Synkkiä sävyjä Suomen

tulevaisuudessa

Mitä maan johdossa pitkään ollut Matti Vanhanen on hallituksineen saanut aikaan?

* Työttömyys kasvaa hurjaa vauhtia, tällä hetkellä varastomiehen paikkaan tulee 300 hakemusta.
* Suomen talouden kasvun moottorina jo puolentoista vuosikymmenen ajan toiminut Nokia on ohittanut kasvuevoluutionsa lakipisteen eikä uutta Nokiaa ole näköpiirissä.
* Ilmastonmuutoksen varjolla Suomen teollista rakennetta on hävitetty ja siirretty kehittyviin maihin.
* Suomen viennin kolmatta kivijalkaa, metsäteollisuutta, ajetaan alas.
* Valtio velkaantuu hurjasti vielä edellisen laman jättämän lainan päälle.
* Kuntatalous murenee täysin ja tulee johtamaan kaikkien etnisesti suomalaisten peruspalveluiden ajamiseen alas.
* Hallituksen velalla rahoitettavan elvytyspaketin avulla rakennetaan 1,2 miljardilla eurolla ’vuokra’-asuntoja maahanmuuttajille. Yhteensä siis 10 000 asuntoa.
* Samaan aikaan Suomeen tulvii ennätysmäärin kieli- ja ammattitaidottomia pakolaisia, joita mikään muu Euroopan maa ei ole huolinut rajojensa sisälle.
* Pääministeri julistaa astuvansa barrikadeille somalialaisten puolesta. Siis poliittiseksi ruumiiksi muuttunut Suomen pääministeri.
* Koululaitos rappeutuu, erityisopetuksessa on jo 8 % oppilaista. Hirvittävä määrä resursseja ohjtaan mitä kummallisimpien sirpalekielten opetukseen.
* Varusmiehistä viidesosa keskeyttää palveluksen.
* Suomessa on jo arviolta syrjäytynyttä 50 000 nuorta ilman mitään tulevaisuuden näkymiä.
* Suomi on menettää jo toisen sukupolvensa (ensimmäinen on sukupolvi X) pätkätöiden ja epävarmuuden kierteeseen tämän laman aikana.
* Alkoholinkulutus nousee jatkuvasti.
* Katuväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta kasvaa vuosi vuodelta.
* Maata johtaa todellisuudesta täysin irrallaan oleva hallitus, jonka huomio keskittyy kaikkeen muuhun kuin suomalaisten etuun. Hallitusohjelmassa niitataan teesi, että Suomi kuuluu kaikille.
* Suomen veroa maksavien ja töitä tekevien rahat ohjataan jonkinlaiseen maailman sosiaalitoimistoon, jonka lasku kasvaa joka päivä. Kukaan ei kysy mistä rahat otetaan.
* Maa on ajautunut jo nyt palkansaajien osalta EU:n pohjasakkaan, kun keskimääräistä ostovoimaa verrataan.
* Maan johtavan oppositiopuolueen puheenjohtaja pukeutuu venäläiseksi huoraksi ja puolueen nouseva tähti näyttää tältä.
* Julkinen ja avoin keskustelu on tukahdutettu. Tiedotusvälineet on veistetty samasta punavihreästä puusta, eikä vaihtoehtoja ole.
* Oikeuslaitos on mädäntynyt ja se on alkanut harjoittaa poliittisia oikeudenkäyntejä. Maan johtavan syyttäjän ajatukset ovat suoraan Stalinin ajoilta - ajattelu on tehty rikolliseksi.
* Maan pääministeri kieltää julkisesti välttämään oppositiopuolueen äänestämistä.
* Toisen päähallituspuolueen johdossa on kansakoulunopettaja, jolla ei ole pienintäkään käsitystä yhdestäkään kansantalouden laista. Kokoomusjohtaja haluaa muutamassa vuodessa maahan sen väestön määrään suhteutettuna kolmasosan afrikkalaisia, joita vyöryykin maahan ilmeisesti maailmanennätysvauhtia suhteessa resursseihin.
* Julkinen salaisuus on, että pelastaakseen puolueensa edes osittain kammottavasta vaalitappiosta pääministeri valmistelee kaikkein hulluinta ja velkavetoisinta budjettia Suomen historiassa vuodelle 2010. Kyvyiltään korkeintaan Nurmijärven kirjastolautakunnan sihteeriksi sopiva pääministeri on valmis uhraaman satojen sukupolvien työn tulokset sen eteen, että puolue saisi yli 15 %:n kannatuksen seuraavissa vaaleissa.
* Jne…

Suomi oli omasta ja varmaan aika usean muunkin mielestä hieno maa vielä vajaa 10 vuotta sitten, maailman paras. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, eivätkä nuo edellä luetellut trendit oikein parempaakaan lupaa.

Kaikesta huolimatta tällä maalla on kuitenkin terve ydin. Sen muodostavat yrittävät, töitä tekevät, lapsistaan ja asioistaan huolehtivat, toisiaan kunnioittavat ihmiset ja he maksavat myös tämän kammottavan järjettömyyden ajan laskut.

Ihmettelen sitä, missä menee raja? Milloin on vallankumouksen aika? Milloin tulee hetki, jolloin nyrkki isketään pöytään ja todetaan näille hulluille, että Nyt saa riittää.

http://octavius1.wordpress.com/

5

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaljataiteilija

      Aika surkealtahan tämä meininki näyttää.
      Näennäishyvinvointiyhteiskunta enemmänkin.

      • hieno kirjoitus

        ja kaikki kohdat täysin paikkansa pitäviä. Tuo kirjoitelma täytyisi saada kaikkien Arkadian apinoiden työpöydille luettavaksi, tai voisihan eduskunnan puhemies lukea sen yhteisesti heille kaikille, sillä epäilen, että noiden 200:n joukosta löytyy jonkin verran luku- ja kirjoitustaidottomia edustajia. Epäilen sen vuoksi, että hyvin monelle edustajalle olen lähettänyt sähköpostia ja vain aniharvat ovat posteihini vastanneet.


      • välitä
        hieno kirjoitus kirjoitti:

        ja kaikki kohdat täysin paikkansa pitäviä. Tuo kirjoitelma täytyisi saada kaikkien Arkadian apinoiden työpöydille luettavaksi, tai voisihan eduskunnan puhemies lukea sen yhteisesti heille kaikille, sillä epäilen, että noiden 200:n joukosta löytyy jonkin verran luku- ja kirjoitustaidottomia edustajia. Epäilen sen vuoksi, että hyvin monelle edustajalle olen lähettänyt sähköpostia ja vain aniharvat ovat posteihini vastanneet.

        vastata rahvaalle! Itsekin olen yrittänyt monesti saada vastausta sähköposteihini. Niillä on "suodattimet",avustajat,jotka raakkaa mikä posti pääse perille!

        Vaalien alla kyllä vastataan auliisti,mutta myöhemmin meitä kansalaisia ei ole olemassakaan!

        Kunhan kansa vihdoinkin alkaisi tajuamaan miten törkeästi meitä kusetetaan mennen tullen!!!

        Jonkinlaista "kapinaa" pitäisi saada aikaan!


    • on hyvä pääministeri

      johon voi luottaa tälläkin hetkellä. Toki löytyy keskustastakin noita pelimiehiä naisissa niinkuin miehissäkin. Kelvottomia ministereitä, kuten Vehviläinen ja Lehdonmäki vedättävät valtiolta rahaa omien alueidensa hankkeisiin, vaikka muuallakin Suomessa on työttömyyttä. Huutavat vain itsekeskeisesti omista alueistaan. Vanhana keskustalaisena sanon, että täysin sopimattomia politiikkaan siis ihmisinä. Tosin löytyy vastaavia tapauksia muistakin puolueista.
      Ministeri työssään ei aja törkeästi omien alueidensa etuja, vaan tasapuolisesti koko maan asioita.
      Päämisteriin olemme erittäin tyytyväisiä, sillä kokemuksella ja tieto-taito määrällä on tässä globaalissa maailman tilanteessa Suomelle todellista hyötyä.

    • vaan

      sattuu olemaan, kun kansa kerran toisensa jälkeen äänestää samat elämästä erkaantuneet edustajat eduskuntaan.

      harmi, vaan kun kerkisivät jo tekemään nämä eduskunnan hyväosaiset toisille hyväosaisille nämä suuret varainsiirrot. olisi kiva nähdä, olisiko vallitsevassa tilanteessa kanttia tehdä sama uudestaan. valitettavan luultavasti.

      toi myöhemmälle ajalle tuleva budjetti on suuri sumutus, ettei sitä uskoisikaan. siihen mennessä, ehkä lama on jo taittunut ja täysin vaalibudjetti. nyt sitä tarvittaisiin, eikä vuosien päästä.

      mutta sehän on todistettu, että miesmuisti on 3 vuotta. meinaan aikoinaan uutisissa oli joskus pohjanmaan isäntää haastateltu tulvista ja oli sanonut, että ei ole miesmuistiin ollut näin pahaa tulvaa. no, edellinen oli ollut vain 3 vuotta aiemmin. sama muistin pituus kait pätee vaalikarjaankin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7662
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      116
      5318
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      119
      3547
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe