Mikä on termi sellaiselle mieshenkilölle, joka pukeutuu (ympäri vuoden) naisten vaatteisiin?
Esimerkiksi korkokenkiin tai naisten marimekon paitaan.
Esimerkiksi korkokenkiin tai naisten marimekon paitaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oikein viisaanakin?!
Eikö naisten vaatteisiin pukeutuvaa miestä kutsuta transuksi?
Sinä sen sanoit. Pietussa on jotain outoa,siitähän se johtuu. Se onkin transu, siitä se kummallisuus johtuu.
Minä en ole niin sanonut tai väittänyt. Äskeisen viestini sisällön voi tarkistaa vaikka Wikipediasta.
Sinun väittämäsi taas saattaa olla kunnianloukkaus.
Minä perutan puheeni.En minä mitään tiedä Pietun nykyisestä sukupuolisuuntautumisesta. Anteeksi.
Mutta jotain outoa siinä ihmisessä on, siis ihmisessä. Ei se ainakaan normaali mies ole.
Ei nykyään voi olla mistään varma.Vaihtaahan papitkin kesken kaiken sukupuoltaan.
Maaima muuttunut. EU:n ulkopuolisessa maassa valittiin vanha LESBO pääministeriksi.
Olisikohan tälläistä tapahtunut jos Islanti olisi ollut turvallisessa Euroopan Unionissa.