Päivän aihe: armo

Pitkä tie armoon
~ ... ja vapaaksi tupakasta ~

Meitä tukeva, meissä oleva ja meidät läpäisevä Jumalan voima kääntää riippuvuudet unohtumattomiksi täydellistymisen kokemuksiksi. - Bruce Wilkinson

Tupakasta luopuminen on piintyneelle tupakoijalle harvoin helppoa. Useissa tutkimuksissa alkoholistit ja huumeiden käyttäjät ovat raportoineet, että heistä tupakasta oli vaikeampi irrota kuin alkoholista tai heroiinista, kirjoittaa Stanton Peele. Jotkut tupakoijat eivät edes yritäkään luopumista tai rukoile tupakointiinsa apua, koska he kokevat olevansa täysin auttamattomasti ja peruuttamattomasti koukussa. Toiset rukoilevat tuskaisesti vuosikausia, mutta pysyvät silti riippuvaisina alkaen vähitellen miettiä, eikö Jumala heidän rukouksiaan kuule.

Minä uskon, että Jumala kyllä jotenkin kuulee jokaisen rukouksen. Ja vieläpä näkee tupakoijan sisimmässä piilevän paremman elämän kaipuun, vaikka turhautunut tupakoija itse ei enää jaksaisi uskoa rukouksenkaan voimaan. Ja uskon myös, että Jumala voi vastata aikanaan sekä rukoukseen että tuohon sanattomaan kaipuuseen, vaikka vuosikausia olisi näyttänyt siltä, ettei mitään tapahdu, ettei mikään auta. Vastauksen viipymisessä voi joskus olla kyse siitäkin, että Jumala odottaa meidän ensin tekevän jotain, jotta olisimme valmiit rukousvastaukseen ja armon kokemukseen.


TOIVOTTOMASTI KOUKUSSA ?

Yritettyään puhdistaa elämäänsä ja itseään jatkuvasti siinä epäonnistuen ihminen kokee todellista helpotusta luopuessaan sielunsa peukaloinnista ja suunnatessaan kohti Häntä, joka on täydellinen... A. W. Tozer

Anna oli ollut toivottomassa tupakointikoukussa kolmitoistavuotiaasta. Tupakkaa kului kaksi tai kolme rasiaa päivittäin ellei enemmänkin, ja Anna myös vilpittömästi uskoi, ettei hän koskaan pystyisi riippuvuudestaan irtautumaan. Vuosia ja vuosia kierre jatkui, hän rukoili monia muita asioita, mutta ei kantanut tupakointiaan Jumalan eteen, koska hänelle elämä ilman savukkeita oli yhtä mahdoton ajatus kuin elämä ilman ruokaa tai juomaa. Anna myös ajatteli, että olisi hyödytöntä rukoilla sellaisten asioiden puolesta, joiden hyväksi itse ei ollut valmis tekemään mitään. Eikä hän pystynyt tupakoinnilleen mitään tekemään, savukkeet hallitsivat häntä niin paljon, ettei hän tupakkalakkoa ollut jaksanut koskaan edes yrittää.

Kuitenkin Anna oli koko ajan syvästi tietoinen siitä, että tupakoinnin takia hänen yrityksensä elää elämänsä Jumalan tarkoittamalla tavalla jäivät aina puolitiehen. Hän rukoili Jumalan johdatusta kaikessa muussa ja yritti myös kuunnella saamiaan rukousvastauksia ja muuttaa elämäänsä niiden mukaisesti. Ja Annan elämä olikin muuttunut todella syvällisesti, paljon vanhaa oli jäänyt taakse ja uutta ja parempaa oli tulossa tilalle, mutta silti hän ei pystynyt ajattelemaankaan tupakasta luopumista, kynnys oli liian korkea.

Annalle tie kohti Jumalaa oli merkinnyt pitkällistä ja vaivalloista ponnistelua, luonteensa mukaisesti hän lähestyi kaikkia asioita ja näin myös Jumalaa lukemalla, tutkimalla ja pohtimalla, hänen oli aina ymmärrettävä asiat mielensä tasolla. Usein Anna oli sekä ihmetellyt että ihastellut ja tavallaan kenties kadehtinutkin niitä ihmisiä, jotka pystyivät kokemaan yhtäkkisen kääntymyksen, mutta samaa hän ei ollut koskaan voinut kuvitella omalle kohdalleen. Ja ajatuskin siitä, että hänen pitäisi vain uskoa tai "tehdä uskonratkaisu" tuntui hänen temperamentilleen mahdottomalta. Eihän usko noin vain synny. Mutta kuten Anna oli myöhemmin näkevä, hänen temperamenttinsa ei ollut Jumalalle mikään este.


SINUN TAHTOSI MUKAISESTI ?

Kristittynä oleminen on muutakin kuin äkillinen kääntymys - se on päivittäinen prosessi, jossa kasvat vähitellen enemmän ja enemmän Kristuksen kaltaiseksi. - Billy Graham

Annaa ei vaivannut vain hänen tupakointinsa, yhtä paljon tai enemmänkin vaivasi se, ettei hän rukoillessaan koskaan oikein pystynyt sanomaan "Sinun tahtosi mukaisesti" todella sitä tarkoittaen, jostain mielen sopukoista kohosi aina jokin hiljainen sisäinen varaus, oli kuin jokin hänessä olisi lisännyt rukouksen loppuun: Mutta rakas Jumala, älköön Sinun tahtosi olko sitä tai tätä. Varmastikin monet kokevat samalla tavoin, mutta silti Annaa asia vaivasi. Kyseessä oli kuin jonkinlainen vaistonvarainen tunnereaktio, jolle hän ei mahtanut mitään. Vai kuiskuttiko itse piru tuollaisia ajatuksia hänen mieleensä? Ehkä kyseessä sittenkin oli enemmänkin hänen oma inhimillinen heikkoutensa ja kyvyttömyytensä uskoa Jumalan täyteen hyvyyteen.

Mielensä tasolla hän oli jo pystynyt hyväksymään sen, että mitä tahansa Jumala haluaisikin, se olisi hänelle parhaaksi, mutta tuo sisäinen tunneperäinen varauksellisuus ei silti kadonnut, eikä sitä voinut unohtaakaan, se olisi ollut itsensä pettämistä. Koska Anna ei muuta voinut, hän pyysi Jumalalta, ettei tämä kuuntelisi noita Annan mieleen kohoavia tahdottomia varauksia, vaan vastaisi niiden takana piilevään sisäiseen toiveeseen, jonka Anna myös hyvin tiedosti: kaipuuseen voida kokosydämisesti ja sitä tarkoittaen sanoa: Tapahtukoon kaikessa Sinun tahtosi, ei minun.

Vuosiin ei mikään Annan rukouselämässä muuttunut, mutta sitten kerran ollessaan melkein kestokykynsä rajoilla elämänsä ongelmien keskellä Anna eräänä iltana yllättäen huomasi sanoneensa "mutta tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun". Ja nyt todella sitä tarkoittaen, ilman pienintäkään varausta. Epätoivoko sen sai aikaan? Vai koskettiko Jumala häntä jotenkin erityisesti juuri nyt? Mitään muuta epätavanomaista ei tapahtunut, Annalla ei ollut minkäänlaisia erityisiä psyykkisiä tuntemuksia tai oivalluksia, mutta silti kaikki oli muuttunut.

Nuo vanhat varaukset eivät tuon illan jälkeen koskaan enää kohonneet Annan mieleen. Nyt hän saattoi täysin vilpittömästi sanoa "tapahtukoon Sinun tahtosi" tietäen tarkoittavansa sitä todella sekä mielen että tunteen tasolla. Nyt Anna pystyi sataprosenttisesti luottamaan siihen, että mitä tahansa Jumala tahtoikin, niin olisi hyvä. Eivät Annan henkilökohtaiset toiveet ja odotukset mihinkään kaikonneet, ne vain jotenkin siirtyivät sivummalle, koska niistä hän oli nyt aina valmis luopumaan, jos Jumala niin haluaisi, luottaen siihen, että jotain tärkeämpää tulisi tilalle. Sen Anna tiesi, että hänestä itsestään tämä muutos ei ollut lähtöisin, Jumalan työtä se oli.


ARMOA KOHTI ...

Niiden, jotka Jumala on lapsikseen ottanut ... pitäisi valmistautua kovaan, vaivalloiseen ja rauhattomaan elämään... Taivaallinen isä tahtoo näin heitä harjoittaa pannakseen omat lapsensa koetukselle. - John Calvin

Vaikka Anna edelleen poltti yhtä paljon kuin aina aiemminkin, tuon illan jälkeen mikään ei ollut kuin ennen. Annassa oli uutta taistelunhalua, hän oli ainakin valmis tekemään kaiken, minkä itse voisi asian hyväksi tehdä. Annan uusi tilanne muistuttaa jotenkin Geddes McGregorin kertomaa ihanaa tarinaa änkyttävästä kristitystä lähetyssaarnaajasta, jolle irvailtiin siitä, ettei Kristus näyttänyt häntä parantaneen. Lähetyssaarnaaja vastasi: "Mutta e-e-ennen kuin h-h-hän minut p-p-paransi, olin k-k-kuuro-m-m-mykkä." Ennen kääntymystä hänen tilansa oli ollut toivoton, nyt se oli korjattavissa oleva.

Anna koki kai jotain samaa. Ennen hän uskoi vakaasti, että hänen tupakointinsa oli auttamattoman toivoton juttu, nyt hän oli motivoitunut tekemään kaikkensa yrittääkseen edes hillitä sitä. Anna ei yrittänytkään tehdä päätöstä tupakan lopettamisesta, se tuntui edelleen mahdottomalta, mutta hän päätti vähentää niin paljon kuin suinkin voisi. Ja Anna alkoi prosessin, joka oli tekevä alkavasta vuodesta yhden hänen elämänsä rankimmista: Hän päätti vähentää joka viikko päiväannoksestaan yhden savukkeen, toisin sanoen jos hän nyt poltti 50 savuketta päivässä, seuraavalla viikolla hän polttaisi vain 49, sitten 48 jne. Ja jatkaisi tätä niin pitkälle kuin pystyisi.

Se oli vaikeampaa kuin hän oli kuvitellutkaan, eikä vähentäminen muodostunut viikkojen ja kuukausien myötä yhtään helpommaksi, päinvastoin: mitä vähemmän savukkeita hänellä päivää kohti oli, sitä enemmän hän noita savukkeita tarvitsi. Ja asiaa pahensi vielä se, että pystyäkseen vähentämään tupakointiaan hänen oli karsittava muutakin, esimerkiksi kahvi ja tupakka liittyivät toisiinsa, joten nyt kahvin - jota Anna oli tottunut juomaan mielettömiä määriä - oli myös mentävä. Samoin monen muun hänelle tärkeän asian. Sitä paitsi koska Anna myös tiesi, että hänen ympärillään oli ihmisiä, jotka eivät tosissaan hänen puolellaan olleet ja jotka pystyisivät romuttamaan hänen yrityksensä, hän piti koko prosessin salassa, vaikka se merkitsi väliin lähes erakkomaista elämää.


LÄPIMURTO - JA ARMO

Armossa Jumala ei puutu asioihin ketään suosien tai sattumanvaraisesti ... Jokainen voi vastaanottaa armoa sen mukaan, kuinka paljon esteitä hän poistaa armon tieltä. - Paul Brunton

Anna ei tajunnut, mistä hän sai voiman kaikkeen tuohon itsekontrolliin ja itsekuriin, tätä ennen hän ei ollut koskaan osoittanut yhtä voimakasta tahtoa, luonteenlujuutta tai päättäväisyyttä. Mitä vaikeammaksi prosessi kävi, sitä sitkeämmin hän siitä piti kiinni. Ja kun hän vihdoin lähes vuoden kuluttua oli jossain viiden tai kuuden savukkeen päiväannoksessa, hän ei vieläkään tiennyt, pystyisikö hän noistakin viimeisistä tärkeistä savukkeista kokonaan luopumaan. Sitten eräänä aamuna mentyään illalla nukkumaan jo valmiiksi aamusavukettaan kaivaten, Anna yllättäen aamulla heräsi jotenkin vain tietäen, että kaikki oli nyt ohi.

Se oli suorastaan mystistä ja mykistävää: kaikki oli kuten illallakin, mutta silti aivan toisin. Savukkeet olivat yöpöydällä odottamassa, mutta hän tiesi, ettei hän koskaan enää tarvitsisi niitä. Ei ikinä enää ainuttakaan savuketta. Oli jotenkin käynyt samoin kuin tuon aiemman rukouksissa koetun varauksen kanssa: mitään edistymisen merkkejä ei ollut näkynyt, illalla hän oli vielä ollut koukussa, josta hän juuri ja juuri tahdonvoimalla selvisi, nyt hän oli vapaa. Se tuntui suurelta Jumalan armolta. Katsellessaan taakseen hän oivalsi, että alku oli varmaankin tuossa illassa, jolloin hänen rukouksissa kokemansa varaukset haihtuivat, se oli ollut ensimmäinen selvä merkki Jumalan armosta.

Sen Anna tiesi, että ilman Jumalaa tämä ei olisi ollut mahdollista. Kuinka muuten hänellä - täysin koukussa olleena - olisi yhtäkkiä ollut voimia tai edes halua viedä läpi tuollainen rankka vuosi. Jumala oli ilmeisesti todella kuunnellut hänen sisäistä kaipuutaan muuttaa elämänsä ja vastannut siihen olemalla hänen kanssaan koko tuon vuoden. Hän oli kyllä myös saanut tosissaan tehdä töitä tullakseen Jumalaa vastaan. Nyt Anna sai palkintonsa, nyt ei merkinnyt enää mitään se, kuinka vaikea tuo vuosi oli ollut tai kuinka vähän uskoa hänellä oli välillä ollut, nyt hän muisti vain Louis Pasteurin sanat: "Kohtalo suosii valmistautunutta mieltä." Jumala oli auttanut häntä valmistautumaan armon vastaanottamiseen.

Jälkimaininkeina Anna oli joitakin päiviä fyysisesti heikko, hänellä oli myös erilaisia oireita, jotka Anna tulkitsi vieroitusoireiksi. Mutta olivatko ne niitä? Lukiessaan myöhemmin parantamiskokouksista, joissa ihmiset kaatuivat voiman koskettaessa, Anna koki 'vieroitusoireensa' joksikin samaksi: häntä oli huipannut ajoittain niin, että hänen oli ollut istuuduttava, jottei hän olisi kaatunut. Olivatko nuo oireet olleet merkkejä siitä, että Jumalan voima teki hänessä työtään puhdistaakseen sekä hänen elimistöstään että mielestään vuosikymmeniä kestäneen tupakoinnin viimeisetkin vaikutukset.

Niin tai näin, vuosi oli opettanut Annalle ainakin yhden asian, jota hän ei koskaan unohtaisi: Jumala sekä kuulee rukouksemme että näkee sisäisen sanattomankin kaipuumme. Aikanaan Jumala myös jotenkin vastaa, vaikka vastaus voikin viipyä vuosia tai joskus vuosikymmeniäkin. Ja myös edellyttää sitä, että ensin itse teemme kaiken mahdollisen. Nyt Anna myös tiesi sen, ettei tunnepohjaisia uskonkokemuksia vierastava temperamenttikaan ole Jumalalle mikään este, ei myöskään uskon vähäisyys. Eivätkä esteitä ole heikkoutemmekaan, joskus melkein päinvastoin: siinä missä koemme itsemme heikoiksi, avaudumme helpommin Jumalan avulle. Ja Jumala kyllä pystyy antamaan heikoimmallekin tarvittavan voiman, jolla valmistautua armon kokemukseen.

Kun luemme tarinoita Jeesuksen tekemistä parannusihmeistä, näemme aina uudelleen, että ihmeen koki se, joka oli valmis yrittämään. - William Barclay

Neptunia, elokuussa 2005

Aiheeseen liittyvät mietelmäalueet: | Rukous ja rukouselämä | Armo ja laupeus | Elämäntaito |