Kauanko menee, että sijoitusrtahastot alkavat taas nousta? Itselläni on 50% miinuksella. Ei ole pakottavaa tarvetta neljälle tonnilleni, mutta olisi kiva saada rahastot plussalle niin saisi lyhennettyä velkaa. Otttaisin heti rahani pois, mutta nyt ei kannata, kun takkiinhan siinä tulee.
mitä arvelette?
???????????????????
3438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tilanne on markkinoilla hyvin erikoinen, joten mitään kunnollista arviota on vaikea antaa. Jos kuitenkin veikata pitäisi, niin oma uskomus on että 3-6 vuoden sisällä alat olla omillasi. On vaikea uskoa että kestävä nousu olisi kovin nopeaa tämän jälkeen.
Kurssikäppyröitä tutkimalla ollaan aika mielenkiintoisessa vaiheessa. Kurssi arpoo suuntaa ja kohta saatetaan niiata hieman ylöspäin, vaikke en näekään sille kunnollisia perusteita.
Mutta kuka näistä tietää. Kannattaa nyt antaa rahastojen olla kaikessa rauhassa ja jos ylimääräistä on, niin lisäillä rahaa varovasti sisään rahasto-osuuksien keskihinnan alentamiseksi, niin ei jonain päivänä tuleva nousukaan mene ihan hukkaan. Tietysti on mahdollista sekin että nousua saadaan odotella tuntuvasti pidempäänkin, mutta toivottavasti ei sentään.
Viimeisen kuukauden aikana. Saattaa hyvinkin olla vielä ääliöralli kyseessä. Kultarahastot nousseet ja jotkin Aasian rahastot. Tosin plussalla vuodessa oikeastaan vain tietyt korkorahastot.
Vaikea uskoa, että nousu alkaisi jo tänä vuonna. Uutisoinnin perusteella yritysten toimenpiteet ovat kyllä rajuja, joten luulisi sen ainakin lyhentävän taantumaa, joskin tietenkin samalla syventävän.
Mitä omaan tilanteeseesi tulee, niin velalla sijoittaminen ei kovinkaan usein ole järkevää. Pitkän nousukauden päätteeksi, kuten vuosi pari sitten, se oli erityisen typerää. Jos nyt kuitenkin pystyt lyhentämään lainasi ilman sijoitustesi myymistä, niin parempi niin. Jos sijoituksesi ovat lainan vakuutena, niin lainan lyhentäminen on erityisen tärkeää. Jos kyseessä on asuntolaina tms. niin sitten tilanne on tietysti hieman helpompi.