Tuo jätevesiasetus on mielestäni ihan ok asia. Kyllä meidän on suojeltava omat lähivesistömme. Minua vaan kismittää se että eri kunnissa on erilaisia vaatimuksia. Toisissa tiukempia ja toisissa lievempiä, vaikka kumminkin nojaudutaan samaan lakiin.
Tämä vuodatus siksi että tein kesällä 07 uuden omakotitalon haja-alueelle Etelä-Pohjanmaalla. Tietenkin siellä tuli eteen jätevesienkäsittely, kun ei ole kunnan viemäreitä. Tämäkin oli tiedossa tonttia ostettaessa. Teetin myös asiantuntijalla jätevesisuunnitelman, kaikkine tarvittavine asiakirjoineen. Maksoi 500,00 eur. Kohtuullista minusta, siihen työmäärään nähden mitä suunnitelija teki, Hän auttoi mm. järjestelmän valinnassa, ja yritys jopa asensi järjestelmän mielestäni edullisella hinnalla. (Onneksi rakennustarkastaja ei hyväksynyt talotehtaan suunnittelijan piirtämää maahanimeytystä). Kuitenkin eriarvoisuuteen törmäsin loppusyksystä kun veljeni haki rakennuslupaa naapuri maakunnassa ja sai sen samanlaisella maahanimeytys kuvalla, samanlaiseen saviseen maahan, kuin mihin minä en saanut sitä tehdä. No, sanoin veljelleni että meinaatko että toimii. Eipä sitten muuta kuin kaupasta samanlaisen puhdistamon esite kuin mikä minulla on ja sen kanssa kuntaan kysymään että, mitä jos puhdistusjärjestelmää muutetan tällaiseksi? Tarvitaanko suunnitelmaa? Rakennustarkastajan vastaus oli lyhyesti että se sopii, tuohan on tässä lähellä tehty laite niin kyllähän se sopii että laitat sen. No entäs suunnitelma? No ei me sellaisia ole täällä keräilty, tuohan on tunnettu merkki, kyllä se pelaa, oli vastaus.
Mieltäni jäikin askarruttamaan kysymys, että maksoinko turhaan suunnitelmasta? Itse olen kyllä sitä mieltä että en, sillä ilman asiantuntija apua olisin tehnyt sen maahanimeytyksen ja olisin luultavasti jo nyt kusessa sen kanssa, mikäli olen oikein ymmärtänyt asiantuntijan kertoman. Asiassa minua kiinnostaakin se, että miksi toiset viranpmaiset vaativat suunnitelmia ja toiset eivät? Mikä olisi ollut viranomaisen vastuu jos savimaahan olisi isketty maahanimeytys ja nyt maa lilluisi suona, kun ei savi mitään ime?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Viranomaisten ainoa vastuu on mennä töihin ja lähteä sieltä kun työsopimus sanoo. Ja siinä välissä käyttää aikansa siellä jotakin näennäistä hyödyllistä suorittaen. Näennäisyys sen vuoksi kun sitä hyödyllistä ei ole kokopäiväiseksi työksi mistä tämä koko jätevesiasetus on täydellinen esimerkki. Pääsääntöisesti kaikki muu vastuu on harhaa.
Turha luulla saavasi viranomaisilta korvauksia jos hyväksytty järjestelmä ei toimi.
Muuten olisi valtion kustannuksella korjattu muutamat tuhannet tasakatot,maanalaiset öljysäiliöt,rakennustarkastuksesta läpi päässeet homepommit ja muut pommit.
Olisit laittanut taloosi umpisäiliön ja ajanut nestemäiset pellolle kuten on iät-ja ajat tehty ja tullaan iät-ja ajat tekemään eikä huku siltikään maailma paskaa eikä fosforikuormitukseen.
Se meitä puuhasteluun sitova sopimus ei ole työsopimus, vaan virkaehtosopimus :)