Hei kaikille. Voiko OCD puhjeta "vanhemmallakin iällä"? 30-40 vuotiaana? Vai onko se jonkin asteisena syntymästä asti mukana? Jos voi ilmetä vanhempanakin, niin voiko laukaisijana olla esim. joku kriisi?
Mukavaa päivän jatkoa.
Mukavaa päivän jatkoa.
Voiko OCD puhjeta
**42v**
101107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi puhjeta aikuisemmalla iällä, ei ocd:lla ole mitään ikärajoitusta :) Muistaisin niin että lapsilla sitä esiintyy enemmän pojilla ja aikuisilla taas naisilla.
Ja laukaisijana voi hyvinkin olla jokin stressaava tekijä.
Hei "42v".
Sinä olet jo kanssa yli nelikymppinen, kuten minäkin. Minkäikäisenä sinulle tuli ensimmäiset oireet? Itse olin vähän yli kahdenkymmenen, kun sairastuin. Olen useasti miettinyt, mikä laukaisi sairauden omalla kohdallani, ja olen tullut siihen tulokseen, että yliopisto-opintojeni aiheuttama kriisi/stressi mielessäni oli varmaan viimeinen pisara. Toisaalta olin aina ollut tunnollinen kympin oppilas koulussa jo ala-asteelta saakka, mikä voisi puhua sen puolesta, että sairauden "siemenet" olivat olemassa jo lapsuudessa. Ala-asteelta lukioluokille asti olin myös koulukiusattu, mikä osaltaan varmaan loi pohjaa myöhemmälle sairastumiselle.
sairaus jo lapsena, vaikka kaikki oli hyvin lapsuudessani. Toisilla tämä on perinnöllistä. Molemmat vanhempani ovat erikoisia, varsinkin isä, jonka kopio olen muutenkin, eli en yhtään ihmettele.
Usein puhutaan lapsuuden ajan kokemuksista. Olen toisaalta omalla kohdallani joskus kyllästynyt menneisyyden vatvomiseen, vaikka minunkin elämässäni oli lapsuudenkodissa traumaattisia kokemuksia. Miten sinun hoitosi on nykyään järjestetty (lääkitykset, terapia)? Oletko työelämässä? Itselläni on vieläkin kaikkien näiden vuosien jälkeen psyykelääkitys, ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Missäpäin asut ja olisitko kiinnostunut vertaisryhmätoiminnasta, jos Suomeen sellaista saataisiin aikaiseksi. Itse asun Etelä-Pohjanmaalla, Seinäjoella.
Minullakin puhkesi lapsena, ihan varhaisvuosina... Mutta se on vähän outoa, kun kummallakaan vanhemmistani ei ole mitään OCD:hen viittaavaa, eikä tietääkseni lähisukulaisillakaan.
äidillä on ollut ocd:n tapaisia oireita nuoruudessaan, enkä yhtään ihmettele jos isällänikin olisi, hän on nimittäin neuroottinen monella tapaa.
Oli minulla lapsuudessa kuri, äitiä ei saanut vastustaa, mutta useimmiten hän oli hyvin lempeä äiti. Isä minut hylkäsi vauvasta asti. Ihan tavallinen lapsuus minulla muutoin oli.
Olin lääkityksellä jonkun aikaa viime vuonna, joka auttoi pakkoajatteluun. Lopetin sen kouristuskohtauksen jälkeen ja koska org.kyky hävisi kokonaan. Kävin puhumassa masennuksesta sairaanhoitajalle joitakin kertoja, joka helpotti oloa.
Pärjään elämässä ja olen mukana työelämässä (vaikkakin minun on vaikea sitoutua työhön pitkäksi aikaa.) Päivittäin minulla on ikäviä pakkoajatuksia, ei niinkään rituaaleja. Tiedostan että ne ovat ihan turhia ja typeriä, mutta kun ei voi lopettaa. Pärjään tämän kanssa, vaikka se toisinaan masentaa.
Voisin osallistua vertaisryhmätoimintaan. Asun lähellä Seinäjokea.
Hei taas!
On hyvä, että asut lähellä Seinäjokea ja olet kiinnostunut vertaisryhmätoiminnasta. Meidän pitäisi vain löytää sopiva paikka ja saada muitakin tulemaan.
Itsellänikin on tällä hetkellä lähinnä pakkoajatuksiin painottunut OCD:n muoto. Stressitilanteet voivat laukaista niitä. Silloin on vaikea saada ajatuksia katkeamaan.
Psyykelääkitys aiheuttaa itsellänikin potenssiongelmia, mikä sinänsä on sääli, koska tarvitsen niitä poistamaan masennusta ja ahdistusta
tosiaan pahentaa ajatuksia. Minua henk.koht. auttaa hirveästi musiikki, jolloin se valtaa koko kapasitetin eikä muille ajatuksille jää tilaa.
Heippa taas sinulle pitkästä aikaa. Meitä on nyt ainakin kaksi stressin kanssa paiskelevaa. Muuten, missäpäin Etelä-Pohjanmaata asut? Ajattelen lähinnä mahdollista vertaisryhmätoimintaa.