ALLE 3-VUOTIAIDEN PÄIVÄKOTIHOITO

Hyvät vanhemmat. Noh, nyt on ollut kauhea jupakka tästä päiväkotijutusta, ja haluan ihan ensiksi sanoa, että EN ole samoilla linjoilla Nina Mikkosen kanssa.
Mutta yksi asia, minkä haluan sanoa, on se, että älkää viekö alle 3-vuotiaita lapsianne päiväkotiin, jos vain mitenkään on mahdollista hoitaa heidät kotona. Olen itse päiväkodissa töissä ja pääsin hiljan onnekseni integroituun erityisryhmään(3-5v), jossa on paljon vähemmän lapsia kuin normaalissa ryhmässä. Ihanteellinen ryhmä, jossa on aikaa lapsille yksilöllisesti. Mikä ei valitettavasti toteudu kaikssa lapsiryhmissä, varsinkin pienten ryhmissä joissa kaaos on jatkuvaa, joillakin pienillä olennoilla kestää jopa yli 8 tuntia päivässä. Se elämä on siellä kovaa sellaisen pikkuisen silmissä. Yksinkertainen tilanne, kuten ulos lähtö, ajatelkaapa sitä kuumaa eteistä jossa lapsianne puetaan vuoron perään, osa on valmiina ja huutaa kuumissaan, ja henkilökunta on kireänä ja yrittää huomioida lapsia parhaan kykynsä mukaan. Tässä iässä aivojen kehitys on oikeasti huimaa ja syvimpiä jälkiä, mitä ympäristö voi jättää lapseen, on juuri tämä ikä.
Isommille lapsille päivähoito on positiivinen kokemus omasta mielestäni, jos he ovat hyvässä ryhmässä, jossa on hyvät, tiedostavat ja ajattelevat hoitajat/opettajat. Toki parinkymmenen lapsen ryhmässä tulee ongelmia usein, ja ratkaisu näihin ongelmiin olisi pienentää lapsiryhmiä.. tajuaisivatpa päättäjät sen.
2448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sanottu.Niin asiaa..:)

Äänestä

varsinkin pienille lapsille.ryhmä pieni ja aamulla aina sama tuttu omahoitaja vastassa.
perhepäivähoidosta pidetään aivan liian vähän ääntä,aina puhutaan vain päiväkodista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Hyvät vanhemmat. Noh, nyt on ollut kauhea jupakka tästä päiväkotijutusta, ja haluan ihan ensiksi sanoa, että EN ole samoilla linjoilla Nina Mikkosen kanssa.
Mutta yksi asia, minkä haluan sanoa, on se, että älkää viekö alle 3-vuotiaita lapsianne päiväkotiin, jos vain mitenkään on mahdollista hoitaa heidät kotona. Olen itse päiväkodissa töissä ja pääsin hiljan onnekseni integroituun erityisryhmään(3-5v), jossa on paljon vähemmän lapsia kuin normaalissa ryhmässä. Ihanteellinen ryhmä, jossa on aikaa lapsille yksilöllisesti. Mikä ei valitettavasti toteudu kaikssa lapsiryhmissä, varsinkin pienten ryhmissä joissa kaaos on jatkuvaa, joillakin pienillä olennoilla kestää jopa yli 8 tuntia päivässä. Se elämä on siellä kovaa sellaisen pikkuisen silmissä. Yksinkertainen tilanne, kuten ulos lähtö, ajatelkaapa sitä kuumaa eteistä jossa lapsianne puetaan vuoron perään, osa on valmiina ja huutaa kuumissaan, ja henkilökunta on kireänä ja yrittää huomioida lapsia parhaan kykynsä mukaan. Tässä iässä aivojen kehitys on oikeasti huimaa ja syvimpiä jälkiä, mitä ympäristö voi jättää lapseen, on juuri tämä ikä.
Isommille lapsille päivähoito on positiivinen kokemus omasta mielestäni, jos he ovat hyvässä ryhmässä, jossa on hyvät, tiedostavat ja ajattelevat hoitajat/opettajat. Toki parinkymmenen lapsen ryhmässä tulee ongelmia usein, ja ratkaisu näihin ongelmiin olisi pienentää lapsiryhmiä.. tajuaisivatpa päättäjät sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu