Hermot menee,mä haluun harrasta kaikkea,ja harrastan tiettyjä fyysisiäurheilulajeja,moottorikelkkailua,metsästystä ja olen aivan mielettömän kiinnostunut ilmailusta, vaikka olenkin vasta 13-vuotta.Tässä vähän aikaa sitten sain kuulla ,että diabeetikot ei saa lentää(josta olen aina haaveillu).Silloin kun metsästän isän kaa ,on aina oltava ottamassa veren sokeria ja pitämässä sitä tasapainossa.Ei siis tuu oikein mitään.Urheiluharrastuksiini kuuluu lähinnä:jääkiekko ja jalkapallo.Pelkosenniemellä ei ole mitään halleja,joten kaikki tehdään ulkona.En MINÄ niitä mittareitä jaksa joka paikkaan raahata perässä.Seki tökkii kans jonku verran.Sitäpaitsi talvella ne kaikki jäätyy.Joudun pistämään päivässä 6-kertaa,se haittaa kaikkia kelkkaleirejä.Sielä pitäis syyäkki,niinku 5-kertaa päivässä,mun mukaan.ARVAA HARMITTAAKO.
ei voi tehä mitään
Axu
11959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Veikkaan että harmittaa :) mut elä huoli et oo ainut kenellä sama vaiva........
Ei diabetes mikään kuolemantuomio ole. Kun sitä oppii hoitamaan, pystyy harrastamaan mitä vain.
Kyllä koen omaltakohdalta tämän "kuoleman tuomioksi". Ei onnistu enään lentäminen/sukeltaminen ja varmasti paljon muitakin harrastuksia jotka loppuu sokeritaudin myötä. Siis sulta otetaan luvat pois ja sillä sipuli.
Hei tottunut ja pettynyt,
1-tyypin diabetes ei ole este harrastussukeltamiselle, jos on hyvässä hoitotasapainossa, ei kärsi lisäsairauksista, ja tuntee hypot hyvin. Suomessa lääkärit ovat nihkeämpiä luvan suhteen, mutta Ruotsissa lääkärit eivät pidä diabetetesta sinänsä esteenä.
Sisulla ja sitkeydellä sukeltamaan pääsee kyllä.
Sukeltamisen riskit on hyvä miettiä tarkkaan ennen kuin veteen menee,ja sukelluskumppanin tulee ehdottomasti tietää mitä tehdä jos hypo yllättää.
Netta
Ei paljon auta onko hyvä hoitotasapaino kun seura ei ota riskiä ja pulloja ei täytetä ilman seuran jäsenyyttä. Myös diabeetikon sukellus ilman ilmaa on hyvin vaikeaa. Mutta eipä hätää hommaan oman kompuran, en välitä pullojen katsastuksesta yms. enään mitään koska ainoastaan oma henki jos sekään on tässä vaarassa.
Monien mielestä diabetes ei ole este millekkään. Itse olen täysin eri mieltä. Vaikka kyse ei olisikaan fyysisistä ongelmista, henkinen puoli on monessa asiassa paljon vaikeampi. Itselläni on jäänyt pois jääkiekko, punttisalitreenit yms., koska verensokerin mittaus on näissä tilanteissa vaikeaa ja huoli siitä pilaa kaiken ilon harrastamisesta. Moottoripyöräily on vielä pysynyt, mutta voitte kuvitella minkälaista on ajaa pari tuntiakin letkassa tuttujen kanssa arvailemalla sokeriarvoja. Prätkätoiminta on suuri osa mun elämää ja tää paska pilaa senkin. Pala kerrallaan.
Olen sairastanut diabetesta nyt yli 7 vuotta ja koskaan ei ole sairaus estänyt fyysisiä juttuja. Toisilla on tietysti erilaisia kokemuksia, mutta tämä on oma kokemukseni.
Mittaan verensokeriani kyllä aika harvoin, sillä hoitotasapainoni on ollut aina hyvä, joten mittailu ei häiritse elämääni kuin pari kolme kertaa päivässä. Mutta olen varma, että vaikka mittaisin tunnin välein, ei siitä haittaa olisi harrastuksilleni.
Harrastan mm. salitreeniä ja aerobicia ja esim. viime kesänä olin viikon pyöräreissulla, jolloin poljin kesähelteellä yli 70 km ilman suurempia lepotaukoja (välillä tietysti piti syödä, kun nälkä yllätti). Silloin otin hieman varovaisemmin lääkettä kuin normaalisti, mutta diabetes ei rajoittanut matkantekoa lainkaan!
Selvästikin diabetes rajoittaa sinun elämääsi. Puhupas lääkärisi kanssa. Minä olen ainakin saanut 12-vuotiaasta (sairastuin silloin) asti sellaisia neuvoja, että minä muuttelen insuliinimääriäni ja ruoka-aikojani elämääni sopivaksi eikä diabetes siis muuta elämääni omaan tahtiinsa sopivaksi. Välipaloja pitää tietysti olla aina varuilla mukana ja terveetkin ihmiset syövät varmasti siellä kelkkaleirillä!
En näe mitään esteitä sille, ettet voisi harrastaa mainitsemiasi lajeja (paitsi sitä lentämistä, se on katsottu liian vaaralliseksi diabeetikolle ja hänen ympäristölleen). Lentäminen ei varmasti maailmaasi kaada. Metsästä, moottorikelkkaile, harrasta vaikka potkunyrkkeilyä, painia tai karatea! Kukaan ei estä sinua. Ei edes diabetes. Kyllä sen kanssa oppii tulemaan juttuun. Usko tai älä.
Tsemppiä! Ehkä jonakin päivänä tunnet samoin kuin minä: Diabetes ei ole sairaus. Minä en ole sairas. Pitää vain vähän antaa omalle elimistölle korvaavaa ainetta. Minä ainakin olen terve.
No kivat sulle ja elämälle diadeteksen kanssa, ei vaan kaikilla mene homma noin hienosti ja et millään voi sanoa "omasta kokemuksesta" kuinka tämä tauti kantajiaan kohtelee. Itse olen reilusti alle viiskymppinen ja joutunen nyt eläkkeelle tästä pikkuvaivasta vaikken kerinnyt sairastaa virallisesti kuin 5v. Neuropatia on yksi oire ja siitä ei parannuta, vaihtaisin tämän vaikka syöpään josta olisi edes pieni mahdollisuus parantua. Ei masennuta mutta ei myöskään anneta vääriä toiveita muille, näin käy jos diabetestä sairastava sanoo ettei pahemmin haittaa elämää koska ei ole koskaa kunnolla elänytkään jos näin sanoo.
Lapselle tuli tää tauti noin 10-vuotiaana, sen jälkeen onkin sitte kaikki pyörinyt sokeriarvojen ja ruuan mittauksien parissa. Ei oikein viitsisi paljon lähteäkään minnekään, kun ei tiedä missä mennään, ei ole asettunut arvot kohdalleen, tää on vain yksi tauti, onhan niitä joka lähtöön, eikä tää nyt pahemmasta päästä ole, mutta ainainen pelko on.Ei mihinkään totu heti, ehkä sitten, kun saa tasapainoon sokeriarvot, sen hyväksyy paremmin. Mutta kyllä rajoittaa, turha on kenkään kiistää. Terveisiä vaan linkin alulle, siis pojalle!
Ainoastaan omasta kokemuksestanihan minä voin sanoa, miten tämä tauti voi kantajiaan kohdella. Muut ovat kuulopuheita minulle. Tiedän, että joillekin diabetes on helvettiä (ainakin välillä ja joillekin koko ajan), mutta kerroin oman kokemukseni ja sen, että asiaan voi oppia suhtautumaan normaalimmin, vaikka se rajoittaisikin. Täysin spitaaliseksi en kuitenkaan usko kenenkään diabeteksen myötä muuttuvan.
Mielestäni tämän nuoren herran ajatuksiin voi antaa muutakin palautetta kuin, että: "Juu, kyllä on helvettiä ja olet niin oikeassa. Mikään ei voi muuttua ja olet onneton ikuisesti". En anna mitään turhia toiveita, vaan kerron omasta elämästäni tosiasian, että diabeteksen kanssa voi oppia elämään, vaikka sen hallinta olisikin hankalaa.
Olen seitsemisen vuotta diabetesta sairastanut ja on todella surullista kuulla, etten ole todella elänyt, kun väitän ettei diabetes rajoita elämääni. En myönnä kaikesta huolimatta elämääni tylsäksi ja rajoitetuksi. Voin tehdä kaikkea mitä haluan. Diabetekseni ei minua estä. Kyllähän se voi haitata varsinkin jos tasapainoa ei ole vielä löytynyt, mutta ei koko loppuelämää todellakaan ole saneltu onnettomaksi, kun sairauskertomuksessa lukee "diabetes".
Ja minä tosiaan olen ykköstyypin diabeetikko, joten en tiedä lisäsairausten kirouksesta mitään (tai voihan meikäläisilläkin olla lisäsairauksia, mutta olen vielä alle parikymppinen niin ne eivät ole ainakaan vielä ajankohtaisia), toisin kuin sinä, joka oletettavasti olet kakkostyypin diabeetikko.
Eli: Hyvää joulunodotusta vain kaikille! Toivottavasti diabeteksennekin on rennolla tuulella jouluna eikä viitsi nousta niin helposti ;) Koitetaan elää tämän kanssa ja ajatella positiivisesti, vaikka välillä (tai miltei koko ajan) hatuttaakin.
Muaki ärsyttää ihan sairaana..oon nyt ysillä ja kohta pitäs hakee johki kouluun..Mut en mä voi mennä mihinkään mihin haluisin..Haluisin just johonki vaaralliseen ja erikoiseen..kuten hävittäjälentäjä ois niin upee..kaikki extreme kiinnostas..mut ku ei niin ei!Mun pää räjähtää..