LUKEKAA TÄMÄ!

COPY PASTE

Lehdistötiedote 9.2.2009

Perussuomalaisten valtuutettu siirtyy Itsenäisyyspuolueeseen Mäntsälässä

Perussuomalaisten listalta ääniharavana Mäntsälän valtuustoon valittu Heini Parviainen siirtyy Itsenäisyyspuolueen valtuutetuksi ja perustaa Itsenäisyyspuolueen valtuustoryhmän.

Syyksi puolueen vaihtoon Parviainen kertoo mm. sen, että tehdyistä sopimuksista ei ole pidetty kiinni. Itsenäisyyspuolueen Parviainen valitsi, koska kokee sen tavoitteet läheisimmiksi itselleen.

Valtuustossa Parviainen haluaa ajaa tärkeiksi kokemiaan asioita, joita ovat perusturva sekä erityisesti vanhusten, veteraanien ja vammaisten asiat.


Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

p.0400-565 366

[email protected]

5

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AskoH

      Hyvä uutinen ja lisäksi puheenjohtaja esiintyy tällä palstalla omalla nimellään. Demokratian kannalta tietysti loikkausuutista voisi pitää huononakin, koska voidaan se kai äänestäjien pettämiseksikin tulkita. Mutta onpa näitä kunnanvaltuutettujen loikkauksia tullut paljon kunnallisvaalien jälkeen eri puolilla Suomea, vaikka vaaleista ei ole vielä paljon aikaa.

      Vantaalla 9.2.2009 Asko Huttunen

      • Lintutieteilijä

        Loikat ovat Ipu:n tulevaisuus.Olemme kuin käki joka munii toisten pesiin.
        Joistain toisista puolueista erotetuista (esim.Pietu) tulee pelkkää harmia.


    • Uskomaton suoritus

      Nyt Itsenäisyyspuolueen voittokulku alkaa.
      TUULETETAAN Antin kanssa kilpaa, todellinen IPU:n tavoite on jo osin saavutettu! Se on Perussuomalaisten horjuttaminen ja näin ollen kriittisen EU vastaisen voiman hajottamista entisestään.

      Lainaan MTV:n uutista:
      "Parviaisen aikomus erota tuli ilmi Mäntsälän kunnan nettisivujen keskustelupalstalla. Siellä nimimerkillä ”Perustapaus” kirjoittava Parviainen perustelee eroaikeitaan kirjoituksessaan sairaudellaan ja sillä, että mahdolliset valtuustopalkkiot söisivät hänen työttömyyspäivärahansa, joka on hänen ainoa tulonlähteensä tällä hetkellä."

      lähde:
      http://www.mvu.fi/Uutiset/Kaikki-uutiset/Perussuomalaisten-aaniharava-pohti-valtuuston-jattamista

      Niinpä niin.. Kaikki Heinin kirjoitukset pyörivät tuon yhden ja saman asian ympärillä jo vaalien aikana - olen sairas - olen sairas. Kauhajoen koulusurmat toivat vaihtelua, mutta ei yhtään positiivisempaa.

      Taas on sairas jne. Ipussa tuskin malli muuttuu. Nähdäkseni Heini löysi IPU:sta hyvä pakotien ehdolla olemisen tuoman vastuun kantamisesta kiertämiseen, ei mitään muuta.

      Itsenäisyyden merkityksestä tai vastaavista ei Heinin kirjoituksista tai kannanotoista löytynyt yhtä ainoatakaan mainintaa, saati tuota lentävää lausetta, jossa mainitaan EU:n olevan jokin ongelma.

      Joten jälleen kerran tuuletellaan asialla, jossa virtaus taitaa käydä paremminkin toisin päin, tosin valtuutettuja tai ääniharavia ei IPU:sta voi pahemmin Perussuomalaisiin loikata.

      • on myrkkyä...

      • Tässä~ja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1229
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1169
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1113
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe