Näin työmatkalla vaalivankkurit. Jo kaukaa kuului hirveä tappelun mellakka. Vankkureiden sisällä kaikki olivat toisten kauloissa kiinni. Jotkut olivat pesoslaisia, toiset hakalehtolaisia, kolmannet jukkolalaisia ja neljännet kommunisteja. Aluksi piti oikein katsoa, onko kyydissä varmasti ihmisiä, sillä niin kummia äänet olivat. En ole vieläkään varma. Paljon kuului eläinten ääniä. Mm. röh röh wiik!
Vankkureissa oli kuitenkin niin vähän väkeä, että kaikille oli tilaa. Jopa sille yhdelle tyypille, jonka näin keskellä vankkuria laskevan housunsa ja alkavan sontia ympäriinsä. Kukaan ei häätänyt tätä tyyppiä pois, vaan tavanomainen taistelu jatkui. Vankkurin lähestyessä haju kävikin aivan sietämättömäksi. Sontija saattoi olla myös nainen, sillä hän oli pukeutunut naisten vaatteisiin.
Kuskinpenkillä istui pönäkkä mies yksinään. Aina välillä vankkurista joku yritti tulla kuskinpenkille kurkkimaan, mutta pönäkkä mies työnsi aina nämä takaisin ja hoki jotain rippikuvastaan. Vankkurin edessä oli kaksi jo lähes kuollutta hevosta, joiden nimet olivat Petos ja Valhe. Niiden avulla ja niihin luottaen koko joukko ratsasti eteenpäin.
Huomasin kuitenkin, että koko vankkuri oli menossa aivan vikasuuntaan. Suunnassa, jonne se oli menossa, oli ammottava rotko ja sinne tippuminen tietäisi tuhoa. Mainitsin tästä rippikuvamiehelle, mutta vaan nauroi ja jatkoi kohti valitsemaansa suuntaa pieruja päästellen.
Vankkureissa oli kuitenkin niin vähän väkeä, että kaikille oli tilaa. Jopa sille yhdelle tyypille, jonka näin keskellä vankkuria laskevan housunsa ja alkavan sontia ympäriinsä. Kukaan ei häätänyt tätä tyyppiä pois, vaan tavanomainen taistelu jatkui. Vankkurin lähestyessä haju kävikin aivan sietämättömäksi. Sontija saattoi olla myös nainen, sillä hän oli pukeutunut naisten vaatteisiin.
Kuskinpenkillä istui pönäkkä mies yksinään. Aina välillä vankkurista joku yritti tulla kuskinpenkille kurkkimaan, mutta pönäkkä mies työnsi aina nämä takaisin ja hoki jotain rippikuvastaan. Vankkurin edessä oli kaksi jo lähes kuollutta hevosta, joiden nimet olivat Petos ja Valhe. Niiden avulla ja niihin luottaen koko joukko ratsasti eteenpäin.
Huomasin kuitenkin, että koko vankkuri oli menossa aivan vikasuuntaan. Suunnassa, jonne se oli menossa, oli ammottava rotko ja sinne tippuminen tietäisi tuhoa. Mainitsin tästä rippikuvamiehelle, mutta vaan nauroi ja jatkoi kohti valitsemaansa suuntaa pieruja päästellen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olipas sinulla lystikäs tarina. Loppukaneetistasi totean, että Elisabeth Rehn on jossakin kirjassaan todennut, että kaikki pierevät.
Vantaalla 9.2.2009 Asko Huttunen
Ei voi ymmätää, että Suomalaisten moraali on näin alas vajonnut.
Rotko vain lähestyy ja väki vähenee.