Raskaina pilvet peittivät aamuisen erämaan ja minä tiesin sinun sinne suuntaavan.
Poskeni pullollaan puhalsin ja vahvasti luottaen kykyyni suureen, että saisin harmajan tuon massan,
haitumaan pois edestä sini taivahan ja alta auringon.
Vakaasti kuin valtava laiva, lähti ne vaeltamaan pois, päältä rakkaani polun.
Vanha taivas pilkisti raoista kultaisten pilvi railojen,
leikkasi aurinko pilviä ja kuivasi maan kostean.
Tuokoon se riemun päiviisi, joita kuljet seurassa hyvässä, mä toivon niin,
ajatuksissain mä myöskin kuljen ja vaaroilta sua vartioin.
Yöksi et pääse sylini lämpöön tai mua halaamaan,
lohtua näin emme pysty toisillemme antamaan.
Näyttäköön nyt suuri Kaldoaivi mikä oon mä miehiäin,
kertokoon se nyt sulle, sieluni toiveet ja salatun aattehen ja myös sen miksi joskus niin kovin sanoin,
nousen ihmistä vastustamaan.
Kuiskatkoon sulle myös osani sen,
miksi joskus itken,
silloin kun yksinäisyys täyttää mun pienen sydämmein ja miksi silloin sinua niin kovasti kaipailen.
Tule sitten takaisin, sielusi rauhoittuneen ja kielesi joskus niin kovin viiltävän, uskon kovasti pehmenneen.
Ehkä askel se lie ensimmäinen, jonka otamme joskus toisiamme tukien.
05
Poskeni pullollaan puhalsin ja vahvasti luottaen kykyyni suureen, että saisin harmajan tuon massan,
haitumaan pois edestä sini taivahan ja alta auringon.
Vakaasti kuin valtava laiva, lähti ne vaeltamaan pois, päältä rakkaani polun.
Vanha taivas pilkisti raoista kultaisten pilvi railojen,
leikkasi aurinko pilviä ja kuivasi maan kostean.
Tuokoon se riemun päiviisi, joita kuljet seurassa hyvässä, mä toivon niin,
ajatuksissain mä myöskin kuljen ja vaaroilta sua vartioin.
Yöksi et pääse sylini lämpöön tai mua halaamaan,
lohtua näin emme pysty toisillemme antamaan.
Näyttäköön nyt suuri Kaldoaivi mikä oon mä miehiäin,
kertokoon se nyt sulle, sieluni toiveet ja salatun aattehen ja myös sen miksi joskus niin kovin sanoin,
nousen ihmistä vastustamaan.
Kuiskatkoon sulle myös osani sen,
miksi joskus itken,
silloin kun yksinäisyys täyttää mun pienen sydämmein ja miksi silloin sinua niin kovasti kaipailen.
Tule sitten takaisin, sielusi rauhoittuneen ja kielesi joskus niin kovin viiltävän, uskon kovasti pehmenneen.
Ehkä askel se lie ensimmäinen, jonka otamme joskus toisiamme tukien.
05
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tulin kommentoimaan että samoissa sfääreissä liikumme tänään näköjään :D Hyvin on samanlaiset otsikot toisistaan tietämättä :D
Näinhän ne asiat tupaavat menemään, niille on aikansa, minä kävin lukemassa sinun runon, se oli enemmän runo kuin tämä minun tekele.
Niin, en malttanut olla hyppäämättä tähän bandwagoniin... :)
Mielenkiintoisella ja elävällä tavalla tuo erämaan todellisuus tästä huokui. Voimaa täynnä, mutta samalla sellaista pienen ihmisen hetkellistä heikkoutta suurten asioiden edessä.. Joidenkin seikkojen äärellä kuka tahansa meistä on voimaton...
Kaldoaivia jäin miettimään, mutta taitaa liittyä jotenkin Lapin ihmeisiin...
se Kaldoaivi on tietenkin varmaan tuon erämaan nimi...
Jo vain onkin, onhan se euroopan suurin yhtenäinen erämaaalue. Hyvin sinä oivallsit tuon tarinan tarkoituksen
Kyllä viikko tai kaks tuolla, kummasti puhuttelee.
Pärjäile T martti
pimeä on erämaa aamulla
sinne, mieleni haluaa ja
siellä sinä vaellat
paljon puhallat
tietäsi raivaat
sinun sielusi on nopea
lentämään, vartioit
minuako vain ajatuksin ?
ajatus lentää illalla
luoksesi, siis odota
kun ilta saa
Kaldoaivi kertoo paljon
sinusta, sudet ulvoo ja
tuuli kuiskaa sinun salasi
jään kuuntelemaan lisää
mitä hiljaisuus kertoo
tuntureiden voiman tunsin ja paljon muutakin
ja uskon sen olevan lapin taian.kiitos, tunsin
olevani lähellä sinua ja luontoa karua.
pääsit hetken siivelle ja siksi se varmaan tuntui omalta, minäkin toivon lentäväni hetkessä, siinä jonka sinä loit ja siksipä odotan iltaa ilolla ;)
tervetuloa haaveiden poluille.
kaunihimpi, vaikka kompuroiden välillä, toivoa kuitenkin yhteisestä paremmasta. Vartioit vaaroilta kauniisti toisen tietä, omatkin erheet ymmärtäen. Pidin kirjoittamastasi paljon.
Kiitos
ettei minun sieluni taida edes rauhoittua, ja on
vaikeaa palata kun ei ole vielä lähtenytkäään.
Yksinäisinä hetkinä sitä eniten kaipaa ihmistä
ihmisen lähelle, kuulijaa ja ymmärtäjää.
Mielestäni olet yhdistänyt hienosti tässä luonnon
ja ihmisen tunnetilat.
Pidin sataa.
sinun sieluusi, en tosin väitä että sisimpäsi tarvisisi rauhoittumista, mutta jos.
On ilo kun pidät