Oletteko te kiinnittäneet huomita, kuinka ihmeelliseen suuntaan seurapuheet ovat menneet. Hirveesti pyritään ottamaan esille julkisuuteen nousseita asioita ja todistamaan, että maailmassa on ymmärretty nämä asiat väärin. Ikään, kuin vanhoillislestadiolainen liike olisi lähtenyt puolustuskannalle. Puheessa sanotaan, ettei ehkäisykieltoa ole, vaan äidit tekevät itse ratkaisunsa. Sitten kuitenkin puheessa mainitaan, ettei uskovainen halua ehkäistä! Eli nämä raktaisut siis sanellaan äideille! Melko läpinäkyvää ja kieroa, jos en sanois. Tuntuu, kuin puhujat olisivat jotenkin kieroja, jotka yrittävät peitellä valheitaan puhumalla ihmisiä ympäri. Kuinkahan monessa seurapuheessa on mainittu Suomi24? Aika monessa. Suomi24:kin on vain yksi portaali muiden joukossa. Kavahtaako SRK liikaa yhtä suomi24:sta, ku siitä pitää niin paljon toitottaa?
seurapuheet nykyään ihan
7
611
Vastaukset
- veljien omat puheet
Kunhan vähän sohaistaan sinne päin. Lutherin suuhun pannaan epämääräisiä lausahduksia ja Raamattua tulkitaan omin voimin. Joku veli on joskus sanonut niin laittamattoman mukavasti, että sitä kannattaa myös toistaa. ei kukaan kuitenkaan pysty mitään tarkistamaan. Kukaan ei kuuntele tarkkaan.
Pääasia on, että vakuutetaan, että ollaan hyvässä, siinä yhdessä ja ainoassa oikeassa junassa matkalla taivaaseen. Konduktööri tulee sunnuntaisin/kerran viikossa ilmoittamaan, että me liikumme, ohitimme taas yhden asemarakennuksen.- hatusta ja hiihasta vetäistyä
Tässä esimerkkejä itse keksityistä ja vallan epäluterilaisista Raamatun tulkinnoista:
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy
- tosin kuuntelen
vain joskus radiosta, samanlaisia ne on kuin oli 20 vuotta sittenkin.
- Jonpila
Kyllä ennekin kerrottiin kirkkain silmin valheita, ettei meikkaamis-, alkoholi-, ehkäisy-, jne kieltoja ole, vaan uskovainen ei HALUA tehdä sellaista. Kaikki kyllä aina ymmärtävät, että tämä "uskovainen ei halua" -lause on KIELTO, mutta vanhoillislestadiolaiset valheelliseesti kiistävät sen. Todisteeksi: kuitenkin samoista aiheista on järjestetty aikanaan paljon hoitokokouksia, vaikka kyse on muka vain "halu-asiasta".
- mestari!!!
Ei SRK:lta tulla enää saamaan mihinkään asiaan suoraa kannanottoa -ulkopuolisille valehdellaan ettei sääntöjä ole ja omille alamaisille annetaan ymmärtää, että määräyksiä noudatetaan ja sillä hyvä!
- lehdistöllekin vastata
oraakkelimaisesti, sen sijaan ( En oikeastaan haluaisi kommentoida mitään.
En enempää tähän oikeastaan sano.
En tiedä, mistä tulee sana.
Minun tiedossa ei ole.) - muuttuihan se Lootinkin vaimo suolapatsaaksi, kun ei totellut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780