on varaa hävitä?
MTV3:n uutisten teettämän tutkimuksen mukaan kesäkuun eurovaalien suurimmat häviäjät ovat keskusta ja RKP. Molemmat puolueet ovat menettämässä yhden paikan europarlamentissa. Keskusta paikkaluku laskisi kolmeen, ja RKP jäisi kokonaan ilman edustajaa.
Kyselyn mukaan vaalien suurin voittaja on perussuomalaiset. Viime eurovaaleissa rannalle jäänyt puolue sai 0,5 prosentin kannatuksen, nyt kysely ennustaa 5,7 prosentin kannatusta. Perusuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliitto on saamassa europarlamenttiin yhden edustajan.
Muiden puolueiden paikkaluku on tutkimuksen mukaan pysymässä edellisvaalien tasolla, vaikka esimerkiksi Kokoomuksen kannatus onkin kasvamassa 23,7 prosentista 26,5 prosenttiin.
Uudessa europarlamentissa on nykyisten 14 suomalaisedustajan sijasta 13 edustajaa.
Haastattelututkimuksen teki TNS Gallup Oy MTV3:n toimeksiannosta tammikuussa 2009. Haastatteluja tehtiin kaikkiaan 2 826.

Vastaukset 3
Vanhimmat
saadakseen lisää maahanmuuttajia.
Kyselyn mukaan perussuomalaiset kymmenkertaistaisi kannatuksensa 5,7 prosentin kannatuksella. Viime eurovaaleissa se sai 0,5 prosentin kannatuksen.
Juankosken nimitysjupakka: ”Keskusta menettänyt uskottavuutensa”
Juankosken nimitysjupakka: ”Keskusta menettänyt uskottavuutensa” Julkaistu: 8.2.20094 kommenttia
Kuva: Keskustan kuvapankki
Kuva: Keskustan kuvapankkiPerussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja puolueen Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Pentti Oinonen vaatii Juankosken kaupunginhallituksen eroa. Hän myös vaatii ryhtiliikettä Pohjois-Savon keskustalaisille. Pohjois-Savon keskustan piirin puheenjohtaja on juankoskelainen Rauno Kettunen.
- Keskustan uskottavuus on mennyt täydellisesti. Joko kunnanhallituksen puheenjohtaja (Jouko Lösönen, kesk.) tai koko kunnanhallitus erotetaan, muita vaihtoehtoja ei ole, Oinonen jyrisee Savon Sanomien haastattelussa.
Oinonen syyttä muita valtuustoryhmiä perussuomalaisten syrjimisestä luottamuspaikoista sovittaessa. Hänen mukaansa perussuomalaisia ei pyydetty toimittamaan omaa nimilistaansa pöytäkirjanpitäjälle.
- Eihän kunnan virkamies voi panna nimiä ylös, ellei niitä olisi puolueiden kesken käsitelty. Tämä oli sovittu juttu.
Tämä on ihan oikea suunta, RKP edustaa Suomessa niin pientä margiaalia, että sille ei kuulu yhtään EU-edustajan paikkaa. Keskustan johdolla on Suomi on joutunut tuplaamaan velkansa ja kunnat nostavat veroäyrejä, kun muuten eivät selviä lakisääteisistä velvoitteistaan, niin on oikeus ja kohtuus, että keskustalta tippuu kaksi paikkaa EU-parlamentissa. Turha on Matti Vanhasen huhuilla tällä suosiolla Suomelle ja Olli Rehnille EU:n ulkoministerin virkaa, koska taitavampia ihmisiä, kuin Suomen kepulaiset, löytyy muualta Euroopasta.