toivottavasti on pysyvää.
Toivottavasti esim. hoitokokouksista saadaan asiallinen keskustelu pystyyn. Itse en ole koskaan päässyt osallistumaan sellaiseen keskusteluun.
Toivottavasti kaikki muistaa, ettei hyvä keskustelu etene tasokkaasti jos osapuoli nimittelee toisia heinähatuksi tai toinen osapuoli katkeraksi ex-lestaksi.
Ateistiakin pitää kunnioittaa, ihan jokaista.
Toivottavasti kaikki muistavat että puskajussitkin ovat keskustelijoita, eivät siis SRK:n palkkaamia tai ex-lestojen tai hakomajalaisten palkkaamia.
Toivottavasti kaikki muistavat että puolustava tai hyökkäävä osapuoli ei edusta muuta kuin itseään.
Toivottavasti kukaan ei hyökkää ettei kenenkään tarvitse puolustaa.
Toivottavasti pysytään asioissa, ei aidan seipäissä.
Ja ihan lopuksi, hyvää päivän jatkoa - kaikille!
palsta siistiytynyt
7
249
Vastaukset
- make k.
Ei oo eroa. Samalla lailla täälläpilkataan oikeaa uskoa ku ennenkin.
- harmi että
kaltaisesi lestadiolaiset pitävät kaikkea kritiikkiä pilkkana. Jos ei ole valmis keskustelemaan asoista niiden oikeilla nimillä eikä perustelemaan tarvittaessa kantaansa niin sellaisten tulee olla hiljaa.
Mutta nyt taisin mennä asioiden edelle, eihän tämä palsta vielä ole siistiytynyt, katotaan sitten uudestaan kun saamme sellaisen seriffin joka sallii keskustelun oli keskustelija sitten vl, kirkkouskovainen, ateisti tms. - avaaja
harmi että kirjoitti:
kaltaisesi lestadiolaiset pitävät kaikkea kritiikkiä pilkkana. Jos ei ole valmis keskustelemaan asoista niiden oikeilla nimillä eikä perustelemaan tarvittaessa kantaansa niin sellaisten tulee olla hiljaa.
Mutta nyt taisin mennä asioiden edelle, eihän tämä palsta vielä ole siistiytynyt, katotaan sitten uudestaan kun saamme sellaisen seriffin joka sallii keskustelun oli keskustelija sitten vl, kirkkouskovainen, ateisti tms.>niinpä harmi että kaltaisesi lestadiolaiset pitävät kaikkea kritiikkiä pilkkana.>
Jo ensimmäinen lause sisälsi kolme(3) realielämässä todistettavaa asiavirhettä.
Loppua en edes lukenut.
Vai sillain.. kykenen kyllä kirjoittamaan "seuran" mukaan tarvittaessa.
Teidän ehdoilla ;))
nyt menen ja palaan illalla tai joskus jos siltä tuntuu... - avaaja
avaaja kirjoitti:
>niinpä harmi että kaltaisesi lestadiolaiset pitävät kaikkea kritiikkiä pilkkana.>
Jo ensimmäinen lause sisälsi kolme(3) realielämässä todistettavaa asiavirhettä.
Loppua en edes lukenut.
Vai sillain.. kykenen kyllä kirjoittamaan "seuran" mukaan tarvittaessa.
Teidän ehdoilla ;))
nyt menen ja palaan illalla tai joskus jos siltä tuntuu...luulin että puhuit minusta..., en siis voi olla varma onko siinä 2 vai 3 asiavirhettä
;)
- :((
avaus.
- avaaja
Kaikkeni yritin :D
- :((
avaaja kirjoitti:
Kaikkeni yritin :D
Mutta "heinähattu" on normaalia keskustelukieltä veeällien kanssa. Lähinnä siihen tartuin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750