VASTUUTTOMAT

VASTUUTTOMAT

Taas tuli viime vuodelta kylmää kyytiä espoolaisten veronmaksajien sähköyhtiön myynnistä saaduille rahoille, 54 miljoonaa euron verran kirjattiin rahastoille arvon alennusta. Tämähän on vain osa totuutta, menetettyä rahamäärää on vaikea arvioida, kun mukaan joutuisi laskemaan, mikä olisi sähköyhtiön nykyinen arvo ja mitä se olisi tuottanut kaupungin omistuksessa varallisuutta ja kohtuun hintaista sähköä veron maksajille. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yhteisillä varoilla lähdetään pelaamaan sijoitusmarkkinoille. Pelaaminen on helppoa, mitään vastuuta ei tarvitse pelätä, koska pelaajat istuvat kaupungin byrokratian suojissa luottaen äänestäjien lyhyeen muistiin tai tietämättömyyteen summien suuruudesta. Jos tämä olisi tapahtunut yksityisen osakeyhtiön sijoitustoiminnassa olisivat ovet jo paukkuneet virheen tehneille. Siksi lailla pitäisi kieltää verorahoilla ja niillä hankituilla omaisuuksilla keinottelu taikka liittää kunnallislakiin velvoite ilmoittaa pahimmat mokaajat vaalivuoden lopussa ennen seuraavaa vaalia, se voisi hieman hillitä pelaamisen himoa yhteisillä varoilla.
1417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

äänestetään kauniisti hymyileviä kokoomuspoliitikkoja, jotka eivät ole koskaan oikeata työtä tehneetkään eivätkä ymmärrä mitään yhteisvastuullisuudesta. Kyllä syy on ihan espoolaisilla itsellään, jos haluavat rahansa hukata. Ensi vaaleissa kuitenkin Espoossa taas jatkuu sama meno.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rommi kirjoitti:

VASTUUTTOMAT

Taas tuli viime vuodelta kylmää kyytiä espoolaisten veronmaksajien sähköyhtiön myynnistä saaduille rahoille, 54 miljoonaa euron verran kirjattiin rahastoille arvon alennusta. Tämähän on vain osa totuutta, menetettyä rahamäärää on vaikea arvioida, kun mukaan joutuisi laskemaan, mikä olisi sähköyhtiön nykyinen arvo ja mitä se olisi tuottanut kaupungin omistuksessa varallisuutta ja kohtuun hintaista sähköä veron maksajille. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yhteisillä varoilla lähdetään pelaamaan sijoitusmarkkinoille. Pelaaminen on helppoa, mitään vastuuta ei tarvitse pelätä, koska pelaajat istuvat kaupungin byrokratian suojissa luottaen äänestäjien lyhyeen muistiin tai tietämättömyyteen summien suuruudesta. Jos tämä olisi tapahtunut yksityisen osakeyhtiön sijoitustoiminnassa olisivat ovet jo paukkuneet virheen tehneille. Siksi lailla pitäisi kieltää verorahoilla ja niillä hankituilla omaisuuksilla keinottelu taikka liittää kunnallislakiin velvoite ilmoittaa pahimmat mokaajat vaalivuoden lopussa ennen seuraavaa vaalia, se voisi hieman hillitä pelaamisen himoa yhteisillä varoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu