Mitäs sanotte virolaiset tähän? Eipä paljon kunnioitusta herätä. Rahaa riittä, mistäköhän, muttei munaa, seistä kuin mies vaikeuksien edessä. Akkamainen teko.
Puhelimet ovat soineet, kun olemme saaneet vakuuttaa asiakkaille, tavarantoimittajille ja muille, että meillä ei ole mitään tekemistä konkurssiin haetun Koti-Idean kanssa, sanoo Suomi Soffan toimitusjohtaja Harri Toivainen.
Hän ei keksi syytä miksi Koti-Idea yritti ennen konkurssihakemusta vaihtaa nimensä sellaiseksi, että se voidaan helposti sekoittaa Suomi Soffaan. Hänen mukaansa taustalla ei tiettävästi ole mitään kalavelkoja esimerkiksi Koti-Idean perustajan Mauri Ikolan kanssa.
- En tiedä onko tässä kyseessä puolivitsi vai tehdäänkö tässä silkkaa kiusaa. Hämminkiä on ainakin syntynyt ja tämä päivä on mennyt näitä asioita selvitettäessä, Toivainen sanoo.
Alkuperäinen Koti-Idea Oy on haettu konkurssiin viime perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Konkurssia varten Koti-Idea yritti vaihtaa nimeä. Konkurssia haettiin Suomen Soffa ja Sisustus Oy -nimellä. Sillä oli sama yritys- ja yhteisötunnus kuin alkuperäisellä Koti-Idea Oy:llä.
Oikeus ei kuitenkaan hyväksynyt uutta nimeä, koska nimeä ei ole rekisteröity. Käräjäoikeus palautti konkurssihakemukseen yhtiön vanhan nimen Koti-Idea Oy:n. Muilta osin käräjäoikeus on julistanut asian salaiseksi.
"Uuden Koti-Idean" toimitusjohtaja Niko Romanainen pahoittelee nimisotkua. Hän ei osaa ottaa kantaa, miksi Suomen Soffa ja Sisustus -nimi otettiin käyttöön.
Sen sijaan Koti-Idean nimestä hän aikoo pitää kiinni.
- Nimi liittyi liiketoimintakauppaan. Ei siinä pitäisi olla mitään epäselvyyttä.
"Uuden Koti-Idean" omistus on pääosin ulkomailla. Kaksi kolmasosaa yhtiöstä omistaa virolainen Ekralde-yhtiö, jonka johdossa on paikallinen, nuori lakimies.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tässäkin tapauksessa sylttytehtaalle. Tuskinpa virolainen lakitoimisto lähtisi omasta aloitteestaan perustamaan omissa nimissään yritystä (jutussa mainittu Ekralde on perustettu reilut pari kuukautta sitten) suomalaisen konkurssipesän kanssa sekoiluun.:)
liittyykään Viron matkailuun?
Virolaiset on rosvoja.
Noin pienestä maasta löytyy joka euroopan kultaliikkeeseen varkaita. Täytyy olla kova prosentti rosvoja koko väestöstä.
Ja muutenkin ihan sutkeja ovat pitävät ulkomaalaisille eri hinnastoja takseissa ym..