Olen naimisissa oleva alle 3-kymppinen mies. Elämä on ihan kivaa ja vaimon kanssa menee hienosti kaikilla osa-alueilla, myös sängyssä.
Mutta mitä olenkaan mennyt tekemään? Olen mennyt ihastumaan toiseen naiseen! Täysin käsittämätön tilanne! Olen tuntenut tämän naisen vajaat 2 vuotta ja siitä vajaa puoli vuotta paremmin. Näen häntä pari kertaa viikossa, joskus useamminkin. Tulemme hyvin juttuun keskenämme ja läppä lentää aina, kun näemme.
Viime viikkoina olen huomannut, että olemme lähentyneet jo ihan liikaa. Koko sen ajan, jonka olen hänet tuntenut, minulla on nähdessämme ollut joku outo tunne. Se tunne tuli jo 1. kerralla, kun tapasimme. Nyt olen huomannut, että olen ihastunut tähän naiseen korviani myöten.
Mikä helvetti minua vaivaa? Tiedän sen, että tämän naisen ja minun välinen suhde ei toimisi, vaikka olisin sinkku. Meillä on paljon yhteistä, mutta meillä on myös sellaisia eroavaisuuksia, jotka minun mielestäni estäisivät suhteen toimimisen. Mikä minua tässä naisessa siis kiehtoo? En ole onnistunut järkeilemään itseäni ulos tästä asiasta. Ahdistaa!
Tulella en ala leikkimään, sillä vaimoni on minulle 10000000x tärkeämpi kuin hetken huuma. Kun vain saisin ravisteltua tämän naisen päästäni jollain konstilla. Se on aika hankalaa, sillä en voi mitenkään vältellä häntä ilman, että se herättää kysymyksiä ja huomiota.
Mitä hittoa teen?
Mutta mitä olenkaan mennyt tekemään? Olen mennyt ihastumaan toiseen naiseen! Täysin käsittämätön tilanne! Olen tuntenut tämän naisen vajaat 2 vuotta ja siitä vajaa puoli vuotta paremmin. Näen häntä pari kertaa viikossa, joskus useamminkin. Tulemme hyvin juttuun keskenämme ja läppä lentää aina, kun näemme.
Viime viikkoina olen huomannut, että olemme lähentyneet jo ihan liikaa. Koko sen ajan, jonka olen hänet tuntenut, minulla on nähdessämme ollut joku outo tunne. Se tunne tuli jo 1. kerralla, kun tapasimme. Nyt olen huomannut, että olen ihastunut tähän naiseen korviani myöten.
Mikä helvetti minua vaivaa? Tiedän sen, että tämän naisen ja minun välinen suhde ei toimisi, vaikka olisin sinkku. Meillä on paljon yhteistä, mutta meillä on myös sellaisia eroavaisuuksia, jotka minun mielestäni estäisivät suhteen toimimisen. Mikä minua tässä naisessa siis kiehtoo? En ole onnistunut järkeilemään itseäni ulos tästä asiasta. Ahdistaa!
Tulella en ala leikkimään, sillä vaimoni on minulle 10000000x tärkeämpi kuin hetken huuma. Kun vain saisin ravisteltua tämän naisen päästäni jollain konstilla. Se on aika hankalaa, sillä en voi mitenkään vältellä häntä ilman, että se herättää kysymyksiä ja huomiota.
Mitä hittoa teen?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei!
Minusta kannattaa nyt ensin rauhoittua. Älä ruoki mielikuviasi tuosta toisesta naisesta. Ajattele, ettei ihastumisessa sinänsä ole mitään ihmeellistä. Se kertoo sinusta vain sen, että olet ihminen ja sinulla on tunteet.
Sanoit, että vaimon kanssa menee hienosti. Joku viisas varmasti kohta neuvoo, ettei silloin voi mennä hienosti, jos muita ajattelee. Tämä ei mielestäni kuitenkaan pidä paikkaansa.
Yritäpä opetella suuntaamaan kaikki ne tunteet vaimoosi tai mikäli sinulla on ylimääräistä energiaa keksi itsellesi uusi harrastus...tai yritäpä opetella näkemään jokaisessa vastaantulevassa naisessa jotain ihastumisen arvoista. Ehkä tämä pienentää tämän tietyn naisen ainutlaatuisuutta...siis ehkä...
Em.keinoja kokeilleena voimia taistelussasi;)
Niina
Välttele ihastustasi. Minulle kävi kerran niin, että ihastuin mieheni ystävään (olimme tuolloin seurustelleet mieheni kanssa vasta 4 kk). Aluksi olin todella hämmentynyt kun tajusin, että olen ihastunut. Joka kerta kun näin hänet, minut valtasi suunnaton ilon tunne..sitten minä tajusin, että se on väärin, että minä tunnen niin. Jotta kaikki olisi ollut mahdollisimman vaikeaa, huomasin aikaa myöten, että myös tämä mieheni ystävä on tuntee samoin minua kohtaan!
Niinpä pyhitin itselleni aikaa ajatella asiaa perinpohjin omissa oloissani. Ajattelin, että minun on tehtävä valinta: en voi pitää sydämessäni kahta miestä yhtä aikaa. Loppujen lopuksi valinta ei ollut edes vaikea. Minulla meni vakisuhteessani hyvin, ja uusi ihastukseni olisi ollut vain epävarma "sijoitus". Vaikka olisinkin voinut olla varma, että saan vastakaikua tunteilleni, niin tulevaisuus olisi ollut epävarma.
Se suhde olisi saattanut kuihtua jo muutamassa kuukaudessa kasaan. Mutta toisin oli vakisuhteeni laita. Jostain syystä pystyin olemaan varma, että vakisuhteeni tulisi kestämään ehkä jopa läpi elämän. Ja niin se on kestänytkin jo pitkään.. :) Osittain juuri se helpotti valintaani, että pystyin kuvittelemaan poikaystäväni alttarille kanssani.. :P
Päätin siis kohdistaa kaiken rakkauteni poikaystävääni, enkä kehenkään muuhun. Ajattelin, että en saa asettaa itseäni tilanteisiin, jossa sydämeni/mieleni olisi altis houkutuksille.
Pelkäsin kuollakseni tapaavani ihastukseni kohteen, koska pelkäsin antautua niille tunteille ja pelkäsin, että en voisi hillitä itseäni..että järjenjuoksuni sumentuisi ja tekisin jotain typerää, vaikka todellisuudessa rakastin poikaystävääni. Niinpä aloin välttelemään tätä ihastukseni kohdetta, ja kehitin jopa eräänlaisen käänteispsykologian..eli kuvittelin vihaavani tätä ihastukseni kohdetta..kehittelin syitä sille vihalle. Ajattelin että hän on uhka..
Tällä linjalla jatkoin, kunnes huomasin eräänä päivänä kun kohtasin ihastukseni, etten tunne häntä kohtaan enää mitään! Olin todella helpottunut ja kiitollinen siitä, että pääsin ikäänkuin pälkähästä..Tahdonvoimani on vahvistunut tuon tapauksen myötä, eivätkä ihastumiset enää hetkauta minua, kun osaan sulkea sydämeni niiltä.
Tässä taisi tulla nyt hieman turhaakin läpinää, mutta toivottavasti nappasit tuolta rivien välistä ne vinkit, joita jakelin.. :)
En voi täysin vältellä tätä naista. Oikeastaan ainoa tapa vältellä on yrittää olla törmäämättä tähän naiseen ns. siviilielämässä kuten ravintolassa. Tiedän suurinpiirtein, milloin tämä nainen käy ravintolassa ja missä ravintoloissa. Olen muutaman kerran sattunut tämän naisen kanssa samaan ravintolaan ollessani yksin liikkeellä ja silloin houkutus on ollut todella suuri. Muunlainen välttely ei onnistu ilman, että se herättää kysymyksiä myös vaimollani.
Vihaamaan en osaa ruveta. Ei sitä ihmistä voi kertakaikkiaan vihata. Pakko vain yrittää kylmettää itsensä. Jospa aika hoitaisi ongelman pois.
Heräsi mielenkiinto tuosta viestistäsi.Siis olette tunteneet 2 vuotta tämän toisen naisen kanssa?Ja miten kauan olet ollut naimisissa?Miksi teillä ei toimisi suhde vaikka olisit sinkku?Mitä eroavaisuuksia?Haluisin tietää,koska olen itse aika lailla samassa tilanteessa.tapaatteko toisianne niin että vaimosi tietää asiasta,vai "salassa"näette?Jos saan kysyä suoraan niin miten pitkälle olette menneet,kun sanoit että olette lähentyneet jo liikaa?Omalla kohdallani myönnän vain että ei minua mikään sen kummempi vaivaa,olen vain yksinkertaisesti rakastunut,ja molempiin yhtäaikaa.Siis olet sitä mieltä että teillä sen on hetken huumaa?Vai koitatko vain sanoa sitä itsellesi että tulee parempi mieli?Entäs tulella leikkiminen?Eikö teistä ollut tullut tämän toisen naisen kanssa läheisempiä?Itse olen alkanut tulella leikkimään ja kohta taitaa olla ratkaisujen paikka!Mut vastaile...kun ollaan nyt samassa tilanteessa
Naimisissa olen ollut 1,5 vuotta, yhdessä 7 vuotta.
Luulisin että suhde ei toimisi, koska yhteisistä jutuista ja henkisestä yhteydestä huolimatta olemme aika kaukana toisistamme. Hän on elänyt elämänsä aivan eri tavalla kuin minä, joten yhteistä voisi löytyä aika vähän ja erilaiset arvot. Tai mistäpä sen tietää. Sille vain tuntuu. Se erilaisuus ei kiehdo minua, pikemminkin jopa vieroittaa minua hänestä.
Vaimoni on tietoinen siitä, että olen tavannut tämän naisen joskus myös kahden kesken. Yritän olla salailematta. Vaimo on vähän mustasukkainen, mutta ei epäile mitään.
Liialla lähentymisellä tarkoitan sitä, että olemme ystävystyneet aika tavalla, viihdymme erittäin hyvin toistemme seurassa ja olemme halailu kosketteluasteella. Se on ihastuneelle myrkkyä. En tahtoisi päästää irti! Se voitanee ehkä laskea jo tulella leikkimiseksi, sillä olisin halutessani voinut välttää ne tilanteet.
Tällä hetkellä tästä naisesta tulee mieleen vain se hetken huuma. Enempää en ole edes kyennyt ajattelemaan, koska en tunne häntä kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Yritän olla ajattelematta myös sitä hetken huumaa. En halua kiduttaa itseäni enempää.
Hei.
Kerro sinä vähän omasta tilanteestasi, kauanko itse olet ollut vaimosi kanssa, kauanko olet ollut ihastunut tähän toiseen naiseen, onko teistä tullut toisen naisen kanssa läheisiä, millä asteeseen teidän tulella leikkiminen on mennyt, kuinka usein tapailette, ja mitä tarkoitit kohta on ratkaisujen paikka.
Ja miten ihmeessä voi rakastaa 2 ihmistä samaan aikaan? Vaikka kuinka mietin, ei onnistu.
Kyselen vain siksi kun minäkin olen hiukan samanlaisessa tilanteessa, naisena, tekisi onnettomalle sydämelle hyvää lukea muiden kokemuksia.
No tää juttu meni näin jos lyhkäsesti selostan eli seurusteli nykysen vaimoni kanssa vuoden sitten erosimme,tutustuin tähän toiseen naiseen (se oli SYKSYÄ)ja meillä oli aivan tosi hienoja hetkiä,oltiin ihan vain kavereita ja näin myöntelin itsellenikin,nainen kyllä oli ilmeisesti jo aivan suutapäätä rakastunut minuun heti ensisilmäyksellä!Mutta kumpikaan ei meistä puhunut mitään siihen malliin.Sitten kerran myönsin hänelle kuinka kovasti rakastankaan häntä.Suhteemme oli aivan toisenlaistani kun silloisen ex kanssa,puhuimme mistä vaan ja tulimme todella hyvin juttuun.Sitten KEVÄÄN puolella juttu jatkui,näimme ja teimme kaikenlaista yhdessä yleensä meitä oli iso kaveri porukka,ja alkukesästä "aloimme" seurustelemaan,kesän sitä riittikin sitä onnea,valtavaa rakkautta!Sitten meidät ns.pakotettiin eroamaan(uskonnollisten syiden vuoksi)Äh se oli kamalaa aikaa!Tuli taas syksy ja emme olleet juuri paljoakaan tekemisissä,ja aloin taas pyörimään nykyisen vaimoni kanssa,ja talven mittaan menimme kihloihin!!!Luulin että olen päässyt yli tuosta naisesta,että se on nyt unohdettu,mutta luulin väärin!Oltiin taas KEVÄÄN puolella,ja päätin rohkaista itseni ja soittaa tuolle naiselle ihan vain kuulumisia kysellä!Ja juttua tuli niinkuin aina ennenkin!Soitin taas seuraavana päivänä ja taas ja taas..Oli kiva jutella ei mitään vakavaa tai sellasta.Sitten se vain pääsi suustani ja kysin yhtenä kertana että tavattaisiinko?Ja nainen sanoi että mikä ettei!Niin menin hänen luokseen ja juttelimme ja muistelimme menneitä,katseltiin valokuvia ja naurettiin,sitten oltiinkin jo taas siinä pisteessä että..Tapailimme aina iltaisin kävimme ajelemassa jne..Kihlattuni asui silloin eri kaupungissa niin kaikki oli helppoa,eikä se tuntunut väärältä.Kun sitten kerran kihlattuni alkoi puhumaan häistämme ja että oli suunnitellut niitä jo ja että meidän olisi aika uhdessä suunnitella!Enhän voinut sanoa että EI,en ole vielä valmis tai mitään koska hän otti se puheeksi ruokapöydän ääressä jossa oli koko naisen perhe paikalla!Ja niin päätettiin että häät pidetään tulevana kesänä!Ajattelin että mitä nyt miten kerron toiselle naiselle,en halua kertoa mutta en myöskään halua sanoa kihlatulleni että ei mennä naimisiin!No kerran kun vietimme yhteisen yön naisen kanssa olin päättänyt kertoa hänelle!Laitoin ensiksi aamupalan hänellle ja söimme!Sitten kerroin että häät ovat silloin ja silloin jne...Nainen vain katsoi minuun sanomatta sanaakaan.Siinä hän istui sylissäni ja katsoi silmillään minua!Sen jälkeen emme pitäneet yhteyttä!Muutin toiseen kaupunkiin jne..Meni taas muutama kk,ja soitin hänelle taas soittelut jatkuivat jonkun aikaa!Hän tuli yhdeksi viikonlopuksi luokseni 3vko ennen häitä,oli tarkoitus viettää jäähyväiset ja polttarit minulle jne..Niinhän me teimme ja viikonlopun loputtua erosimme!Sitten tulikin KESÄ menin naimisiin,ja luulin olevani onnellinen,että rakastan nykyistä vaimoani ainoastaan!Niin luulin ja taas nyt talvella,soitin naiselle ja siitä se on sitten taas alkanut,tosin näemme hyvin vähän!Mutta ainakun siihen on mahdollisuus,ja kun sanoin että kohta on ratkaisujen paikka tarkoitin sillä että on päätettävä loppu tälle jutulle!On joko otettava riski ja erottava,joka olisi kaaos!Tai yrittää unohtaa toinen nainen ja jatkaa eteenpäin,joka on mahdotonta!Muuta päätös on tehtävä,en haluasi satuttaa kumpaakaan,kumpa voisi haleta keskeltä kahtia ja jakaa molemmille tasaverran!Älä ole surullinen...toivottavasti jaksoit lukea!!!henkka
Hei Henkka, tottakai jaksoin lukea kirjeesi ja minähän sitä pyysinkin luettavakseni.
Mulle tuli mieleen, että RAKASTATKO TODELLA vaimoasi, pystytkö erottelemaan itsellesi onko heistä jompikumpi rakkaampi?
KOSKA, meillä on ikävä kyllä täällä vain yksi elämä elettävänä ja se olisi elettävä niin, että saa siitä kaiken parhaan mahdollisen mitä se voi antaa. Jollakin ihmisellä ei ole yhtään ainutta rakasta ja teidän jutussa niitä on liikaa. Itseasiassa te kaikki 3 elätte "eräänlaisessa" helvetissä, kaikkia 3 kohtaan tehdään väärin.
Tuli myös mieleen, että sulla olisi kyllä todella ollut oikeus kieltäytyä keskustelemasta häistänne juuri siksi kun siinä oli vaimosi sukulaiset ympärillä, asiahan ei ALUKSI kuulu kenellekkään muulle kuin teille kahdelle, olen nyt kyllä vähän sunkin puolesta surullinen, että noin pääsi käymään.
Mutta jos todella rakastat tätä toista naista enemmän kuin vaimoasi, niin mieti kumminkin kannattaako iso rakkaus päästää käsistä, varsinkin jos hänen tunteet ovat sinuun samanlaiset.
En oikein tajunnut tuota uskonto juttua, ihan vaan siksi kun itse ajattelen, että muiden/ulkopuolisten minun/meidän elämään puuttumiseen ei ole oikeutta, en tarkoita, että keneenkään pitäisi panna välejä poikki, mutta kaikille pitäisi tehdä ymmärrettäväksi, että teidän elämä/onni on teidän ja vain teidän. Minulla on yksi tuttava pariskunta joissa toinen on jehova ja toinen ei mihinkään uskontokuntaan kuuluva, näyttävät elävän onnellisena yhdessä, uskovaisille sukulaisille vaan pitää tehdä selväksi tietyt asiat ja piste.
Edelleen mietin sitä miten ns. "jouduit" naimisiin.
Sinä ja vain sinä päätät omasta elämästä, mieti nyt mitä haluat ja mitkä ovat resurssit siihen haluamaasi.
En minäkään tänään ole niin surullinen kuin eilen, taistelen tässä vain koko ajan rakastumista vastaan, ystävääni joka on naimisissa. En todellakaan halua rikkoa kenenkään liittoja enkä myöskään saada itselleni pohjatonta sydänsurua, vaikka tunne niin kutkuttava onkin, toisaalta kauhea tilanne. Kunpa tietäisi mitä pitää tehdä... voi blääh.
Mutta, toivon, että saat asiat kuntoon ja elää niinkuin haluat ja tunnet.
No toi uskonto juttu on vaikea ja monimutkanen selvittää,koska tiedän ettet sitä tajua jos alan selittää!Mutta kyseessä ei ole mikään jehovalaisuus.Kokoajan koitan erotella että kumpi on rakkaampi muttakun ne molemmat ovat!Sen voin sanoa että tämä ns.toinen nainen rakastaa minua oikeasti sillä ei kovin moni jaksaisi katella kaiken sen jälkeen mitä olemme kokeneet tälläistä miestä.En tiedä,olen kysynyt häneltä että mitä minussa on sellaista että hän välittää,ei osannut sanoa muuta kuin että se tunne.Vaikea katsoa sitä naista sillä en halua hänelle pahaa!Enkä tiedä miten selittää tämä tilanne tai pelkään että kohta hän ei enää jaksa taistella ja jättää,ottaa toisen!Vaikka hän on kyllä sanonut että jos ei saa minua niin ei ota ketään muutakaan!Muttakun välitän myös vaimostani ja jos jätän hänet saan koko suvun päälleni ja en saisi hetken rauhaa enää ikinä,siksi niin sanotusti luulen että pakko jatkaa eteenpäin tuottaa se tuska tälle toiselle naiselle jne...Nyt mä oon aika surullinen!Mut miten onnistut taistelee sitä rakkautta vastaan,ei sitä vastaan osaa taistella!En minä ainakaan...Mut olisi kiva vielä kuulla susta!Pärjäile henkka
En minäkään osaa taistella rakkautta vastaan, silti haluaisin yrittää koska minä olen se joka saa ne sydänsurut. Jos tämä juttu nyt lähtee etenemään niin minähän olisin ns. toinen nainen, enkä koskaan ole sitä ollut, periaatteet panee vastaan aika kovasti, eli nyt käyn taistelua periaate vastaan tunteet, tunteet joita ei osaa hallita kun on kysymys rakkaudesta.
Kun tämäkin juttu on lähtenyt ystävyys pohjasta, ei siis todellakaan ole ollut tarkoitus ihastua/rakastua, mutta niin vain kävi.
Siis tilanne on kyllä aika kauhea, toisen ollessa kotona vaimonsa luona ja minun yksin omassa kotona, kotona mässäilen tunteilla, mietin ja kidutan koko ajan itseäni, voi ei. Ikävä toisen kainaloon on kova, tunteet ovat tosi vahvat, eikä mitään voi tehdä ennenkuin olen 150% varma toisen tunteista.
Sinuna kyllä tekisin jotakin, kun kumminkin sinulla on selkeä tieto siitä, että niin itse kuin tämä ystävä rakastatte toisianne. Jos teet itsellesi selväksi kumpi naisista on tärkeämpi, keskity siihen rakkauteen. Jos se on tämä ystävä, niin et voi, etkä saa pilata omaa elämääsi sillä ajatuksella ettet voi erota vaimostasi siksi kun et halua tuottaa hänelle tuskaa, haluat siis siinä tapauksessa tuottaa tuskaa kahdelle muulle henkilölle.
Ja mitä siitä suvusta, edelleenkään kyse ei ole suvun elämästä, herranjestas ihmisä eroaa päivittäin vaikka kuinka, ei me eletä enää 1800 luvulla. Ja jos sukusi sinua rakastaa, luulisi heidän suovan sinulle onnen, jos eivät niin ehkä olisikin hyvä pitää sukuun välimatkaa, jos kyseessä on vaimosi suku, niin mitä sitten, edelleen on kyseessä SINUN ELÄMÄ, ei suvun.
Oikeasti, elämä on lyhyt.
Kerro nyt joskus täällä miten kävi, vai kävikö mitenkään.
Kun luin tämän ketjun viestejä, olin tietyssä mielessä helpottunut. Luulin olevani ainoa, joka näiden asioiden kanssa rämpii. Olen naimisissa eikä miehessä ole pahemmin vikaa (ei vain ulkoisesti ole mitenkään kovin hätkähdyttävä - ei ole koskaan ollut). Toinen osapuoli on menossa naimisiin 2 kk kulttua. Läheltä on pitänyt, ettei vietetty yötä yhdessä ja sen jälkeen ollaan oltu yhteydessä - ei tosin nähty, koska tilanne tulee ryöstäytymään käsistä. Miten tämä on niin yleistä ja eipä kai näissä ole koskaan onnellista loppua?
sano jo elä muuta!Aina kauhistellaan näissä asioissa,ja kovasti puhutaan sitten seläntakana. Mutta että kun se on tänä päivänä niin yleistä.Siis tarkoitat toisella osapuolella toista miestä?Niin se että mitä me jokainen haluamme niin myös teemme,itse kamppailen juuri suurien kysymysten parissa,mitä yehdä,minne mennä jne..Sen onnellisen lopun päättää jokainen meistä itse,jos haluaan olla onnellinen niin siihen päätät sinä itse.Usein kun tie on ollut hankala ja yhtä kamppailua niin siinä vaiheessa sitten se onnellisuuden tunne tahtoo kadota!Itse olen ollut melkomoisten haasteiden parissa,tuolta aijemmista kirjotuksista selviää munkin tilanne.Kävin juuri viikko sitten melkomoisen tappelun nykysen vaimoni kanssa,kun hän olisi halunnut alkaa aukomaan päätään ex:lleni.Ja sanoin sitten että et sano yhtään mitään ja se sit veti herneet nokkaan,sanoin kyllä aika jyrkästi loppujen lopuks mutta en halua että mun ex:pahoittaa mielensä.Nyt en oo nähny sitä mut soitin sinä iltana kun mulla tuli riitaa vaimon kanssa.Äh mä oon niin vaikeessa risteyksessä kun en tiiä,vaimon kans menee huonommin jatkuvasti kun se on niin mustasukkanen ja pilaa sillä meidän suhteen,mutta ex sitten saa vaan mun mielen niin hyvälle tuulelle,se on jotenkin niin ihastuttava ihminen että sille ei koskaan voi olla vihanen.Tunteet taas vetää pahasti ex:n puolelle.Mitenköhän kauan jaksan tätä?Älä ole epätoivoinen,pärjäile!-henkka.