Kuten pitääkin, kansa hyrisee tyytyväisyyttä edes pieni talousnotkahdus ei haittaa.
Tämä glopaalitilanne menee ohi ja vaurastuminen jatkuu.
Luojan kiitos olemme lopullisesti päässeet punikeista 19.1 ja alamäki jatkuu....
Kaksi isointa
6
191
Vastaukset
- Miljoona köyhää?
Vanhasen II hallitus on Suomen tasavallan 70. hallitus. Sitä johtaa pääministeri Matti Vanhanen. Hallitus perustuu Suomen Keskustan (51 paikkaa eduskunnassa), Kansallisen Kokoomuksen (51), Vihreän liiton (14) ja RKP:n (9 Ahvenanmaan edustaja) yhteistyölle.
Hallituksen muodostamista koskevat hallitusneuvottelut käytiin Säätytalolla huhtikuussa 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Kyseessä on enemmistöhallitus, jonka takana on eduskunnassa 126 kansanedustajaa. Koostumukseltaan se on porvarihallitus, vaikkakin hallitus itse virkaan astuttuaan halusi kutsua itseään "sinivihreäksi".
Valitettavasti "kaksi suurinta" johtavat Suomen suohon: jättimäisen suuri työttömyys.
Suomi ei enää elä metsistään. Suomeen tuodaan sellua Brasiliasta Stora Enson tehtaalta. Korvaavaa teollisuutta ei Suomeen ole suunniteltu. Metsäyhtiöitten voitot jaettiin osinkoina sijoittajille ja johtajille. Tuotekehitykseen ja investointeihin Suomessa ei sijoitettu.
Energiaveron korotus yli 300 miljoonaa euroa vaikeutti erityisesti pienyrittäjien (esim. kuljetusalan yrittäjät toimia)
Kuntien työllistämituen poisto (20 milj. euroa) vaikeutti erityisesti pitkäaikaistyöttömien "Tapani Työttömät" toimeentuloa.
Terveyskeskusmaksujen asiakasmaksujen ja päivähoitomaksujen korotukset vaikeuttivat köyhien lapsiperheiden, eläkeläisten ja yksinhuoltajien asemaa työttömien ohella - perusturvan ja peruseläkkeiden ollessa 500 euroa kuukaudessa.
Mitä vielä haluat kuulla hallituksen "onnistuneesta" politiikasta, joka on tuonut köyhyyttä ja huono-osaisuutta ja lähes miljoona köyhää tai köyhyysrajalla elävää Suomeen?
Antaa asiantuntijoiden kertoa surullista anomaansa:
Kelan sanomat 3/2008
PERUSTURVASTA
Työttömän perusturvaa vaivaa näivetystauti– auttaisiko verotuksen kevennys?
Työttömän perusturvan ongelmat eivät ratkea pikkuremontilla. Tutkija Pertti Honkasen mielestä kannattaisi muuttaa työmarkkinatuen ja muiden sosiaalietuuksien verotusta. Viime vuosien veronalennukset eivät ole ulottuneet työttömän perusturvaan, jonka verotus on hiipien kiristynyt.
Vaikka työllisyys paranee ja työttömyysluvut Suomessa ovat kääntyneet laskuun, perusturvan varassa sinnittelevien määrä ei vähene. Esimerkiksi toukokuun lopussa työttömien peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajia oli 162 000.
Työttömän perusturva on nykyisin ilman lapsikorotuksia noin 500 euroa kuukaudessa eli ympärivuotisena tulona runsaat 6000 euroa vuodessa. Tästä perusturvasta työtön maksaa vielä kunnallisveroa ja sairausvakuutusmaksua keskimäärin 18 prosenttia
– Jokainen kokoaikaisessa palkkatyössä oleva ymmärtää, että se on hyvin vähän. Moni ehkä ihmettelee, kuinka tällaisilla tuloilla voi tulla toimeen, toteaa Kelan erikoistutkija Pertti Honkanen, jonka tuore tutkimus tarkastelee työttömien perusturvan tasoa ja parantamismahdollisuuksia.
Asumistuesta puuttuu indeksisuoja
Usein pelkkä työmarkkinatuki ei riitäkään vähimmäisturvaksi, vaan sen lisäksi moni tarvitsee asumistukea ja toimeentulotukea. Yhtenä työttömän perusturvan ongelmana pidetäänkin eri tukimuotojen päällekkäisyyttä, josta syntyy monimutkainen ”byrokratialoukku”.
Laskennallinen vähimmäisturva ei päätä huimaa, vaikka muukaan otetaan myös asumistuki, toimeentulotuki ja lapsilisät. Honkasen esimerkkilaskelmassa nelihenkisen perheen vähimmäistulo on 1589–1983 euroa kuukaudessa riippuen asuinpaikasta ja asunnon valmistumisvuodesta. Yksinäisellä henkilöllä turva on 591–¬757 euroa.
– Itse asiassa laskennallinen vähimmäisturva on nyt alempi kuin 1990-luvun alussa. Maksimitasostaan turva on alentunut 80¬–150 euroa kuukaudessa. Laskennallinen vähimmäistulo jää melkein kaikissa tapauksissa alle tilastollisen köyhyysrajan, toteaa Honkanen.
Vähimmäisturvaa näivettävät mm. puutteellinen indeksisuoja ja verotuksen kiristyminen.
– Ongelmana on, ettei asumistukea ole miltään osiin sidottu indeksiin tai asumiskustannusten yleiseen kehitykseen. Toinen pulma on verotus. Viime vuosina valtion tuloveroasteikon alennuksista ovat hyötyneet eniten hyvätuloiset palkansaajat – vähimmäisturvan saajia on enemmän koskettanut kunnallisveroprosentin nousu, Honkanen selittää.
Kunnallisverotuksessa keskimääräinen veroprosentti on noussut 15 vuoden aikana parilla prosentilla. Nousupaineita on myös jatkossa, sillä tänä vuonna 140 kuntaa nosti veroäyriään ja vain yksi laski. Myöskään pienituloisille tärkeätä kunnallisverotuksen perusvähennystä ei ole korotettu vuosikausiin inflaatiosta huolimatta.
Korotukset eivät paras vaihtoehto
Miten vähimmäisturvaa sitten tulisi kehittää? Ensimmäisenä parannusehdotuksena tulee mieleen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan reilu korotus. Vaikka 23,50 euron suuruista työmarkkinatukea korotettaisiin viidellä eurolla päivässä, tuen varassa elävien riippuvuus toimeentulotuesta ei olennaisesti vähentyisi. Asumistuki vähenisi vastaavasti ja verotus söisi osan korotuksesta.
– Toinen vaihtoehto on työmarkkinatukeen liittyvän tarveharkinnan poistaminen. Se olisi periaatteessa hyvä ratkaisu, mutta vähimmäisturvaan ei tulisi suurta muutosta. Tarveharkinnan tulorajoja on jo nostettu niin, että tarveharkinta ei enää koske kaikkein pienituloisimpia perheitä.
Eläketulovähennystä voisi laajentaa
Pertti Honkasen mielestä varteenotettava vaihtoehto olisi perusturvan verotuksen keventäminen. Eläketulovähennys, joka nyt suojaa pelkkää kansaneläkettä saavia, laajennettaisiin koskemaan myös työttömyysturvaa ja muita sosiaalietuuksia, kuten sairausvakuutuksen päivärahoja ja lasten kotihoidon tukea.
Eläketulovähennyksen ansiosta vain pieniä eläketuloja saava ei maksa lainkaan veroja. Kunnallisverotuksessa veroa ei tarvitse maksaa, jos eläketulo jää alle 7 821 €/v yksinäisellä ja 6 831 €/v kummallakin puolisolla.
– Eläketulovähennyksen laajentaminen olisi loogista siinä mielessä, että kaikki sosiaalietuudet eläkkeistä erilaisiin päivärahoihin olisivat verotuksessa samalla viivalla, perustelee Honkanen.
Pienissä kunnissa, joissa on paljon työttömiä, valtion pitäisi jotenkin kompensoida verotulojen menetystä – muuten moni kunta ajautuisi konkurssiin.
– Silti ratkaisun hinta valtiolle on vähäinen verrattuna vaikkapa siihen, mitä viime vuosina on käytetty palkkatulon veronalennuksiin, huomauttaa Honkanen.
Teksti Minna Latvala
tiedottaja, Kelan viestintä
....
Valehteleeko Kelan tiedottaja?
----
Tämä on tietysti mielestäsi myös valheellista kirjoitusta?
Suomalainen perusturva ei riitä
Viime torstaina vietettiin kansainvälistä köyhyyden vastaista päivää. Kirkon nälkäryhmän päätösseminaarissa arvosteltiin perusturvan leikkauksia ja kysyttiin, onko Suomessa todellista tahtoa puuttua köyhyyteen.
Viime vuosikymmenen laman aikana kirkko tehosti diakoniatyötä, aloitti seurakuntien ruokapankkitoiminnan ja perusti nälkäryhmän. Siihen kutsuttiin eduskuntaryhmien, työmarkkinajärjestöjen, kansalaisjärjestöjen ja kirkon edustajia.
Nälkäryhmä piti viime viikolla päätösseminaarin, jossa todettiin, että ryhmä onnistui saamaan köyhyyden vähentämistavoitteen hallitusohjelmaan ja sai nostettua asiasta keskustelua. Olennaisin tavoite jäi kuitenkin saavuttamatta.
- Suomessa on edelleenkin paljon syrjäytyneitä, jopa nälkää näkeviä. Meillä on noin 100 000 ihmistä, joiden on tultava toimeen 300 euron kuukausituloilla vuodesta toiseen, korosti Kirkkopalveluiden johtaja Simo Huhta päätösseminaarissa.
Kirkon diakoniatyöntekijöiden arvion mukaan erityisesti toimeentulo- ja mielenterveysongelmista kärsivien asiakkaiden määrä on lisääntynyt viimeisten viiden vuoden aikana. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen suuri ongelma.
- Suomalainen hyvinvointivaltio on madaltanut sosiaalioikeuksien saatavuutta, kattavuutta ja tasoa niin paljon, että yhteiskunnan perusturva ei ole enää riittävä, arvioi nälkäryhmän jäsen, Kuopion yliopiston professori Pauli Niemelä.
Työttömien perusturva, pienimmät äiti-ys-, isyys- ja vanhempainrahat, minimisairauspäiväraha ja lasten kotihoidon tuki eivät Niemelän mukaan täytä edes perustuslain vaatimuksia, sillä ne ovat alhaisemmalla tasolla kuin toimeentulotuki.
Nälkäryhmän asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, Helsingin diakonissalaitoksen johtaja Antti Lemmetyinen huomautti, että peräti puolet kuntien toimeentulotukiasiakkaista on työttömyysturvaa saavia.
- Köyhyydestä on tulossa pysyvää ja ylisukupolvista. Hyvää tahtoa köyhyyspolitiikkaan on ollut, mutta ei kuitenkaan aidosti sydämestä nousevaa, omasta edustaan köyhimmän hyväksi tinkivää tahtoa, arvioi Lemmetyinen.
Saman asian ilmaisi toisin sanoin ohjaaja, kirjailija Reko Lundán.
- Yhtäkkiä Suomessa on rahat loppu: terveydenhuollossa, opetuksessa, kulttuurissa... Tätä selitetään olosuhteiden pakolla, mutta kukaan ei sano, että kyseessä on valinta. Vallalla on uusliberalismi, joka perustuu suureen itsekkyyteen ja kyvyttömyyteen samaistua toisen asemaan, jyrisi Lundán.- sossu-kansanedustajan kirjo...
On turhaa kirjoitella tällaista vääristeltyä propagandaa. Te sossut olitte vallassa 12 vuotta ettekä tehneet mitään - ainakaan hyvää - em. asioiden parantamiseksi. Nykyinen finanssikriisi ei ole oikeistohallituksen syytä, mutta oikeistohallitus on paras mahdollinen ryhmä luotsaamaan Suomen läpi tulossa olevan parin kolmen vaikean vuoden yli.
Vasemmistolaisia ei pitäisi enää koskaan päästää hallitusvastuuseen. Heidän linjansa tuhoaisi Suomen valtiontalouden. - kirjoita faktaa, lopeta sat...
sossu-kansanedustajan kirjo... kirjoitti:
On turhaa kirjoitella tällaista vääristeltyä propagandaa. Te sossut olitte vallassa 12 vuotta ettekä tehneet mitään - ainakaan hyvää - em. asioiden parantamiseksi. Nykyinen finanssikriisi ei ole oikeistohallituksen syytä, mutta oikeistohallitus on paras mahdollinen ryhmä luotsaamaan Suomen läpi tulossa olevan parin kolmen vaikean vuoden yli.
Vasemmistolaisia ei pitäisi enää koskaan päästää hallitusvastuuseen. Heidän linjansa tuhoaisi Suomen valtiontalouden.Katsele rauhassa alla olevia hallituskoalitioita ja mieti vatuullisia ministereitä. Tärkeitä "salkkuja" ovat olleet valtiovarainministerin salkku, maa- ja metsätalousministerin salkku sekä tietysti pääministerin salkku. Kuka on vastannut miten ja mistäkin - sen voit tarkistaa Eduskunnan pöytäkirjoista, hallitusohjelmista, erilaisista tilastoista ja mietinnöistä. Tietoa kyllä löytyy, ettei tarvitse kertoa mutuja faktoina.
Hallitusten kokoonpanot Esko Ahon lamahallituksesta 1991 alkaen...
65. hallitus Esko AHO
26.4.1991 - 13.4.1995 Hallituspäivät: 1449
Puoluejakautuma:
26.4.1991 13.4.1995
Kesk. 8 Kesk. 7
Kok. 6 Kok. 6
RKP 2 RKP 2
SKL 1 amm. 1
---
Hallituksen kokoonpano
66. Paavo LIPPONEN
13.4.1995 - 15.4.1999 Hallituspäivät: 1464
Puoluejakautuma:
13.4.1995 15.4.1999
SDP 7 SDP 7
Kok. 5 Kok. 5
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1 amm. 1
Vihr. 1 Vihr. 1
---
Hallituksen kokoonpano
67. Paavo LIPPONEN II
15.4.1999 - 17.4.2003 Hallituspäivät: 1464
Puoluejakautuma:
15.4.1999 17.4.2003
Kok. 6 Kok. 7
SDP 6 SDP 7
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1
Vihr. 1
---
Hallituksen kokoonpano
68. Anneli JÄÄTTEENMÄKI
17.4.2003 - 24.6.2003 Hallituspäivät: 69
Puoluejakautuma:
17.4.2003 24.6.2003
Kesk. 8 Kesk. 8
SDP 8 SDP 8
RKP 2 RKP 2
---
Hallituksen kokoonpano
69. Matti VANHANEN
24.6.2003 - 19.4.2007 Hallituspäivät: 1396
Puoluejakautuma:
24.6.2003 19.4.2007
Kesk. 8 Kesk. 8
SDP 8 SDP 8
RKP 2 RKP 2
---
Hallituksen kokoonpano
70. Matti VANHANEN II
19.4.2007 -
Puoluejakautuma:
19.4.2007
Kesk. 8
Kok. 8
RKP 2
Vihr. 2
---
Kuten näet noista hallituskoalitioista, demarit eivät ole tätä maata tai vasemmisto ajaneet ahdinkoon. Esko Ahon porvarihallitus aiheutti valtavan laman Suomeen -90 luvun alussa. Tuota lamaa seuraavat hallitukset elvyttivät monin eri keinoin.
Lipposen hallituksissa hallituskumppaneina olivat
(Lipponen I) demareiden hallituskumppanit:
Kok. 5 Kok. 5
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1 amm. 1
Vihr. 1 Vihr. 1
ja (Lipponen II) demareiden hallituskumppanit:
15.4.1999 17.4.2003
Kok. 6 Kok. 7
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1
Vihr. 1
Sauli Niinistö (KOK) oli valtiovarainministerinä ja huolehti siis perusturvasta, toimeentuloturvan heikennyksestä jne.
Voitko sanoa, että -90 luvun lama ei ollut mitenkään silloisen oikeistohallituksen syytä?
Totta on, että kansainvälinen lama aiheuttaa vientiteollisuudelle vaikeuksia Suomessa. Totta on, että euron kurssi vaikuttaa Suomen finanssikriisiin, jolle emme voi mitään.
Kotimaista lamaa ei hallitus mitenkään pyrkinyt estämään. Hallitus ei vallanhuumassaan, korkeasuhdanteen vielä jatkuessa, lähtenyt varautumaan ... vaikka kaikki laman merkit olivat ilmassa. Esim. Norjan punavihreä hallitus aloitti elvytyksen satsaamalla Norjassa infraan hyvissä ajoin viime vuonna. Inflaatio on Norjassa pidetty alhaana eikä siellä tingitä hyvinvointipalveluista. Ruotsin lamantorjuntatalkoot ovat onnistuneet samoin paljon paremmin kuin mitä Suomen porvarihallituksen vaatimattomat lamatalkoot: 1) vähäiset satsaukset infraan (Ruotsalaisen teatterin (30 milj. euroa) ja lentokenttien korjaukset ym.) sekä 2) pörssiyhtiöiden ja pankkien rahoituksen elvytys.
Hallitus on ajanut kunnat konkurssien partaalle, ja vaatii nyt kunnilta elvytystä, joka pitäisi hallituksen hoitaa.
Hallituksen veropolitiikka on aiheuttanut eriarvoisuuden kasvun, sosiaaliturvan heikennykset sekä suomalaisten entisestäänkin heikon ostovoiman heikentymisen. Kun suomalaisilla ei ole varaa ostaa suomalaisia tuotteita ja kun vientiteollisuus ei vedä... nähdään ennennäkemättömän suuri jättilama - hallituksen osaltaan aiheuttama. - Kansa haluaa
kirjoita faktaa, lopeta sat... kirjoitti:
Katsele rauhassa alla olevia hallituskoalitioita ja mieti vatuullisia ministereitä. Tärkeitä "salkkuja" ovat olleet valtiovarainministerin salkku, maa- ja metsätalousministerin salkku sekä tietysti pääministerin salkku. Kuka on vastannut miten ja mistäkin - sen voit tarkistaa Eduskunnan pöytäkirjoista, hallitusohjelmista, erilaisista tilastoista ja mietinnöistä. Tietoa kyllä löytyy, ettei tarvitse kertoa mutuja faktoina.
Hallitusten kokoonpanot Esko Ahon lamahallituksesta 1991 alkaen...
65. hallitus Esko AHO
26.4.1991 - 13.4.1995 Hallituspäivät: 1449
Puoluejakautuma:
26.4.1991 13.4.1995
Kesk. 8 Kesk. 7
Kok. 6 Kok. 6
RKP 2 RKP 2
SKL 1 amm. 1
---
Hallituksen kokoonpano
66. Paavo LIPPONEN
13.4.1995 - 15.4.1999 Hallituspäivät: 1464
Puoluejakautuma:
13.4.1995 15.4.1999
SDP 7 SDP 7
Kok. 5 Kok. 5
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1 amm. 1
Vihr. 1 Vihr. 1
---
Hallituksen kokoonpano
67. Paavo LIPPONEN II
15.4.1999 - 17.4.2003 Hallituspäivät: 1464
Puoluejakautuma:
15.4.1999 17.4.2003
Kok. 6 Kok. 7
SDP 6 SDP 7
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1
Vihr. 1
---
Hallituksen kokoonpano
68. Anneli JÄÄTTEENMÄKI
17.4.2003 - 24.6.2003 Hallituspäivät: 69
Puoluejakautuma:
17.4.2003 24.6.2003
Kesk. 8 Kesk. 8
SDP 8 SDP 8
RKP 2 RKP 2
---
Hallituksen kokoonpano
69. Matti VANHANEN
24.6.2003 - 19.4.2007 Hallituspäivät: 1396
Puoluejakautuma:
24.6.2003 19.4.2007
Kesk. 8 Kesk. 8
SDP 8 SDP 8
RKP 2 RKP 2
---
Hallituksen kokoonpano
70. Matti VANHANEN II
19.4.2007 -
Puoluejakautuma:
19.4.2007
Kesk. 8
Kok. 8
RKP 2
Vihr. 2
---
Kuten näet noista hallituskoalitioista, demarit eivät ole tätä maata tai vasemmisto ajaneet ahdinkoon. Esko Ahon porvarihallitus aiheutti valtavan laman Suomeen -90 luvun alussa. Tuota lamaa seuraavat hallitukset elvyttivät monin eri keinoin.
Lipposen hallituksissa hallituskumppaneina olivat
(Lipponen I) demareiden hallituskumppanit:
Kok. 5 Kok. 5
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1 amm. 1
Vihr. 1 Vihr. 1
ja (Lipponen II) demareiden hallituskumppanit:
15.4.1999 17.4.2003
Kok. 6 Kok. 7
RKP 2 RKP 2
Vas. 2 Vas. 2
amm. 1
Vihr. 1
Sauli Niinistö (KOK) oli valtiovarainministerinä ja huolehti siis perusturvasta, toimeentuloturvan heikennyksestä jne.
Voitko sanoa, että -90 luvun lama ei ollut mitenkään silloisen oikeistohallituksen syytä?
Totta on, että kansainvälinen lama aiheuttaa vientiteollisuudelle vaikeuksia Suomessa. Totta on, että euron kurssi vaikuttaa Suomen finanssikriisiin, jolle emme voi mitään.
Kotimaista lamaa ei hallitus mitenkään pyrkinyt estämään. Hallitus ei vallanhuumassaan, korkeasuhdanteen vielä jatkuessa, lähtenyt varautumaan ... vaikka kaikki laman merkit olivat ilmassa. Esim. Norjan punavihreä hallitus aloitti elvytyksen satsaamalla Norjassa infraan hyvissä ajoin viime vuonna. Inflaatio on Norjassa pidetty alhaana eikä siellä tingitä hyvinvointipalveluista. Ruotsin lamantorjuntatalkoot ovat onnistuneet samoin paljon paremmin kuin mitä Suomen porvarihallituksen vaatimattomat lamatalkoot: 1) vähäiset satsaukset infraan (Ruotsalaisen teatterin (30 milj. euroa) ja lentokenttien korjaukset ym.) sekä 2) pörssiyhtiöiden ja pankkien rahoituksen elvytys.
Hallitus on ajanut kunnat konkurssien partaalle, ja vaatii nyt kunnilta elvytystä, joka pitäisi hallituksen hoitaa.
Hallituksen veropolitiikka on aiheuttanut eriarvoisuuden kasvun, sosiaaliturvan heikennykset sekä suomalaisten entisestäänkin heikon ostovoiman heikentymisen. Kun suomalaisilla ei ole varaa ostaa suomalaisia tuotteita ja kun vientiteollisuus ei vedä... nähdään ennennäkemättömän suuri jättilama - hallituksen osaltaan aiheuttama.Oikeistohallituksen jatkavan. Kallupit sen kertovat, miksi sdp:n kannatus laskee vaikka se ei ole hallituksessa.
Siinä punikeille pohtimista.... - tietämättömiin äänestäjiin
Kansa haluaa kirjoitti:
Oikeistohallituksen jatkavan. Kallupit sen kertovat, miksi sdp:n kannatus laskee vaikka se ei ole hallituksessa.
Siinä punikeille pohtimista....Vaaliraha, vaaliraha, vaaliraha vaikuttaa...
Viime vaalien jälkeen, Kehittyvien Maakuntien Suomen rahanjakaja ilmoitti business-pomoille, että "päähallituspuolue" on meidän puolellamme. Tiedä häntä, tarkoittiko Kokoomusta tai Kepua. Molemmat päähallituspulueet ovat saaneet runsaasti vaalirahaa KMS:lta, yrityksiltä ja EK:lta.
Vaaleissa ovat menestyneet ne, jotka ovat tehneet isot ja rahakkaat vaalikampanjat, eivät maan hiljaiset tai heidän edustajansa.
Median tulisi pohtia sitä, miksi suomalaiset ovat niin tietämättömiä. Jos ainoastaan yksi kolmasosa suomalaisista tietää, mitkä puolueet ovat hallitusvastuussa - on se aika vähän
Näin tietämättömiä äänestäjiä viedään "hiukka oikealle" ja äänestävät vastoin omaa etuaan ja vastoin yhteiskunna etua - rikkaita ja ahneita oman edun tavoitteilijoita = "liituraitakäärmeitä".
Siinä sitä on pohtimista äänestäjille - etenkin niiden tulisi pohtia äänestyskäyttäytymistään, jotka äänestävät oman etunsa vastaisesti. - Sotakorvauslapsi
Ensin oli sota ja sitten oli sotakorvaukset, me lapset siinä. Isät ja Äidit olivat nuoria ja ITSENÄISYYDEN vuoksi taistelleet, kaikkensa antaneet. Ehkä ei ollut voimia eikä aikaa joka hetki ottaa syliin. Oli kyllä aikaa antaa hyviä neuvoja, ja "sääntöjä". Silloin pidettiin huolta lapsista.
Sitten "vapaa kasvatus". Se oli joillekkin oikeutus olla ottamatta vastuuta lapsistaan, antaa lasten kasvaa pellossa, kitkemättä tai koulimatta.
Rakkautta on antaa vapautta, säännöt antaa turvallisuutta.
Nyt "sosiaalihuolto" ei kykene huolehtimaan lapsista,vanhuksista,ei työttömistä...
Tuli "hyvinvointivaltio", joka huolehtii niin vanhukset kuin lapsetkin.
Vaan miten taas pääsikään käymään.
Taas samassa JAMASSA JA LAMASSA...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h654242- 674241
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1092905Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv582796Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p212029Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.551992Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151679- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1091353- 1801281