Mitäs me

Mitäs me sydämistyneet
10.2.2009





Jos ei kannatus nouse harhaanjohtavalla mainonnalla, tyhjän päälle rakennetulla vaaliohjelmalla, katteettomilla vaatimuksilla eikä verkkosukkahousuilla, yritetään sitten marttyyriudella. Tällaisen vaikutelman saa demareiden panoksesta poliittiseen keskusteluun.

Vasemmalla laidalla sydämistyttiin valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) kolumnista Turun Sanomissa viime viikolla. Katainen vertasi opposition tukea hallituksen elvytystoimille Neuvostoliiton talvisodan alla asettaman Terijoen nukkehallituksen toimintaan. Myönnettäköön, Kataisen mopo keuli ja sen hän myönsi itsekin, mutta pyysi sanojaan anteeksi demokratian korkeimmalla foorumilla, eduskunnassa.

Seuraava "loukkaantuminen" tuli opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) mielipiteestä Helsingin Sanomissa. Virkkusen mielestä kun "SDP ja Vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita, joissa ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät".

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen sai viikonvaihteessa aiheen murehtia, että Kataisen Terijoen hallitus -vertaus sekä Virkkusen "harkitsematon tölväisy" kertovat "karua kieltään" asenteen todellisesta luonteesta. Hänen mukaansa "markkinahymyllä on onnistuttu peittämään kovat oikeistolaiset arvot".

Korhonen korostaa, että sosialidemokraattinen ideologia taas "on tähdännyt aina ihmisten hyvinvoinnin lisääntymiseen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan", jossa kaikilla on mahdollisuus menestyä ja pärjätä. Sosialidemokraattien arvoista yhdeksi hän mainitsee vapauden, joka on myös "vapautta ajatella ja kannattaa ketä tahansa ilman, että tulee leimatuksi".

Aina?

Vuonna 1996 tuolloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) Lipponen sätti Demari-lehden haastattelussa tohtori Eero Murron näkemykset, joiden mukaan hallituksen sisäpiiri on suppea. Lipponen nimitti Murron tekemisiä "nollatutkimukseksi" ja katsoi, ettei Murto tiedä hallituksen toiminnasta juuri mitään.

Kirjassaan Järjen ääni Lipponen "todistaa", kuinka trendi-intellektuellin kirjoihin pääsee toistamalla riittävästi uusliberalismi-termiä. Tällä perusteella hän nimittää professori Heikki Patomäkeä Suomen johtavaksi anti-intellektuelliksi ja arvostelee tätä usean sivun verran.

Syksyllä 2006 Lipponen arvosteli tohtori Juhani Suomen presidentti Mauno Koivistosta kirjoittamaa kirjaa. Lipposen mukaan "teos paljastaa tekijänsä henkisen tilan".

Niin ikään syksyllä 2006 Lipponen kertoi saaneensa tarpeekseen presidentti Tarja Halosen jatkuvasta arvostelemisesta, "nilkkimäisestä nilkkaan potkimisesta". Täksi nilkiksi hän leimasi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin (kok.).

Kokoomuslaiset ovat olleet Lipposelle "takahuoneen poikia" ja poliittisia vastustajiaan hän on nostellut "nahkurin orsille" ja nimitellyt "kaunapoliitikoiksi". Eipä Lipponen ole kaihtanut edes pilkkaamasta Keskustan Mauri Pekkarisen hiuslisäkettä.

Siinäpä osoitus Ari Korhosen maininnasta, että sosialidemokratiaan kuuluu "vapaus ajatella ja kannattaa ketä tahansa ilman, että tulee leimatuksi".
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...osoittaa huonoa makua kataiselta sekä myös virkkuselta...kuvaa paljon sitä,mitä päässä on...tyhjä ja arvotonta...

Äänestä

Ei syyttänyt ketään maanpetturihallituksen kannattajiksi jollaista Katainen osasi niin kauniisti muotoilla työväenluokan ihmisiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sydämistyneet kirjoitti:

Mitäs me sydämistyneet
10.2.2009





Jos ei kannatus nouse harhaanjohtavalla mainonnalla, tyhjän päälle rakennetulla vaaliohjelmalla, katteettomilla vaatimuksilla eikä verkkosukkahousuilla, yritetään sitten marttyyriudella. Tällaisen vaikutelman saa demareiden panoksesta poliittiseen keskusteluun.

Vasemmalla laidalla sydämistyttiin valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) kolumnista Turun Sanomissa viime viikolla. Katainen vertasi opposition tukea hallituksen elvytystoimille Neuvostoliiton talvisodan alla asettaman Terijoen nukkehallituksen toimintaan. Myönnettäköön, Kataisen mopo keuli ja sen hän myönsi itsekin, mutta pyysi sanojaan anteeksi demokratian korkeimmalla foorumilla, eduskunnassa.

Seuraava "loukkaantuminen" tuli opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) mielipiteestä Helsingin Sanomissa. Virkkusen mielestä kun "SDP ja Vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita, joissa ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät".

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen sai viikonvaihteessa aiheen murehtia, että Kataisen Terijoen hallitus -vertaus sekä Virkkusen "harkitsematon tölväisy" kertovat "karua kieltään" asenteen todellisesta luonteesta. Hänen mukaansa "markkinahymyllä on onnistuttu peittämään kovat oikeistolaiset arvot".

Korhonen korostaa, että sosialidemokraattinen ideologia taas "on tähdännyt aina ihmisten hyvinvoinnin lisääntymiseen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan", jossa kaikilla on mahdollisuus menestyä ja pärjätä. Sosialidemokraattien arvoista yhdeksi hän mainitsee vapauden, joka on myös "vapautta ajatella ja kannattaa ketä tahansa ilman, että tulee leimatuksi".

Aina?

Vuonna 1996 tuolloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) Lipponen sätti Demari-lehden haastattelussa tohtori Eero Murron näkemykset, joiden mukaan hallituksen sisäpiiri on suppea. Lipponen nimitti Murron tekemisiä "nollatutkimukseksi" ja katsoi, ettei Murto tiedä hallituksen toiminnasta juuri mitään.

Kirjassaan Järjen ääni Lipponen "todistaa", kuinka trendi-intellektuellin kirjoihin pääsee toistamalla riittävästi uusliberalismi-termiä. Tällä perusteella hän nimittää professori Heikki Patomäkeä Suomen johtavaksi anti-intellektuelliksi ja arvostelee tätä usean sivun verran.

Syksyllä 2006 Lipponen arvosteli tohtori Juhani Suomen presidentti Mauno Koivistosta kirjoittamaa kirjaa. Lipposen mukaan "teos paljastaa tekijänsä henkisen tilan".

Niin ikään syksyllä 2006 Lipponen kertoi saaneensa tarpeekseen presidentti Tarja Halosen jatkuvasta arvostelemisesta, "nilkkimäisestä nilkkaan potkimisesta". Täksi nilkiksi hän leimasi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin (kok.).

Kokoomuslaiset ovat olleet Lipposelle "takahuoneen poikia" ja poliittisia vastustajiaan hän on nostellut "nahkurin orsille" ja nimitellyt "kaunapoliitikoiksi". Eipä Lipponen ole kaihtanut edes pilkkaamasta Keskustan Mauri Pekkarisen hiuslisäkettä.

Siinäpä osoitus Ari Korhosen maininnasta, että sosialidemokratiaan kuuluu "vapaus ajatella ja kannattaa ketä tahansa ilman, että tulee leimatuksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu