Puoli vuotta töitä, kuukausi lomaa

Tahdon, että valtakunnalliset työntekijäjärjestöt saavat työnantajat järjestöineen ymmärtämään sen, että maamme nykyinen työntekosysteemi, tapamme tehdä töitä, on epäterve ja haitaksi koko maalle.

Olemme pieni maa. Meidän ei pidä ottaa mallia isommista maista, joissa puolen miljoonan ihmisen loppuunpolttaminen tasaisin väliajoin ei tunnu missään ja uusia löytyy aina tilalle (joka on väärin ja tulee jossakin vaiheessa surullisen tiensä päähän itseään tuhovana yhteiskuntana).

Suomen työelämä (plus opiskelu) muuttuu terveemmäksi siten, että töitä tehdään kuusi kuukautta ja sen jälkeen on kuukausi lomaa, joka on palkallista. Olemme tulleet siihen, että ihmiset eivät enää ehdi nollautua ja saada akkujaan uuteen tehoon kesäloman aikana. Stressi ei purkaudu enää neljässä tai kuudessakaan viikossa. Ihmiset palaavat töihin lomiltaan stressitilassa. Salakavala stressi jatkaa ihmisen fysiikan ja psyykeen polttamista ihmisen itse vain harvoin tajutessa tämän. Sairastumme vakavasti ennenaikaisesti ja työuramme jäävät kesken. Se, että koko ajan yhä nuorempia ja yhä enemmän ihmisiä putoaa työelämästä ennenaikaisesti pois, on vakava merkki siitä, että maamme työelämässä ja yhteiskunnassamme on asioita, joiden on muututtava. Kertakäyttökulttuuri koskien ihmisiä on vain tuhoavaa kulttuuria ja sen seurauksiin eivät mitkään rahat tule koskaan riittämään. Tiedämme tämän jo Suomessakin, jos vain olemme valmiita - totuuteen.

On järjetöntä jatkaa entisellä tavalla ajatellen ihmisiä ja Suomea. Tämän kokoinen maa ihmisineen poltetaan muutamissa vuosikymmenissä poroiksi, jos sekä nousukausien että matalasuhdanteiden aikana jatkamme nykyistä menoa. Suomen työelämää koskevien päätösten tekijöiden on tajuttava se, että jokainen työkykyinen ja työhönkykenevä ihminen on kultanokare tälle maalle, ja että jokainen nokare kannattaa pitää ehjänä ja kokonaisena.

Kuusi kuukautta töitä, kuukausi lomaa, kuusi kuukautta töitä, kuukausi lomaa, jne. Tälläinen tahti saa ihmiset pysymään työelämässä työkykyisinä pitkään. Nämä ihmiset sairastavat vain vähän, ovat suht tyytyväisiä elämiinsä, jaksavat rakastaa ja välittää, innostus ja kiinnostus elämään pysyvät, ja lomien jälkeen heiltä löytyy tarmoa sekä uusia ideoita, joilla hyvästä työpaikasta tehdään entistä parempi, ehkä hieman tuottavampikin kaikille ja koko yhteiskunnalle.

Äitiyslomalla olleen naisen arvo on tunnustettava. Näistä naisista löytyy uskomatonta kapasiteettia, kun he palaavat työelämään, jos he ovat saaneet äitiyslomansa aikana myös levätä.

Suomen työelämä menee kohti projektimaisuutta ja luovaa työntekoa. Se on otettava huomioon myös lomien uudelleen suunnittelussa. Luovaa ja projektimaista työtä jo ennestään tekevät, tietävät kuinka tällaisesta parhaiten palaudutaan, jaksetaan eteenpäin, elämän mielekkyys ja kiinnostavuus säilyttäen. Heitä kannattaa kuunnella. Työntekijöiden kuuntelua on lisättävä ylipäätään.

Niille, jotka sanovat, että tämä tulee liian kalliiksi, on kerrottava, että se ei pidä paikkaansa. Tämä maksaa itsensä monellakin lailla takaisin yrityksille, yhteiskunnalle, ja mikä tärkeitä – ihmisille. Työelämää ja elämää ylipäätään ei pidä rakentaa vain rahan varaan, vaan ihmisten varaan. Vain rahan varaan rakennettu elämä on vain elämän katkera irvikuva. Epäeksakstiin taloustieteeseen uskominen on pakenemista todellisuudesta.

Sotilasjunttamaisuus ja pelkkään rahaan tuijottaminen työelämässä on oltava ohi viimeistään tämän nykyisen matalasuhdanteen jälkeen.

Päivi Ruippo, Helsinki

PS. Päättäjien on syytä tehdä selväksi nyt viimeistään ensin itselleen ja sitten epätietoisuudessa elävälle kansallekin seuraava asia: Ihmisiä irtisanotaan maassa tuhatmäärin ja toisaalta intoillaan uusien maahanmuuttajien perään. Nämä ovat poliittisesti kaksi eri asiaa, joissa on eri päämäärät ja eri tavoitteet. Kertokaa ne kansalle rehellisesti. Me ymmärrämme asiat, kun meille ei valehdella.
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kuuntele ihmistä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu