Sait Suomen oikeuslaitoksen tuen. Toki nahkapäätökseksi sen voi tulkita. Yhä enemmän ryhtyy epäilemään oikeuslaitoksen oikeudenmukaisuutta. Ja usein ihan syystä, kuten nytkin.
Oli selvää ettei Hovioikeus tekisi ratkaisua, jossa Susan olisi jäänyt tuomitsematta. Olihan samalla kyse koko valtiokoneistomme uskottavuudesta sekä sen kuvasta täällä kotona ja erityisesti ulkomailla.
Matti Vanhasen olisi ollut vaikea astella parketeilla, jos hän olisikin hävinnyt. Nyt tulee ehkä lievemmät naurut, mutta naurut kuitenkin.
Kiitos Susan, että paljastit Matti Vanhasen tekemisten arvottomuuden ja sait monet inhomaan miestä, joka käytti hyväkseen ja heitti kuin rukkasen navetan sontatunkiolle.
Pirulliset onnittelut Matti Vanhanen
12
318
Vastaukset
- oikea hintalappu
Siinä on esimerkkiä muillekkin juoruakoille, etenkin vasemmistolle!
- demari....
hallinnon nimittämiä johtajia?
- mitä halusi
Matti sai nyt voiton. Oli varmasti hyvin pohjustettu ja harkittu tulos. Sakotkin niin pienet, että ratkaisun oikeudllinen merkitys hämärtyy. Mutta sananvapaus sai nyt hirttonarun kaulaansa. Se Matin ja kepun aikaansaannos. Porvarit ovat hirttämässä länsimaista demokratiaihannetta pala palalta roskasammioon. Matin sanelupolitiikka voitti. Ihmisillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia valtaeliittin tekemiä konnuuksia vastaan. Suomen oikeuslaitos on vain eliitin laitos. Se on merkki tämän yhteiskunnan epäonnistumisesta.
- enpäs
Tässä on hauskinta suorittaa vertailua lex nokian kanssa. Eli työntekijällä ei ole yksityisyyttä, mutta samalla matti taistelee poliitikkojen yksityisyydensuojasta oikeudessa.
Lex Nokia on nimittäin juuri tällainen isovelivalvoo-laki, ja matti on näiden fasisti-paskiaisten juoksupoika.
Kerrankin voi hyvällä omalla tunnolla tokaista: Matti, haista paska ! - tämä meidän
pääministerimme uhkaili jo etukäteen, että katsotaan sitten. Vähänpä on meillä poliitikot juttuja hävinny. Vetkutetaan päätöstä niin kauan, että suuri yleisö unohtaa, mistä oli kysmys.
- oivahärkönen
... idean. Siinähän Susan ryhtyi tekemään rahaa kirjallaan normaalista riiaussuhteestaan pääministerin kanssa.
- Tarkkaaja
Ammoisista ajoista maalaisliitto-keskusta on tiennyt miten rahaa virtaa talollisten laariin.
Susan menetteli kansankunnan kannalta oikein paljastaessaan Matti Vanhasen seksihurjastelijaksi ja toivottomaksi sekoilijaksi.
Härkönen voisi kertoa käsityksensä siitä, miten poliisi olisi tutkinut, syyttäjä harkinnut, käräjäoikeus ja hovioikeus tuominnut, jos tehtaan tyttö olisi kertonut kirjassaan miten koneenhoitaja harrasti hänen kanssaan seksiä ja söi uuniperunoita tehtaan tiloissa.
Härkonenkin voi olla aivan varma ettei koneenhoitajan rikosilmoitusta olisi otettu käsittelyyn, kun asiat kuitenkin olivat tapahtuneet. Tehtaan tyttö kertoi vain totuuden.
Poliisi olisi nauranut koneenhoitajan mäkeen.
Tämä on totuus ja siksi jää.
Ihmiset ovat Suomessa eri arvoisia ja varsinkin kun kyse on tavallisesta Susanista ja Keskustapuolueesta ja sen puheenjohtajasta. - Emeritus
Tarkkaaja kirjoitti:
Ammoisista ajoista maalaisliitto-keskusta on tiennyt miten rahaa virtaa talollisten laariin.
Susan menetteli kansankunnan kannalta oikein paljastaessaan Matti Vanhasen seksihurjastelijaksi ja toivottomaksi sekoilijaksi.
Härkönen voisi kertoa käsityksensä siitä, miten poliisi olisi tutkinut, syyttäjä harkinnut, käräjäoikeus ja hovioikeus tuominnut, jos tehtaan tyttö olisi kertonut kirjassaan miten koneenhoitaja harrasti hänen kanssaan seksiä ja söi uuniperunoita tehtaan tiloissa.
Härkonenkin voi olla aivan varma ettei koneenhoitajan rikosilmoitusta olisi otettu käsittelyyn, kun asiat kuitenkin olivat tapahtuneet. Tehtaan tyttö kertoi vain totuuden.
Poliisi olisi nauranut koneenhoitajan mäkeen.
Tämä on totuus ja siksi jää.
Ihmiset ovat Suomessa eri arvoisia ja varsinkin kun kyse on tavallisesta Susanista ja Keskustapuolueesta ja sen puheenjohtajasta."Härkönen voisi kertoa käsityksensä siitä, miten poliisi olisi tutkinut, syyttäjä harkinnut, käräjäoikeus ja hovioikeus tuominnut, jos tehtaan tyttö olisi kertonut kirjassaan miten koneenhoitaja harrasti hänen kanssaan seksiä ja söi uuniperunoita tehtaan tiloissa."
--------------------------------
Tehtaantyttö oli niin fiksu, että ymmärsi, että koneenhoitaja ja tehtaantytön tarina ei myy, eikä näinollen julkaissut koko kirjaa. Eikä varmasti olisi saanut kustantajaa. - rivikansalainen
Tarkkaaja kirjoitti:
Ammoisista ajoista maalaisliitto-keskusta on tiennyt miten rahaa virtaa talollisten laariin.
Susan menetteli kansankunnan kannalta oikein paljastaessaan Matti Vanhasen seksihurjastelijaksi ja toivottomaksi sekoilijaksi.
Härkönen voisi kertoa käsityksensä siitä, miten poliisi olisi tutkinut, syyttäjä harkinnut, käräjäoikeus ja hovioikeus tuominnut, jos tehtaan tyttö olisi kertonut kirjassaan miten koneenhoitaja harrasti hänen kanssaan seksiä ja söi uuniperunoita tehtaan tiloissa.
Härkonenkin voi olla aivan varma ettei koneenhoitajan rikosilmoitusta olisi otettu käsittelyyn, kun asiat kuitenkin olivat tapahtuneet. Tehtaan tyttö kertoi vain totuuden.
Poliisi olisi nauranut koneenhoitajan mäkeen.
Tämä on totuus ja siksi jää.
Ihmiset ovat Suomessa eri arvoisia ja varsinkin kun kyse on tavallisesta Susanista ja Keskustapuolueesta ja sen puheenjohtajasta.asiassa täysin oikeassa,lapsellisia vanhasen pottujutut
- ..Eero
harmittaa joo
- tarkkaajaeero
mutta ei aivan. vittu!
- Kuten oli
Terijoen hallitus. Revi siitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872