Sota tulossa

Uutta juoksuhautaa runsaat sata metriä
Kontiolahden Jaamankankaalle rakennetaan talvisodan aikaisia taistelutantereita.

Tulevan marsalkka Mannerheimin elämästä kertovan suurelokuvan kuvausten valmistelut ovat Kontiolahden Jaamankankaalla täyttä päätä menossa. Lähes valmiina ovat runsaat sata metriä uutta juoksuhautaa sekä korsu, joiden tienoilla käydään talvisodan aikaisia taisteluja.

– Juoksuhaudat piti rakentaa kokonaan uudestaan, koska aidot ovat liian kapeita kameran kululle, kertoo elokuvan Suomen kuvauksia toteuttava lavastaja Antti Nikkinen.

Nikkisen mukaan juoksuhaudat pystytetään pääosin samalla tavalla kuin tehtiin vuosikymmeniä sitten.

– Seinien pystyrangat ja vaakatasoon tulevat rangat on veistetty käsipelillä. Jos ne olisi tehty koneellisesti, koneen jälki olisi näkynyt, hän toteaa.

Jaamankankaan rakennustöihin Nikkinen kehuu saaneensa osaavia paikallisia tekijöitä, joilta syntyy jälkeä ripeästi. Joukossa on sellaisiakin, joille elokuvan lavasterakentaminen on entuudestaan tuttua.

Tässä kohteessa tuleva elokuva on työllistänyt noin kymmentä miestä. Erilaisia ammattilaisia tarvitaan vastakin ”keikkoihin”, joiden kesto on muutamasta tunnista noin kuukaudeksi.

Esimerkiksi talosta, jossa kuvataan sisällissodan aikaista tapahtumaa, sähkömies repii nykyjohdot ja lamput pois ja vaihtaa tilalle vuoden 1918 tyyliset.

Jaamankankaan taistelupaikka tarvitsee myös vesakkosavottaa. Nikkinen hakee porukkaa, joka kaataa pois tantereilta liian isoksi kasvaneet puut ja pusikot.

Piakkoin seudulta alkaa kuulua pauketta. Tuotantoryhmän spesiaaliefektiryhmä alkaa kokeilla räjäytyksiä. Myös juoksuhaudoissa käydään kuvaussuunnitelmia läpi.
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ammutaan ja kovilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hajaantukaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu