Poliisi tuomittiin TÖRKEÄSTÄ rattijuopumuksesta

Lieksalaispoliisi tuomittiin tiistaina Lieksassa törkeästä rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän sai lisäksi 35 päiväsakkoa ja ajokieltoa elokuun loppuun saakka. Syyttäjä vaati myös viraltapanoa, mihin oikeus ei suostunut. Poliisimies on syyllistynyt varsin lyhyen ajan sisällä samaan rikokseen nyt toistamiseen.

Vanhempi konstaapeli tuli viime syksynä töihin poliisiasemalle. Epäilyt hänen kunnostaan alkoivat herätä aamupalaverissa, jossa haisi alkoholi. Autolla töihin saapunut poliisimies puhalsi 1,76 promillen lukemat. Silloisen kihlakunnan poliisipäällikkönä toiminut Pentti Nurminen pidätti konstaapelin välittömästi virantoimituksesta esitutkinnan ja syyteharkinnan ajaksi. Siitä lähtien poliisi on ollut pidätettynä virastaan.
11703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tämä on käsitelty täällä jo muutamaan otteeseen, siitä asti kun tapaus sattui. Ei missään nimessä hyväksyttävää toimintaa, mutta mietipä kuinka harvinaisia nämä ovat poliisissa. Useimmissa ammateissä nämä ovat arkipäivää.

Äänestä
  • Lähes 3% poliiseista myöntää olleensa kännissä töissä, ei siis harvinaista. Eli aivan arkipäivää myös poliisissa.

    Äänestä

  • olleensa kännissä kirjoitti:

    Lähes 3% poliiseista myöntää olleensa kännissä töissä, ei siis harvinaista. Eli aivan arkipäivää myös poliisissa.

    Lähes 8% poliiseista myöntää olleensa kännissä töissä, ei siis harvinaista. Aivan arkipäivää myös poliisissa.    

    Äänestä

  • Korjaus kirjoitti:

    Lähes 8% poliiseista myöntää olleensa kännissä töissä, ei siis harvinaista. Aivan arkipäivää myös poliisissa.    

    8% suomalaisista poliiseista on oman kertoman mukaan ollut kännissä töissä?
    Virkaveljen mukaan, työtovereista lähes 40% on ollut kännissä töissä sekä n.4% käyttänyt huumeita vapaa-ajallaan?

    http://www.informaworld.com/smpp/content~content=a90567 7570~db=all~order=page

    Äänestä

  • Korjaus kirjoitti:

    Lähes 8% poliiseista myöntää olleensa kännissä töissä, ei siis harvinaista. Aivan arkipäivää myös poliisissa.    

    Noi ääliöiden tekemät kyselyt kun ovat todellakin ääliöiden tekemiä kyselyjä ja poliisi vastaa niihin sen mukaan. Hauskinta on, että vielä ääliömmät ottavat ne totena vaikka poliisilla on todella hauskaa noihin pellejen uteluihin vastatessa. Eiköhän teillä yhteiskunnan häviäjillä kuitenkin ole noin 100%:lla prosentilla vakavanlaatuinen alkoholi-/päihdeongelma, joten älkää ottako kantaa asiaan josta ette mitään ymmärrä.

    Äänestä

  • sanon minä... kirjoitti:

    Tulihan se totuus esille sieltä. Ilmeisesti tunnet poliisin tavat hyvin. Poliisi puhuu mitä sylki suuhun tuo,muunneltua totuutta.

    Äänestä

  • Korjaus kirjoitti:

    Lähes 8% poliiseista myöntää olleensa kännissä töissä, ei siis harvinaista. Aivan arkipäivää myös poliisissa.    

    Korjaus! Inisijöiden puolueellisen, omassa luulotautisessa piirissä suoritetun tutkimuksen mukaan inisjät myöntävät, että noin 127 prosenttia poliiseista oli joskus ollut humassa töissä.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Korjaus! Inisijöiden puolueellisen, omassa luulotautisessa piirissä suoritetun tutkimuksen mukaan inisjät myöntävät, että noin 127 prosenttia poliiseista oli joskus ollut humassa töissä.

    heh...noinko paljon vittuttaa kun et muuta keksi...

    no ehkä kohta poliisi-isäsi pääse töistä ja voit sille purkaa pahaa mieltäsi, kyllä isi ymmärtää:DDDDDDDDDDD

    Äänestä

Mielenkiintoinen otanta myös muista ammattiryhmistä erikseen ja kaikki yhdessä. Missä ammattiryhmissä eniten, vähiten jne.
Poliisi tavatessan rj:n kysyy kuinka monta kertaa ajoit kännissä ennen kiinni jäämistä ? Näin myös tässä. Ei voi kuin myöntää etteikö p-miehelle ole annettu työsuhteen jatkamiseen mutta ennuste jatkossa vähintäänkin huono ellei olematon.

Äänestä

hienoja ihmisiä nuo poliisit

Äänestä
  • Todella hienoa! Eivät antaneet kollegiuden häiritä vaan narauttivat juopon. Ja sitten vielä jotkut älykääpiöt hohevat tuota "ei korppi korpin silmää noki".

    Mitenkähän saataisiin muutkin ammattiryhmät (ja työttömätkin) puuttumaan rattijuoppoihin samalla lailla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toista kertaa kirjoitti:

Lieksalaispoliisi tuomittiin tiistaina Lieksassa törkeästä rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän sai lisäksi 35 päiväsakkoa ja ajokieltoa elokuun loppuun saakka. Syyttäjä vaati myös viraltapanoa, mihin oikeus ei suostunut. Poliisimies on syyllistynyt varsin lyhyen ajan sisällä samaan rikokseen nyt toistamiseen.

Vanhempi konstaapeli tuli viime syksynä töihin poliisiasemalle. Epäilyt hänen kunnostaan alkoivat herätä aamupalaverissa, jossa haisi alkoholi. Autolla töihin saapunut poliisimies puhalsi 1,76 promillen lukemat. Silloisen kihlakunnan poliisipäällikkönä toiminut Pentti Nurminen pidätti konstaapelin välittömästi virantoimituksesta esitutkinnan ja syyteharkinnan ajaksi. Siitä lähtien poliisi on ollut pidätettynä virastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu