Työwäki taisteluun leiwän
ja oikeuden puolesta!
Pyörät seisomaan!
Kesästä asti on Suomen porwaristo walmistanut wastawallankumousta. Wenäjän porwarillisen hallituksen awulla he hommasiwat eduskunnan hajottamista, eduskunnan, joka ensimäisen kerran Suomen historiassa oli ottanut päämääräkseen ajaa työtätekewän kansan etua. Häpeämättömästi ne ilkkuiwat, kun Wenäjän hallitusherrat wäkiwallalla estiwät eduskunnan kokoontumasta. Noin menetellen toiwoiwat porwarit woiwansa tehdä mitättömiksi ne työwäelle tärkeät uudistukset, jotka eduskunta sosialidemokratien ehdotuksesta oli päättänyt.
Eikä sillä hywä. Waan kun uusi, laittomalla tawalla aikaansaatu eduskunta kokoontui, koettiwat porwarit sen awulla, wastoin laillisen eduskunnan päätöstä, kaapata korkeimman wallan käsiinsä, woidakseen wastaisuudessakin entistä warmemmin wastustaa työwäen waatimuksia ja kansanwaltaista wapautta.
Samalla on työwäen nälkä ja kurjuus kiristetty äärimmilleen. Elintarweasia on hoidettu keinottelijain ja kapitalistien etujen mukaan ja siten lisätty puutetta ja kurjuutta sekä ärsytetty ja kiusattu työwäkeä nälällä.
Työwäen keskusjärjestöt ja sen eduskuntaryhmä ryhtyiwät tarmokkaasti toimenpiteisiin työwäen nälkäkuolemasta pelastamiseksi ja sen waatimusten perille wiemiseksi. Mutta niin hywin hallituksen kuin eduskunnan porwarillisen enemmistön puolelta kohtasiwat nämä waatimukset mieletöntä wastarintaa.
Nyt on työwäen kärsiwällisyyden mitta täyttynyt. Kun sen edustajain ja keskusjärjestöjen ponnistukset eiwät ole woineet taiwuttaa porwaristoa myönnytyksiin, on työläisten itse pakko puhua semmoisella kielellä, jota porwariston on ymmärrettäwä. Porwaristo on tukkinut työwäeltä tawalliset taistelutiet. Se on pakottanut työwäen joukkotoiminnan tielle. Sillä tiellä eteenpäin leipää ja oikeutta waatimaan!
Wiime yönä klo 12 alkoi työwäen suurlakko useissa paikoin maatamme.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.