Mitenköhän lapseni pärjäävät, jos vain otan ja katoan? En yksinkertaisesti koe enää olevani täysin järjissäni. Joka aamu yhtä tuskaa, pakotan vain itseni liikkeelle. Ja kun olen jo liikkeellä, en enää pysähdy vasta kuin illalla sänkyyn murehtimaan elämääni.
Ei ystäviä, ei kunnollista puolisoa, ei rahaa ja lapsillekin olen alkanut käyttäytyä kuin vihaisin heitä. En ole kuitenkaan väkivaltainen, mutta melkoisia sammakoita pääsee suusta. Tuntuu että olen jo liian syvällä autettavaksi.
Haluaisin vain kadota
16
4825
Vastaukset
- ikinä toivu
sellaisesta tempusta, jota päässäsi pyörittelet. Eivätkä anna anteeksi.
Monen ihmisen elämä on vaikeaa, vielä paljon vaikeampaa kuin sinun. Miksi haluat kostaa lapsillesi?
Ystäviä saa olemalla ystävä, puoliso voi kuntoutua, kun häntä kohtelee kunnolla. Rahaa saa Suomessa vielä toistaiseksi monesta tuutista. Paras tapa saada rahaa on tehdä työtä.
Apua löytyy, mutta suosittelen, että auttaisit itse itseäsi. Lähde lapsinesi ulos kauniiseen kevättalven säähän, havainnoi ympäristöäsi etsien kauniita asioita. Laita hyvää edullista ruokaa. Lainaa kirjastosta hyvä kirja, jätä Internetissä roikkuminen väliin. Jos käytät alkoholia, niin jätä se ihan ensimmäisenä pois. Hymyile äläkä huuda. Elämänne paranee, ja opit itsekin rakastamaan elämää. Ihminen löytää sitä, mitä etsii.- sannatuula
Aloittaja kuvailee selkeää depressiota. Hae itsellesi lääkitys ja apua mielenterveystoimistosta. Omin voimin ei depressiosta voi nousta, koska kyseessä aivokemia, joka vaatii samalla tavalla lääkityksen kuin vaikkapa diabetes. Kun saat lääkityksen, huomaat, että nuo tunteet poistuvat. Tee vaikkapa ensin netissä depressiotesti, jos epäilet neuvoani, olen varma, että pisteesi antaisivat tulokseksi vähintään keskivaikean masennuksen.
Kakkoskirjoittajan neuvoa pidin kurjana, ei ihmiselle sanota, että ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida asiat kuntoon. Depressiosta kärsivä ei juuri tuohon ilman apua ja lääkitystä pysty. - ikinä toivu
sannatuula kirjoitti:
Aloittaja kuvailee selkeää depressiota. Hae itsellesi lääkitys ja apua mielenterveystoimistosta. Omin voimin ei depressiosta voi nousta, koska kyseessä aivokemia, joka vaatii samalla tavalla lääkityksen kuin vaikkapa diabetes. Kun saat lääkityksen, huomaat, että nuo tunteet poistuvat. Tee vaikkapa ensin netissä depressiotesti, jos epäilet neuvoani, olen varma, että pisteesi antaisivat tulokseksi vähintään keskivaikean masennuksen.
Kakkoskirjoittajan neuvoa pidin kurjana, ei ihmiselle sanota, että ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida asiat kuntoon. Depressiosta kärsivä ei juuri tuohon ilman apua ja lääkitystä pysty.diagnoosia yhden nimettömän nettikirjoituksen perusteella. Minusta on vastuutonta tuomita tuntematon ihminen avuttomaksi sairaaksi.
Vakuutan, että neuvoni ovat kokeilemisen arvoisia. Ei niistä ainakaan mitään haittaa ole.
Ihmiset ovat selviytyneet tavalla tai toisella jo ennen masennuslääkkeiden aikaa.
Jos tuntee itsensä sairaaksi, on tietysti syytä mennä lääkäriin. Jostakin syystä aloittaja ei ole mennyt, tai ainakaan hoito ei ole auttanut toivotulla tavalla. - ihmettelijäellen
Huhhuh... Ei kai se ihmistä auta jos ilmoitetaan, että muilla on vaikeampaaa.
Silloin, kun on paha olla on siihen oikeus. Aina ei pelkät ulkoilut ja kirjastot auta, vaan on oikeasti pyydettävä ulkopuolista apua.
Se tuntuu vaikealta, mutta nimimerkillä apua hakenut, voin sanoa, että ulkopuoliselle asiasta puhuminen helpotti. Hän näki sen aivan ulkopuolelta, eikä syytellyt, saatika sanonut, että toisilla on vaikeampaa.
Apua tosiaan on saatavana. Jos lapsesi ovat neuvolaikäisiä, ota yhteys neuvolaan. Sieltä ohjaavat saamaan apua.
Jos taas ovat kouluikäisiä, voit olla yhteydessä esim. perheneuvolaan. Toivottavasti jaksat lähteä hakemaan perheellenne apua, lapset tarvitsevat sinua kyllä. - ihmettelijäellen
ikinä toivu kirjoitti:
diagnoosia yhden nimettömän nettikirjoituksen perusteella. Minusta on vastuutonta tuomita tuntematon ihminen avuttomaksi sairaaksi.
Vakuutan, että neuvoni ovat kokeilemisen arvoisia. Ei niistä ainakaan mitään haittaa ole.
Ihmiset ovat selviytyneet tavalla tai toisella jo ennen masennuslääkkeiden aikaa.
Jos tuntee itsensä sairaaksi, on tietysti syytä mennä lääkäriin. Jostakin syystä aloittaja ei ole mennyt, tai ainakaan hoito ei ole auttanut toivotulla tavalla.En minäkään lähtisi tekemään diagnooseja, koska en lääkäri ole. Kuitenkin se, että vedotaan ennenkin selvityn ei tarkoita, että asiat aina menisivät niin.
Ennen myös ihmiset huolehtivat enempi toisistaan. Naapurit huomasivat ja tulivat hätiin jos hätä oli. Myös ihmisten jo pelkkä fyysinen kunto oli tuolloin parempi, koska elämä oli kovaa.
Kuitenkaan näitä asioita ei voi verrata. Ajat ja ajan tuomat haasteet ja vaatimukset ovat erilaisia. Mutta tämän keskustelun ei pitäisi nyt olla meidän välisemme väittely, joten hyvää päivän jatketta sinne. - vastaus- ja
Todenperäinenkin vielä. Ihmisen auttaminen lähtee aina ihmisestä itsestään. Halusta auttaa itse itseään. Kukaan ei sitä puolestasi todellakaan teet.
Lääkenapitko auttaa paremmin kuin työ, ja yrittäminen? Tuskinpa. Aiheuttavat vaan sivuvaikutuksia jotka ovat....terveellisiäkö? arvaappa?
Nykymaailmassa on vain muotia olla masentunut, elämä on liian helppoa, vesi tulee hanasta, ja netissä voi viihdytellä itseään. Rahaa tulee avustuksina, ei tarvitse tehdä työtä, ja jää kokematta itse onnistumisen riemu, ja se että tajuaa ITSE osaavansa asioita tehdä.
Olen tehnyt itse kahta työtä jo vuosikymmenten ajan, ja puhun kyllä lämpimästi työnteon puolesta. Parasta terapiaa ihmiselle se on kuin joku telkkarin edessä makaaminen.
Lapset eivät ole mikään este työteolle, heidätkin tulee vaan opettaa työnpariin (opiskelun) jo nuorena.
- kyllä...
Et ole liian syvällä autettavaksi! Kaikkia asioita ei voi saada kerralla kuntoon, mutta kun aloittaa yhdestä niin se jo auttaa. Sitten on helpompi alkaa järjestelemään toisiakin asioita.
Kun sanot: Tuntuu että olen jo liian syvällä autettavaksi. Niin varmaan sitten apua haluat. Ja aivan varmasti sitä apua tulet saamaan, kunhan jaksaisit sitä hakea tai vaikka pyytää jotain toista sitä sinulle hankkimaan.
Itse en ensin jaksanut itse hakea apua, vaan äitini huomasi asian ja yhdessä sovittiin, että jotain pitää tehdä. Niin sitten sain apua ja asiat alkoivat paranemaan. Usein tuli alamäkiä ja apua sain monista paikoista, mutta nyt jo pitkän aikaa hyvä olo.
En tiedä mitä kaikkia huolia sinulla on, mutta aloita vaikka terveysasemalta varaamalla aika omalle lääkärillesi. Hän ehdottaa sinulle mistä voisit aloittaa ja jos se ei tunnu hyvältä niin voit kysyä mitä muuta vaihtoehtoja on. Jos hän yrittää laittaa sinut kotiin jonkun lääkkeen kanssa, niin voin omasta kokemuksesta sanoa, että en suosittele! Lääke yksinään ei ole ratkaisu.
Voimia! :) - minä vain...
tuo "haluan kadota" oli kuin mun suusta, ja loppuosa kanssa suurinpiiretin.
katoamalla itse tarkoitan sitä että olisin jossain ihan muualla minne maailman äänet ei kuulu. en siis kuolla.
lapsiani rakastan syvästi, en haluaisi heille tiuskia ja jos en tiuski, olen huonolla tuulella. on meillä hyväikin hetkiä.
pyydän myös anteeksi jos turhasta heille tiuskin.
omat voimat on niin lopussa. ei jaksaisi kuin maata sängyssä..lapset hoidan, ruokin, leikin. mutta en ole läsnä.
kaikki ajatukset pyörii päässä ja mistään ei saa otetta. pienikin asia saattaa laukaista suuren ja pimeän masennuksen.
itse sain varatuua ajan psykiatrille lääkityksen haluan.. - Nimetön
Oli kaikki depression oireet. Lääkäri kuitenkin otatti labrakokeet ja aloitti kilpirauhaslääkityksen. Viimeksi arvot oli katottu 3v sitten. Olen ottanut lääkettä kaksi viikkoa nyt enkä enää nuku 16-20h/vrk.
- mmm
Tuo kuullosti tutulta, aivan kuin minä. Nyt torstaina mieheni kuoli ja toivon saavani entisen takaisin.
- Maaam..
Päivät on alkanut tuntumaan yhdeltä taistelulta ei meinaa millään jaksaa elää niitä ja lapsi kärsii siitä kun masentaa ihan kaikki taas kun ei ole rahaa ja velkoja niin paljon etten varmaan 30:kään pääse eroon niistä vaikka olisin töissä monta vuotta ennen sitä.Kavereitakaan ei oo yhtäkään kun itse ei pääse enää menemään minnekkään ja muut oman ikäiset vain vetää päänsä täyteen viinaa ja käy baareissa joka vk:n loppu siis tuntuu niin masentavalta että ainut kontakti ihmisiin on tietokone!!!Oma puolisoni auttaa edes vähän jaksamaan mutta sekin on vaikeuttanut elämääni kun ollaan joskus pääsy oikein viihteelle kavereiden kanssa niin saa kännissä mustasukkasuus kohtauksen ja käy käsiksi enkä jaksa enää vaivautua edes jättämään kun en usko että elämä siitä parantuisi yhtään mikä voisi olla mahdollista kun kaveritkaan ei halua meitä mihinkään kun tietää mieheni käytöksestä.itsetunto on niin paskana että en oikein tiedä kuinka saisin sen ylös kun kroppakin on pilalla raskauksista ja imetyksestä siis näyttää joltain 50:sen kropalta vaikka oon vasta 22v,ei kiva =( Mutta tsemppiä muille,yrittäkää jaksaa ja aurinkoista kevättä =)
- haikaile
baareissa roikkumista, viihteellä käymistä ja pään täyteen vetämistä? Keksi hyvä tyttö jotakin parempaa tekemistä!
Nyt on kevät, nauti siitä lapsesi ja puolisosi kanssa!
Ehdit vielä elämässä vaikka mitä. Nyt on tämä vaihe. Tartu hetkeen. - maaaam
haikaile kirjoitti:
baareissa roikkumista, viihteellä käymistä ja pään täyteen vetämistä? Keksi hyvä tyttö jotakin parempaa tekemistä!
Nyt on kevät, nauti siitä lapsesi ja puolisosi kanssa!
Ehdit vielä elämässä vaikka mitä. Nyt on tämä vaihe. Tartu hetkeen.en kaipaa sitä krapulaista ja sekavaa elämää mitä joskus on ehtinyt viettämään vain tavallista normaalia arkea ja ihania ihmisiä lähelleni.Ja anteeksi vuodatukseni ,oli todella masentunut päivä kun vuodatin ongelmiani tänne.Ryhditäydyn tästä ja lähden ulos rattailemaan lapseni kanssa ja nauttimaan raikkaasta aurinkoisesta ilmasta joka viimmestään piristää mieltä =))) tehkää muut samalla tavalla=)
- a
miten siitä tunteesta pääsee pois ?
- Menettänyt
Ottaisin sun paikan millon vaan. Vittu ei lapses oo mitää vikaa vaan sussa itessä.
Hanki elämä ja anna se lapsille. Mä ottaisin sun paikan heti jos voisin. Mä menetin 4 kk tyttö vauvan just se oli täysin terve yks aamu vaimo soitti duuniin et se on kuollut. Nyt hautajaisia järjestellään. Vittu mua risoo vanhemmat jotka syyttää lapsia ne on viattomia. Opettele rakastaa niitä. Säälin sun lapsia puolestasi. Lapset antaa sulle tosi paljon jos sä osaat antaa niille. Toivon et saat tästä jotain ja otat ittees niskasta. T: 3 lapsen ja yhden enkelilapsen isä 30 v.- kakara-
Syyllistäminen ei auta ketään.
Aivan samalla tavalla kuin lapsetkin, on äitikin syytön masennustilaansa. Kurjaa että sulla on kurjaa, mutta valitettavasti se, että jollain muulla menee vielä huonommin ei auta tätä äitiä yhtään.
Muillakin ihmisillä saa olla ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289