En tiedä mikä minulla on. En ole ikinä ollut masentunut vaikka elämäni on lakkiaisten jälkeen (10v. sitten) ollut epäonnistumisten sarjaa. Olen vain aina koonnut itseni, keksinyt uuden suunnitelman ja edennyt sen mukaan.
Nyt kuitenkin tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Itken melkein joka päivä ja tunteja kerralla. Esitän miehelleni että kaikki on kunnossa, koska hän ei ymmärrä että minulla on paha olla. Olen yrittänyt olla onnellinen ja ajatella tulevaa vauvaa, mutta silti tuntuu että kaikki kaatuu päälle. En käy töissä, vaan olen ns. omalla lomalla. Mieheni ei tiedä tästä, koska en pysty kertomaan hänelle siitä. Aamuisin jään vain kotiin syömään ja itkemään.
Pelkään että jos haen apua niin mieheni jättää minut ja tämä ei ole turhaa pelkoa. Pelkään että minut leimataan epäonnistujaksi ja luuseriksi.
En tieäd mitä tekisin. Ensi maanantaina on neuvola ja voisin puhua asiasta siellä, mutta joudun menemään sinne kävellen ja tiedän että jos kerron tästä niin itken ja naamani menee ihan punaiseksi, päätäni alkaa särkemään ja en kehtaa kävellä enää takaisin kotiin. Tiedän, että tuo itkeneenä yleisellä paikalla liikkumisen pelko on naurettavaa, mutta minä vain olen sellainen.
Raskausajan masennus?
7
374
Vastaukset
- siellä on
Siis mikä itkettää? Siellä on myös ratkaisu. Mikä kaatuu päälle? Odotat lasta. Ei mikään kaadu päälle. Ei onnelliseksi tule varsinkaan yrittämällä olla onnellinen.
Ehkä et "omalla lomalla" ollessasi tee mitään ja siitä tulee kierre, joka ruokkii negatiivisia tunteita. Keksi siis, hyvä ihminen, jotain tekemistä. Jotain kivaa harrastamista. On paljon kivoja asioita, joita voi tehdä. Jos ei tee mitään, apatia ja ahdistus saa valtaa, se on varma. Niin käy usein myös ihmisille, jotka yhtäkkiä joutuvat työelämän rutiineista sivuun.
Ei sen tekemisen tarvitse olla mitään massiivista suorittamista tai muille ihmisille todistelua. Kun alat harrastaa eri juttuja, aikakin menee kuin siivillä. Voit esimerkiksi alkaa käyttää joka päivä vähän aikaa jonkin kielen opiskeluun ottamatta siitä paineita, opiskelet ja tutkailet kieltä nautiskellen ja kokeilet, mitä kaikkea voit oppia, hitaasti mutta varmasti. Toinen harrastus voisi olla jokin käsillä tehtävä, ehkä voit askarrella jotain tulevaa lasta varten. On niin paljon erilaisia mahdollisuuksia, ja puuhailu jo itsessään tekee olosta paremman ja kohottaa mielialaa. Alistuminen syömiseen ja itkeskelyyn johtaa vain siihen, että sama toistuu, minkä tiedät itsekin. Paha olo on usein kuin paha lumous, joka pitää vain särkeä vastustamalla sitä.
Epäonnistuminen on vain elämää, ei se ole niin vakava asia, jos ei muiden mittapuulla onnistu. Sekin tekee onnettomaksi, jos alkaa koko ajan pohtia, miten on epäonnistunut, epäonnistunut, epäonnistunut. Höpöhöpö. Kaikilla ihmisillä on oma tiensä, kaikilla omat ongelmansa. Ei pidä vaipua toivottomuuteen.
Toivon sinulle hyvää mieltä, jaksamista ja rakkauta. Ja tekemistä! :)- rV 13+4
Tuo työ josta nyt "lintsaan" on unelmatyö minulle. Minulla olisi kaikkea kivaa tekemistä, mutta en vain jaksa tehdä mitään ja vain itkettää. Se kaikki mikä kaatuu päälle on lähinnä se, että ei vaan jaksa enää. Pienimmätkin asiat muuttuvat isoiksi ja itkemiselle ei tule loppua. Tappelemme mieheni kanssa melkein päivittäin ja ihan turhista asioista.
Tämä on minun kirjoitukseni:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=557&posting=22000000041626454 - -minä vaan-
Sinun kirjoituksestasi tulee tunne, että et ole ollut samanlaisessa tilanteessa kuin ap-kirjoittaja. En usko, että tuo on tekemisen puutetta. Minulle tulee tunne hänen kirjoituksestaan, että hän on jo vuosia joutunut kokoamaan itsensä ja nyt raskaus on ollut vähän niin kuin piste iin päällä...laukaissut kaiken tuskan tai mitä siellä taustalla voisi nyt sitten ollakaan. En usko, että tuo tilanne hoituu harrastelemalla jotain tai painamalla asioita pois mielestä käyttämällä aika toimintaan. Ei tuollaisessa mielentilanssa jaksa yksinkertaisesti harrastaa eikä ainakaan keskittyä mihinkään opiskeluun. Minä uskon, että aloittajalle olisi parasta todella yrittää levätä ja vähitellen oppia antamaan itselleen anteeksi, missä kokee epäonnistuneensa. Uskon, että hänelle olisi eduksi puhua asiasta miehensä kanssa silläkin uhalla, että mies reagoi ymmärtämättömästi. Parisuhdeterapia/käynnit voisi olla hyvä ratkaisu tai ihan omat keskustelukäynnit, edes muutaman kerran...ja tosiaan sitten se lepo...sallia itselleen olla väsynyt ja surullinen...
Jos yhtään uskonnollinen on, voisi papin kanssa keskustelukin helpottaa, ainakin ortodoksipapin kanssa keskustelu :)...mutta tämä ei tietenkään auta mitään, jos ei ole uskonnollinen. Ajattelin vain, että se on se sielu, mikä murehtii jostain syystä...
Lempeyttä vain itseä kohtaan!!! - Rv 13+4
-minä vaan- kirjoitti:
Sinun kirjoituksestasi tulee tunne, että et ole ollut samanlaisessa tilanteessa kuin ap-kirjoittaja. En usko, että tuo on tekemisen puutetta. Minulle tulee tunne hänen kirjoituksestaan, että hän on jo vuosia joutunut kokoamaan itsensä ja nyt raskaus on ollut vähän niin kuin piste iin päällä...laukaissut kaiken tuskan tai mitä siellä taustalla voisi nyt sitten ollakaan. En usko, että tuo tilanne hoituu harrastelemalla jotain tai painamalla asioita pois mielestä käyttämällä aika toimintaan. Ei tuollaisessa mielentilanssa jaksa yksinkertaisesti harrastaa eikä ainakaan keskittyä mihinkään opiskeluun. Minä uskon, että aloittajalle olisi parasta todella yrittää levätä ja vähitellen oppia antamaan itselleen anteeksi, missä kokee epäonnistuneensa. Uskon, että hänelle olisi eduksi puhua asiasta miehensä kanssa silläkin uhalla, että mies reagoi ymmärtämättömästi. Parisuhdeterapia/käynnit voisi olla hyvä ratkaisu tai ihan omat keskustelukäynnit, edes muutaman kerran...ja tosiaan sitten se lepo...sallia itselleen olla väsynyt ja surullinen...
Jos yhtään uskonnollinen on, voisi papin kanssa keskustelukin helpottaa, ainakin ortodoksipapin kanssa keskustelu :)...mutta tämä ei tietenkään auta mitään, jos ei ole uskonnollinen. Ajattelin vain, että se on se sielu, mikä murehtii jostain syystä...
Lempeyttä vain itseä kohtaan!!!Siis että tämä raskaus oli se viimeinen piikki. Tai itse raskaus vaan se, että hyvin alkanut parisuhde on tässä jamassa ja tuntuu että tällä kertaa ei ole mitään ulospääsykeinoa. Ei mitään oljenkortta mihin tarttua. Huoli siitä, että nyt olen munannut sen viimeisen kerran. Ennen piti vain huolehtia itsestään jos asiat meni huonosti, mutta nyt elämässä on tämä vielä syntymätön lapsi.
Yritän tänään puhua miehelleni, mutta pelkään että se menee taas tappeluksi, koska hänellä on pitkä työpäivä takana ja tiedän että hän on väsynyt tullessaan töistä.
Kun vain saisin hänet ymmärtämään. En tiedä miten asiasta pitäisi oikein keskustella, olen yrittänyt eri keinoja ja aina minulle jää vain olo että hän ajattelee minun hakevan vian huomiota tai että olen heikko ihminen joka valittaa kaikesta.
- äitiys
ja oma ongelmallinen äitisuhde muut ongelmat laukaisivat todella syvän ahdingon, mutta selvisin niistä. Pääsin terapiaan, joka kesti 3 vuotta. Olen selvitynyt ilman säännöllistä lääkitystä :) koko ajan.
Hae ihmeessä apua. Kaikki eivät tietysti käy 3 vuoden terapiaa jne. mutta halusin kertoa, että ihminen voi selviytyä ja voimistua psyykkisesti ja elää onnellista tasapainoista elämää. Toisten ongelmat ovat pieniä ja toisten suuria.Joku ahdituu pienemmisä ja joku suuremmista asioista ja sinulla on OIKEUS tuntea niin kuin tunnet.
Itse elän todella vaikeaa ja raskasta elämänvaihetta tällä hetekellä ja olen raskaana, mutta tunnen olevani kuitenkin vahvempi kuin eka raskaudessa, vaikka minulla ei nyt miestä olekaann tukena...
eli rohkeasti apua hakemaan, eikä aina tarvitse alkoittaa syömään lääkkeitä, mitä lääkärit ensimmäisenä tyrkyttää, toisille ne tuovat avun ja toisille, kuten minulle ei. Minulle auttoi eniten keskustelu. - rv 16
itse olen samanlaisessa tilanteessa jo toistamiseen. esikoista odottaessa tuntui että kaikki kaatui päälle enkä ollut valmis ottamaan vastuuta vielä lapsestakin. odotus on myös ollut meidän parisuhteen vaikeinta aikaa. kuitenkin kaikki helpottui kun poika syntyi. muistan, miten vannoin etten enää ikinä koskaan aijo hankkiutua uudelleen raskaaksi ja koetella itseäni ja miestäni sillä tavalla. noh, nyt kuitenkin olen rv.16 ja kaikki vaikeudet on taas päällä. mieheni on myös sellainen jolle ei voi puhua omista ongelmista, enkä halua näyttää "heikkouttani" hänelle. mutta nyt jo tiedän kokemuksesta, että siinä vaiheessa kun lapsi alkaa potkimaan ja mylläämään masussa, saa elämä taas uuden tarkoituksen. siitä saa ihmeellisen paljon voimia kun tietää ettei ole enää "yksin" :) ja neuvolassa kannattaa puhua asiasta, eivät he sinua sieltä itku kurkussa ulos aja. usko tai älä, mutta et ole ainoa noiden tunteittesi kanssa, neuvolassa he ovat nähneet enemmän ja vähemmän itkeviä äitejä. ja he ymmärtävät :) itsellenikin oli todella vaikea puhua näistä tunteista ensimmäistä kertaa neuvolassa, mutta kun sain jaettua tunteeni jonkun kanssa joka vakuutti että asiat muuttuvat vielä hyviksi ja kertoi että nämä tunteet kuuluu raskauteen, tuli itsellenikin paljon parempi olo :) ja sitten sain vielä jäädä taukohuoneeseen itkemään itkuni ja lähteä vasta kun olin koonnut itseni.
ja nyt voisit vaikka lähteä kaupungille hypläämääm kaikkia ihania vauvan vaatteita ja tarvikkeita, siitä tulee varmasti paaaaljon parempi olo! kun tuntuu pahalta, pakota itsesi ihmisten ilmoille, huomaa kuinka söpöjä vauvoja ja lapsia tähän maailmaan mahtuu ja ole iloinen siitä että kohta itselläsikin on sellainen pieni ihme :) kyllä kaikki helpottaa aikanaan. jaksamisia! :)- Rv 13+4
Laitoin jo sähköpostia hoitajalleni jos hän voisi vaikka auttaa minua.
Eipä tässä auta vaikka menisi hypistelemään niitä vaatteita - eilen kävin ja alkoi vaan vituttamaan entisestään kun ei ole rahaa ostaa mitään ja nyt en voisi edes lähteä kun naama on niin turvoksissa/punainen ja pää kipeä että ei mistään tule mitään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873948Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 130855
- 6804
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12801Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124736- 11730