Vastaus poistettuun

viestiin

vastanneelle. Viestin mini oli Länsimaiden perikato.
-------
kirjoitat

Annos akateemista
Kirjoittanut: ihmettelyä 11.2.2009 klo 09.23

[" Länsimaiden perikato oli Oswald Spenglerin kuuluisa teos, joka ilmestyi pian sata vuotta sitten."
Täytyy lukea tuo joskus. Ehkä siitä otetaan uusintapainos juhlavuoden kunniaksi.]

------- kirjaa on vaikea saada mutta jostain voi löytää....se oli aikansa klassikko. Uutta painosta ei tule, uskon.

["Siinä hän povasi länsimaisen kulttuurin tuhoa ja hidasta kuihtumista seuraavan 1-200 vuoden aikana."
Täytyy muistaa kuitenkin, että hän kirjoitti aikana ennen massademokratiaa. Osasiko hän sisällyttää ideaalikulttuuriinsa ajatuksen yleisestä äänioikeudesta?]

--------ei hänellä ollut mitään ideallikulttuuria....hän oli kulttuurien tutkija. Jos haluat hänestä enemmän tietoa, niin lue GH von Wrightin Tieto ja ymmärrys kirja. Kaikki hänen kuvauksensa länsimaisen kulttuurin kehityksestä ovat osuneet tähän asti yllättävän hyvin kuin naulan kantaan, asia mitä voi vain ihmetellä - ja ihaillakin.]

["Toddin mielestä suurvallan turvautuminen epätoivoiseen militarismiin ja heikompien kimppuun käyminen "
Tosin jo määritelmän mukaisesti, joka kerta kun suurvalta on sodassa on se "heikomman kimpussa". Eihän se muuten suurvalta olisikaan, ellei se olisi vahvempi muita. Täytyy myös muistaa, että tällä kertaa Yhdysvaltoja vastaan hyökättiin, joten olisi ihmeellistä jos se ei mitankään reagoisi.]

------------niin, suurvallan pyrkimys jo kätkee sisälleen henkisen pienuuden, uskomuksen, että muiden ja varsinkin heikompien alistaminen ja hallinta olisi voimaa. Sitähän se ei ole vaan itsekkyyttä jolla on hyvin vähän tekemistä todellisen voiman kanssa. Yhteistyö on kaikkein suurin voima. Juuri USAn sotatoimet paljastavat sen raukkamaisen pienuuden: ylivoimalla käydään heikompien kimppuun....kuin raskaan sarjan nyrkkeilijä iskisi kanveesiin höyhensarjan miehen ja rehvastelisi sitten teollaan. Ja Israel seuraa lippua siviiliväestöä pommittaessaan.

["Ja barbarian tulevaisuus on aina ollut ankea kuten siirtomaapolitiikkakin kertoo."
Tällä kertaa barbaria tulee selkeimmin islamin opista ja muslimien pyrkimyksistä länsimaiden sisällä tukahduttaa oppiensa arvostelua.]

--------- kaikki pyrkimykset alistaa toisia ja tukahduttaa ajatuksia ja mielipiteitä, jotka eivät ole tuhoon pyrkiviä ovat osoitus barbariasta. Henkisesti terve ja vahva ihminen ei sellaiseen alennu. Häntä totalitarismi ei viehätä, jopa kauhistuttaa. Suurinta barbariaa on kuitenkin fyysinen väkivalta, esim. lasten tappaminen.

["niin sama kohtalo voisi odottaa myös Israelia."
Israelin ja vihollistensa kohtalo selviää Raamatusta.]

-----------en ole uskovainen, en usko 'Jumalan suunnitelmiin', en varsinkaan, että joku olisi hänen suojeluksessaan tai valittunsa aivan erityisesti vaan olemme kaikki samalla viivalla. Jeesuskaan ei sellaiseen uskonut.

["Erityisen huolestuttavaa on juuri näiden kahden maan "
Miksi olet erityisen huolestunut juuri noista kahdesta maasta? Israelissakin keskiverto-arabi elää paljon turvallisemmin kuin missään arabimaassa.]

-------------koska ne harjoittavat valtioterrorismia....tietosi ovat huonot kun väität tuollaista. Etkö ole lukenut kirjoituksia ja katsonut videoita, joissa Israelin harhoittama apartheid tuodaan esiin? Lue ja katso!

["Väkivalta on aina keinottomuutta, kertoo henkisestä mataluudesta ja omasta sisäisestä ahdingosta jota puretaan vihan kautta.
Se on primitivisoitumista, alkukantaistumista."
Tuntuu sopivan erittäin hyvin Hamasiin ja islamiin laajemminkin.]

----------se sopii kaikkiin jotka siihen syyllistyvät, myös sinuun kun/jos käytät väkivaltaa tai alat alistaa muita orjiksesi.

["Akateemisissa piireissä lännessä ollaan huolissaan"
Lännen akateemisista piireistä osa tuki Hitleriä, osa nuoli Stalinia. Seuraavassa sukupolvessa retkahdettiin Maoon ja sitä seuraavassa Linkolaan. Ei ole erityisemmin vakuuttava track-record tuolla intelligentsijalla...]

---------------käsityksesi 'akateemisesta' ei vastaa sitä mitä tarkoitan. Yleensä korkeamman akateemisen tason omaavat eivät retkahda yhtä helposti ideologioihin koska tieto antaa suojaa ja sivistystäkin --- tosin aina ei ole näin vaan ihmisen alkukantainen ja psykopaattinen luonne voi ottaa voiton. On myös muistettava, että korkeastikin koulutetuissa ja johtavissa asemissa olevista on moni psykopaatti. Esim. tuo linkin naisupseeri, joka opettaa Tel Avivin yliopistossa sellaista moraalia, joka sallii siviilien tappamisen laittomin asein.

["Ja jopa naisen suusta, jonka tehtävä biologisestikin on elämän luominen ja ylläpito."
Taidat olla vähän naiivi. Melkein joka eläinlajilla on se naaras se aggressiivisempi.]
----------en rinnasta ihmistä eläimeen eikä tuo väitteesi pidä paikkaansa sikäli että naaraan aggressio on erilaista kuin uroksen ja tähtää lajin säilyttämiseen.
Ihmisellä on kuitenkin tajunta jonka avulla hän voi muodostaa moraalin johon eläin ei kykene. Psykopaatteja lukuunottamatta pystymme myös kokemaan empatiaa, samaistumaan kärsivään.
Ja myös korkean älynsä tai järkensä avulla ihmisen on mahdollista ymmärtää, ettei pidä tehdä koskaan sitä toiselle mitä ei halua itselleen tehtävän. Tuskin sinäkään haluaisit, että pommeja sataisi taivaalta niskaasi ja siksi voit pidättäytyä niiden pudottamisesta toisten niskaan. Sitä sanotaan sivistykseksi. Ja sen katoaminen huolestuttaa minua.

2

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vahvistaa

      ylläolevaa...
      On myös muistettava, että korkeastikin koulutetuissa ja johtavissa asemissa olevista on moni psykopaatti. Esim. tuo linkin naisupseeri, joka opettaa Tel Avivin yliopistossa sellaista moraalia, joka sallii siviilien tappamisen laittomin asein.

      http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=12226

    • teko ...

      tuo viestin poistaminen.
      Poistajan asenne on sama kuin maailmanpoliisia leikkivän USAn: viis muista, pääasia, että saan olla pomo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe