En nykyisin saa oikein mitään tehtyä.
Korkeintaan yhden asian päivässä. Usein jouduttuani johonkin sosiaaliseen tilanteeseen, tunnen olevani henkisesti niin väsynyt, että saattaa mennä useampikin päivä siitä palautuessa. Kuitenkin tilanne on ihan ok, pidän ihmisten kanssa olemisesta vaikka sitä jännitänkin, ja osaan kaikesta huolimatta käyttäytyä melko luontevasti. Silti nykyään kartan sellaisia tilanteita. Ja vaikka kaikki olisi ollut ok, minulla olisi ollut hauskaa ja kaikki hyvin, mutta jälkeenpäin ahdistun helposti. Teen pikkuasioista ongelmia, ruoskin itseäni jostain pikkuasioista: sanoin jotain vähän väärin, tein jotain vähän väärin... Oikeasti asioita joita kukaan muu tuskin huomaakaan, ja mä ahdistun niin että tuntuu etten halua enää nähdäkään näitä ihmisiä pitkään aikaan!?
Sitten ne univaikeudet. Harvoin saan helposti unta, ja se hetki kun yrittää nukahtaa eikä saa unta ja miettii asioita on päivän pahin. Nukkuminen on ihanaa. Mutta entä sitten kun ei saa unta ennenkuin joskus aamuyöstä, ja aamulla pitäisi herätä. Miten sitä saa itsensä ylös? Kun on vihdoin päässyt siihen ihanaan rauhalliseen uneen, pois murehtimasta, nukkunut vasta pari tuntia. Kesken päivänkin saatan nukahtaa silkasta uupumuksesta. Mutta illalla se nukahtaminen on välillä mahdotonta, vaikka olisin kuinka väsynyt. Eikö ihmiselle pitäisi olla helpointa nukahtaa nimenomaan illalla?
Viimeinen vuosi on ollut huono. Parin läheisen vakava sairastuminen, isovanhempien kuolema. Kaipaisin läheisyyttä, mutta en kykene seurustelemaan. Olen vuoden aikana katkaissut 5 alkavaa suhdetta. Kun tuo ahdistus oikein iskee päälle en saa itseäni ylös sängystä, en jaksa vastata puhelimeen/viesteihin/mihinkään yhteydenottoihin, haluan vaan olla yksin omassa kodissani. En kestä ketään lähelläni ja teen mitä tahansa saadakseni olla rauhassa ja karkoittaakseni ihmiset ympäriltäni, jos joku siinä tilanteessa yrittää ottaa yhteyttä.
Miten ihmeessä tästä kierteestä pääsee pois? Ei elämä aina ole tällaista ollut, vaikka tuntuu että tästä on tullut normaalitila, en edes muista muunlaista elämää.
Korkeintaan yhden asian päivässä. Usein jouduttuani johonkin sosiaaliseen tilanteeseen, tunnen olevani henkisesti niin väsynyt, että saattaa mennä useampikin päivä siitä palautuessa. Kuitenkin tilanne on ihan ok, pidän ihmisten kanssa olemisesta vaikka sitä jännitänkin, ja osaan kaikesta huolimatta käyttäytyä melko luontevasti. Silti nykyään kartan sellaisia tilanteita. Ja vaikka kaikki olisi ollut ok, minulla olisi ollut hauskaa ja kaikki hyvin, mutta jälkeenpäin ahdistun helposti. Teen pikkuasioista ongelmia, ruoskin itseäni jostain pikkuasioista: sanoin jotain vähän väärin, tein jotain vähän väärin... Oikeasti asioita joita kukaan muu tuskin huomaakaan, ja mä ahdistun niin että tuntuu etten halua enää nähdäkään näitä ihmisiä pitkään aikaan!?
Sitten ne univaikeudet. Harvoin saan helposti unta, ja se hetki kun yrittää nukahtaa eikä saa unta ja miettii asioita on päivän pahin. Nukkuminen on ihanaa. Mutta entä sitten kun ei saa unta ennenkuin joskus aamuyöstä, ja aamulla pitäisi herätä. Miten sitä saa itsensä ylös? Kun on vihdoin päässyt siihen ihanaan rauhalliseen uneen, pois murehtimasta, nukkunut vasta pari tuntia. Kesken päivänkin saatan nukahtaa silkasta uupumuksesta. Mutta illalla se nukahtaminen on välillä mahdotonta, vaikka olisin kuinka väsynyt. Eikö ihmiselle pitäisi olla helpointa nukahtaa nimenomaan illalla?
Viimeinen vuosi on ollut huono. Parin läheisen vakava sairastuminen, isovanhempien kuolema. Kaipaisin läheisyyttä, mutta en kykene seurustelemaan. Olen vuoden aikana katkaissut 5 alkavaa suhdetta. Kun tuo ahdistus oikein iskee päälle en saa itseäni ylös sängystä, en jaksa vastata puhelimeen/viesteihin/mihinkään yhteydenottoihin, haluan vaan olla yksin omassa kodissani. En kestä ketään lähelläni ja teen mitä tahansa saadakseni olla rauhassa ja karkoittaakseni ihmiset ympäriltäni, jos joku siinä tilanteessa yrittää ottaa yhteyttä.
Miten ihmeessä tästä kierteestä pääsee pois? Ei elämä aina ole tällaista ollut, vaikka tuntuu että tästä on tullut normaalitila, en edes muista muunlaista elämää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikutat masentuneelta. Turhaan pelkäät tilannettasi, surut menetyksistä pitää surra ja antaa itsensä silloin olla heikko ja väsynyt. Itse en ole surujani käsitellyt aikoinaan vaan yrittänyt olla vahva. Yrittänyt näyttää hyvinvoivalta kahden lapseni tähdenkin jo. Etteivät he lisää ahdistuisi.
Itse olen aikaansaamaton sekä töissä että kotitöiden suhteen. Se kuuluu masennukseen, ei vain jaksa ryhtyä helposti mihinkään vähänkään epämiellyttävämpään puuhaan.
Vertaistuki ja terapia tietysti auttaisivat. Itse en ole apua hakenut vaan lähinnä miesystäväni kanssa asioista puhunut. Saanut tukea häneltä.
Valoisampaa kevättä sulle!!
Kuulostaa aika tutulta. Itse makaan päivästä toiseen kotona enkä saa koskaan mitään aikaiseksi. Vaikka mitä pitäisi tehdä mutta en saa otetta mistään. Olen todella aloitekyvytön. Haluaisin vain sulkeutua kotiini tai johonkin paikkaan missä voisi muhia omissa mehuissa ihan rauhassa. Lopetin lukion noin 1,5 vuotta sitten kesken ja töitäkään en ole juuri pystynyt tekemään. Tuntuu siltä että olen väsynyt ihan kaikkeen ja tarvitsen lepoa ja omaa rauhaa.
Olen kai masentunu ja voimakkaasti ahdistunut välillä. Yö on hetken pelastus silloin kun saa unta, mutta yleensä saan odottaa unen tuloa aamun tunneille asti. Olen kenties toipumassa jostakin, hermoromahduksesta, jatkuvasta sairastelukierteestä, ajoittain raskaasta elämästä. Välillä tuntuu siltä että pää pitää saada niin sekasin ettei tajua mistään mitään. Alkoholin käyttöni on välillä todella runsasta, suorastaan ongelma minulle.