pellettiä,porin mattiin

lämpöä,

kertokaas toimiiko pelletti ja lämpiääkö,olis sellainen porin-matti kannattaako kokeilla?

1

3943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Setä keskeltä

      Aika vanhaan viestiin vastaan, mutta vastan kuitenkin.

      Kyllä onnistuu. Uskoisin porinmatin sopivan erittäin hienosti pellettikäyttöön, koska sen kivimassa varaa ja luovuttaa hienosti lämpöä, lisäksi siinä mallissa minkä olen itse omistanut ja toisessa mitä olen kyläillessäni nähnyt, on molemmissa ollut saman kaltainen peltisysteemi, joka on helppo säätää. Tämä on tärkeää, koska peltiä pitää pitää hyvin pienellä, jotta pellettilämmitys toimisi.

      Ongelmia on kuitenkin sopivan kokoisen pellettien polttoalustan hankkimisessa. Porinmattiin sopivaa ei ole helppo löytää suoraan myynnistä, jos sarjatuotantona on edes ikinä tehtykään. Porinmatin valmistaja saattaisi olla tehnyt valmiita, kuulostaisi ainakin loogiselta.

      Joutunet todennäköisesti kuitenkin siis tekemään itse. Tällöin on otettava huomioon, että pellettien tulisi saada ilmaa alta päin palaessaan, eli porinmatin tapauksessa tuhkaluukkua raottamalla. Ja luukun tiiviydestä huolehtimalla. Perinteisesti porinmatin luukun rakenne on lisäksi sellainen, että luukku on pienempi kuin tulipesä ja arina. Arinan sivuista karkaava ilma on ongelma, se pitää siis estää parhaan tuloksen aikaan saamiseksi. Koska koko arinaa peittävää polttoalustaa ei saa luukusta sopimaan sisään, on käytettävä hieman pienempää alustaa ja arinan pohjalle on sijoitettava "ilmanohjaimia". Metallilevyt voisivat ajaa asian, mutta jos lämpenevät niin tekevät arinalle hallaa. Saman tekee polttoaluta jos makaa arinan päällä. Arinan poisto kokonaan voisi olla järkevämpi lähtökohta ja suunnitella hieman miten arinan tilalle saisi sen polttoalustan. Koska joka tapauksessa joutunee vähän väkräilemään, niin samalla vaivalla voisi kätevästi tulla myös sellainen polttoalusta, joka korvaa arinan JA ohjaa kaiken ilman juuri pellettien läpi.

      Itse en porinmatissa koskaan pellettiä poltellut juuri tuon polttopalustaongelman vuoksi, mutta nyt kun minulla on toisenlainen uuni, niin olen tuollaisen "kokeillupakkauksen" polttanut 08-09 talvena. Setissä oli säkki pellettiä ála VAPO ja hyvin simppeli polttoalusta.

      Oma uunini on harvia festia peltipönttö, ja se soveltuu mielestäni melko huonosti kyllä pellettikäyttöön, koska toimintaperiaate ei ole varaava. Ostamani alustan koko on bauttiarallaa noin 20x20 cm ja itse laitoin siihen noin 1-2 litraa pellettiä kerrallaan. Aluksi poltin vain yhden satsin, koska arastelin pellettien "hämmentämistä". Kokeilun kautta sain kertapoltomääräksi reilut pari litraa pellettiä joka alkoi jo olla määrä jolla peltipönttöni ja muurikin lämpesi. 20 Asteen pakkasilla tietty joutui lämmittämään pari kertaa päivässä. Nuo kulutusluvut on vähän kyllä vaikeita muistaa, mutta menekki oli kuitenkin kutakuinkin sellainen, että yhden viikon toi kokeilupakkauksen säkki itselläni kesti. Lämpöä tuli huomattavasti hitaammin kuin puista, joilla festia hehkuu kutakuinkin samantien sytytyksestä. Lopputuloksena sanoisin kuitenkin, että pelletti toimii, jos puista on pulaa.

      Mökkini on tämmöinen "tasamaan rintamamiestalo", eli perus paaluilla seisova kuutio harjakatolla, muuri keskellä ja mahdollisimman vähän ovia ja ilman kiertoa haittaavia seiniä. Keskellä alakertaa seisova uuni vastaa pääasiallisesti talon lämmittämisestä. Sähkö patterit ikkunoiden alla tukevat. Neliöitä n.95, painovoimainen ilmanvaihto ja sähkön kulutuksen viimeisin uusi arvio karvan alle 10 000 KWh/v

      Mutta tämmöisillä referensseillä tämmöisiä ajatuksia minulla :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4293
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      969
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe