Perskuta, siitäs sai mokomakin tunari. Kiilasi bemarillaan tuusulanväylällä rampista eteeni. Minä raskaassa kivikuormassa törmäten hänen peräänsä, ei massa niin vain pysähdy. Bemsku kimposi opastintaulujen välistä pöpelikköön ja ruttuntui oikein kunnolla. Kun sain kuormurini vihdoin pysäytettyä, niin menin tietysti paikalle katsomaan. Sieltähän sitä könysi ojasta kauhistuneena ylös, sellainen juuri kortin saanut ipana, niin häntä koipien välissä että. Huusin hänelle, että saakeli kiitä onneas että oot vielä hengis, niin tämä alkoi itkeä pillittää. No, onneksi oli silminnäkijä, ja pääsimme poliisin kanssa yhteisymmärrykseen, että poika tuli piittaamattomasti raskaan ajoneuvon eteen, seurauksia ajattelematta. Pojan bemari lunastukseen, rapsut vielä päälle, ja muistutus kuolevaisuudesta. Itselläni sentään työnantaja korjaa etumaskin, ei tässä sen enempää hätää. Mutta luulisi tuollanen pojannulikka oppivan, ettei enää ikinä tule sähläämään raskaan ajoneuvon kanssa. Siinä käy vain itselle huonosti.
tölväisin..
5
248
Vastaukset
- The Rat
Poika oppi ehkä liittymään riittävällä nopeudella, eikä kukaan edes kuollut.
Kaiken kaikkiaan hyvä lopputulos. Onneksi olkoon.- huhmari
aloittaja sai provotessaan rajun ejekulaation ja laukesi korahdellen suomiverkkareihin,eli tapahtumaa on pidettävä erityisen onnekkaana hänen kohdallaan.
ps.erityismaininta automerkin muistamisesta,jolla oli erittäin suuri vaikutus provon onnistumiseen.
pss.jos tapahtuma olisi ollut todellinen olisiko kuorma-auto ollut scania,volvo,sisu vai peräti joku muu? - The Rat
huhmari kirjoitti:
aloittaja sai provotessaan rajun ejekulaation ja laukesi korahdellen suomiverkkareihin,eli tapahtumaa on pidettävä erityisen onnekkaana hänen kohdallaan.
ps.erityismaininta automerkin muistamisesta,jolla oli erittäin suuri vaikutus provon onnistumiseen.
pss.jos tapahtuma olisi ollut todellinen olisiko kuorma-auto ollut scania,volvo,sisu vai peräti joku muu?Vai että oikein rajun ejekulaation sai. Sepä... hienoa?
- uuuurrrhhh
The Rat kirjoitti:
Vai että oikein rajun ejekulaation sai. Sepä... hienoa?
Voe shaatanan shaatana, AAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRGGGGGGGGHHHHHH BEMARIIIIIIIIII VOI RRRRRRRRRRRRRRRRIIIISTUSSSSS
- minä vaan
tuleen syttyny bemu?niinku nää ferrarit tuntuu tällä pelstalla tekevän :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471