TV:ssä on sarja PIRUNPELTO, jotenkin tuntunut hyvinkin tutulta touhulta.
Tuliko Sinun mieleesi muutamia mieleyhtymiä?
Tuliko Sinun mieleesi muutamia mieleyhtymiä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taitaa Pirunpelto olla nykyisinkin varsin ajankohtainen kun rahalla otetaan valtaa ja mammonaa.
Millaistako oli Ilomantsissa, kyselet.
Käyppä tutustumassa 20-30 vuoden takaisiin asiakirjoihin ja kysele immeisiltä.
Kyllä ainakin kesällä tapaat ihmisiä, joilla kaikki on muistissa.
Millaista lienee meno nyt?
Maalikyliinkin on huhuja kuulunut kuinka menoa Mantsissa oli kovaa kun kuntaa ja koko isänmaata kehitettiin laajalla rintamalla, jolloin asialla kuulemma oltiin milloin piikkikoroilla vastamaalatulla lattialla milloin mitenkin päin.
Kuka vois kertoa kun kiinnostaa, vai onko kaikki osalliset jo muuttaneet pois.
Pitänevätkö ne jutut paikkansa, mutta minä kuulin kuinka piikkikorot hakkasivat yhden huvilan juuri lakatun lattian uusintalakkauskuntoon.
Mitähän ne tekivät siellä.
Aika useassa kunnassa varmaan löytyy vastaava touhua. Pari kolme sutkia pyörittää rinkiä meidänpankki, kunta ja urakat.
Sorakin taitaa näytellä jotain roolia, siellä missä on soraa. Paljon on myös kaupoissa ja urakoissa selvittämistä, vai joko eletään ihan normaalia elämää.
Miten uskot tänään tapahtuva?
Pirunpelto kuvasi hyvin kunnissa tapahtuvaa kohellusta, puolue, pankki ja mafioso toimivat.
Mitenkähän on laita nyt Pohjois-Karjalassa, erityisesti Ilomantsissa?
Eipä ne taida nykyisin edes viinaaviljellä kuten aikaisemmin. Johtuneeko siitä että kaikenlaiset humuheikit ovat ikääntyneet eivätkä hämmennä paikkakunnalla ja kunnanasioissa.
Perin huonosti tunnut tietävän nokkakaartin tapoja.
Tämä taas on näitä tyhjänpuhujien väitteitä. Monta vuotta sitten mukana oli yksi pikkutekijä, jolla oli ilmeinen viinaongelma.
Mistä tahansa muusta voitte noita päättäjiä tyrkkiä, vaan ei viinanhuuruisista päätöksistä.Hajuaisti kun on kunnossa, kyllä se kertoisi, jos vanha viina lemahtaisi.
Kuppiin sylkijöitä tuskin on montaa Amia lukuunottamatta, vaan kuka meistä kaipaisi niuhoja nipottajia? Riittää kun tietää missä ja milloin ja miten paljon. Tältä kantilta homma on hanskassa. Muita Pirunpellon kaltaisia elkeitä saattaakin silloin tällöin esiintyä. Kepun suunnasta järkiään - eihän noista näillä palstoilla haukutuista ps ym. porukoista senlaatuisiin voimannäyttöihin edes olisi.
Ihmetyttää, että tuollaista peliä voi kunnissa nykyisinkin olla. Joku täällä sanoo, että on kunta, pankki ja kauppa, joten hirvittää tämä kuntien peli.
Helsingissä kyllä tiedetään olevan asuntopuolella ym. kovaa peliä, mutta että vielä pienissä kunnissa samaa.