Oletteko umpitolloja

Liikkumavara-dokumentti sen jälleen kerran todisti: Edustajamme pitävät meitä vähän saatanan tyhminä.
Mitään sellaista viisautta en ole yhdenkään edustajan nähnyt osoittavan, jota ei normaali pyrkimätön ihminen voisi moninverroin ylittää.
Onko tosiaan niin että kaikkein matalaotsaisimmat teoreetikkopyrkyrit ovat noin totaalisesti miehittäneet eduskunnan?
6273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hävetti Suomen puolesta kun sen dokumentin katsoin.

Siksi opiskelen oikeustiedettä. Aion yrittää eduskuntaan tulevaisuudessa. Perhana kun haluaisin muuttaa koko järjestelmän siellä!! Jotenkin vain todella alkeellinen tapa hoitaa yhteisiä etuja!

Äänestä
  • Olen myös hävennyt monta kertaa poliitikkojen puolesta.
    Myötähäpeä kertoo sen, että jotakin on perusteellisesti vialla.
    Toivotan onnea matkaan. Tarvitset poikkeuksellisen paljon rohkeutta ja sitkeyttä.
    Keisarilla ei ole vaatteita, sen tietävät kaikki muut paitsi keisari itse.

    Äänestä

Meidän olisi syytä korjata vaalilakia monella tavalla. Kansanedustajien määrä pitää puolittaa ja uudelleenvalinta voisi olla mahdollista vasta kahden vaalikauden jälkeen.

Meillä on kahdenlaisia broileripoliitikkoja:
a) niitä jotka istuvat siellä vuosikymmeniä ja ovat täysin ulkona todellisesta työelämästä.
b) nuoria jotka eivät ole olleet päivääkään todellisessa palkkatyössä ja joiden ainoana tavoitteena on ollut poliitikon ura koulusta lähtien. Siis puoluetoimistojen kasvatteja.
Tällaisia nuijia kansa sitten valitsee edustajikseen ja saa siitä maksaa. Vanha suomalainen sananlasku sanoo "itselleen sika kiusaa tekee". Herätkää kansalaiset ja ajatelkaa ihan ite.

Äänestä
  • Eduskunnassa ministerinplanttu valehtelee minkä kerkiä ja kikkailee sanoilla hyvin tietäen ettei juuri kukaan usko mutta hitot se välittää.Vaalit kun tulee niin nilkit rahoittaa taas ja kansa saa herne soppaa.Jälleen kerran työnantajia tuetaan erillaisilla p¤%#%ka puheilla,vai uskooko joku että Bisnes miehet tarjoilee ilmaista rahaa.Toisin sanoen mikään ei muutu meno jatkuu kunnes köyhän pitää itse maksaa palkkansa ja siitäkin nilkit haluaa osansa ahneudella kun ei ole rajaa

    Äänestä

Harmillista, että en ole nähnyt kyseistä dokumenttiä,mutta omien havaintojeni perusteella
eduskunnssa on useita - liian monta - ahneita, röyhkeitä, tyhmiä, kansaa aliarvioivia & itsensä yliarvioivia kansanedustajia.
Pyrkivät kahmimaan yhteisestä kassasta laillisin tai jopa lain reunaa hipovin keinoin niin maallista hyvää kuin ehtivät.

Äänestäjillä on heille merkitystä vain eduskuntanvaalien alla,jolloin käydään kentällä vaalityössä sitäkin enemmän "nuolemassa" ja näyttäytymässä potentiaalisille äänestäjille. YÖK !

Äänestä

olemaan ja mikä pahinta, kansa on itse typerykset valinnu.
voi niitten tekosia vähän seurata,kukaan ei vain jaksa enää kuulla jatkuvaa soopaa.
tuntuu,että aivan sama,mitä tekevät,koska oikeasti EIVÄT TEE MITÄÄN TUOTTAVAA IKINÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


,,;K kirjoitti:

Liikkumavara-dokumentti sen jälleen kerran todisti: Edustajamme pitävät meitä vähän saatanan tyhminä.
Mitään sellaista viisautta en ole yhdenkään edustajan nähnyt osoittavan, jota ei normaali pyrkimätön ihminen voisi moninverroin ylittää.
Onko tosiaan niin että kaikkein matalaotsaisimmat teoreetikkopyrkyrit ovat noin totaalisesti miehittäneet eduskunnan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu