Hajasijoituksen siunauksellisuus

Ruotsissa on nyt sitten tehty selvitys siitä, mitä valtionhallinnon hajasijoittaminen tulee maksamaan. Yhtä työpaikkaa kohden hinta on 85 000 - 100 000 euroa. Hajasijoittaminen ei muuta toimintoja kannattaviksi edes 20 vuoden aikavälillä. Ruotsissa hajasijoitettua henkilöstöä on ollut pari tuhatta, meillä on kaavailtu jo sijoitettujen lisäksi vielä 4000 - 8000 henkilön sijoitusta. Maksamme siis vielä selvästi kalliimpaa hintaa tästä pelleilystä kuin ruotsalaiset.

Suomessa on selvitetty myös hajasijoitusta ja tuottavuusohjelman yhteisvaikutusta. Näitä tietoja esitettiin eilen 45 minuuttia ohjelmassa. Vain muutama maakunta saa vähän lisää työpaikkoja, valtava enemmistö menettää. Uudellamaalla valtion työpaikat vähenevät noin 10 000:lla. Hämeenlinnan seutu taisi olla ainoa, joka jää hiukan enemmän eli muutaman sadan työpaikan plussalle.

Ketkä hajasijoituksen maksavat? Veronmaksajatpa tietysti ja lasku on todella kallis, kuten Ruotsin esimerkki kertoo. Kun veroja ei haluta korottaa, tämä lysti kustannetaan samoin keinoin kuin Ruotsissa. Vähennetään lisää työpaikkoja. Näin koko hajasijoituksen idea vähin eri kuihtuu, kun ensin siirretään kalliilla ja sitten siirretyt toiminnot lopetaan rahan puutteessa. Joku voisi sanoa, että hölmöläisten touhua. Siihen en väitä vastaan.

Meillä Kepu ajaa henkeen ja vereen tätä hölmöilyä. Kun nyt alkaa olla täysin selvää, että hajasijoitus maksaa paljon, ainoa syy pölvästelylle on huoli Kepun kannatuksesta. Kepun kannatuksen pysyminen pyritään maksattamaan meillä veronmaksajilla.

On todella erikoista, että Kokoomus tukee tällaista hajasijoittamista, joka ei maksa itseään 20 vuodessa ja ehkä ei koskaan. Kustannuksia ja ympäristösaasteita lisääntyvän matkustelun vuoksi se kyllä lisää ja tuntuvasti. Tässä olisi kykypuolueella paikka näyttää kykynsä. Ei taida vaan niitä kykyjä olla riittävästi eli maksatetaan lysti mieluummin veronmaksajilla.

12

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onko paha aamu?

      Tulipa taas oksennus. Krapula vai mikä vaivaa?

      Olet tuota nyt jauhanut, eiköhän se ole kaikille selvää mitä mieltä olet.

      Toivottavasti olosi helpotti tämän oksennuksne myötä

      • Pinatupo

        sulla ei oo millä vastata.

        Eikö se kerro jo kaiken?

      • sinullekin
        Pinatupo kirjoitti:

        sulla ei oo millä vastata.

        Eikö se kerro jo kaiken?

        Tämä kaveri, eikun toweri, Mielipidepankki on tuota hajasijoitustaan vaahdonnut täällä viikko- ja kuukausitolkulla, syyttäen hankkeesta milloin kepua milloin Kokoomusta, vaikka tietää aivan hyvin, että alueellistamisen polkaisi liikkeelle ja linjasi Lipposen hallitus. Siis SDP.

        MPP on väittänyt jopa ettei SDP tiennyt alueellistamisohjelmasta yhtään mitään, vaan Kepu teki sen salaa pääministeriltä ja kaikilta demariministereiltä. Jos näin on, niin eipä juuri muuta voi sanoa kuin, että tuollaisten tollojen on syytä ollakin oppositiossa jos eivät kykene edes oman hallituksensa päätöksiä valvomaan

      • sinullekin kirjoitti:

        Hajasijoitus ja alueellistamispolitiikka ovat tärkeitä politiikan osa-alueita, jotka ovat olleet myös mediassa paljon esillä. Miksi asiasta ei saisi keskustella. Nyt esiin tulleet uudet tiedot ovat myös aivan tuoreita, joita en ole ennen ottanut esille. Ne antavat lisävalaisua asiaan.

        Lipposen hallitus sorvasi lain, jonka mukaan alueellistamisratkaisuja voidaan tehdä. Lipposen hallitus ei kuitenkaan käskenyt ketään tekemään älyttömiä alueellistamispäätöksiä. Laki edellyttää ainoastaan, että tietysissä tilanteissa alueellistamisvaihtoehtoa on tutkittava. Kepu on ottanut alueellistamisen poliittiseksi tavoitteekseen mekaanisesti välittämättä mistään muusta. Tässä on iso ero eri puolueiden välillä.

        Edellisen hallituksen aikana alueellistamista tosiaankin valmisteltiin salassa kepulaisten poliitikkojen ja virkamiesten kesken. Nelosen uutiset sai vihiä asiasta ja julkisti nämä kepulaiset suunnitelmat. Sen jälkeen demarit vaativat hallituksessa, että alueellistamispäätökset edellyttävät paljon tarkempaa tutkimista kuin virastolistan laatimista ja virastojen sijoittamista sen perusteella mikä minnekin periferiaan.

        Demarit saivat älyttömiä päätöksiä tosiaankin lykätyksi koko hallituskauden ajaksi. Vain joitain päätöksiä tehtiin. Niinpä Kepu joutui nyt vaatimaan uudelleen tällaista listaa hallitusohjelmaan. Kun nyt ei kehdattu enää listata virastoja, ohjelmassa sovittiin alueellisttettavien tavoitemäärästä, joka on huikea esim. Ruotsiin verrattuna. Huikea tulee olemaan laskukin, joka lankeaa veronmaksajille.

        Jos jo yhden alueellistettavan hinta on Ruotsin mallin mukaan 100 000 euroa, tuhannen ihmisen siirto tarkoittaa 100 miljoona eurin lisälaskua veronmaksajille. Voiko enää älyttömämmin rahaa tuhlata. Seuraavaksi kai hallitus päättää, että seteleitä aletaan polttaa kepulaisten mökeissä lämmityksen lisäämiseksi, jotta uunin pankolla tarkenisi.

      • taustoihin
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Valtionhallinnon alueellistamisen käynnisti kokoomuksen silloinen puheenjohtaja, Ville Itälä, ollessaan sisäministerinä Lipposen 2. hallituksessa.

        Kyseessä oli sinipunan harkittu taktiikka, jolla haluttiin viedä kepulta oppositiopolitiikan purukalustoa heikommaksi ennen 2003 eduskuntavaaleja.

        Kokoomuksen ideana alueellistamisessa on kuitenkin aina ollut, että jonnekin siirrettävä yksikkö saa aikaan myös seuraus- ja haijastusvaikutuksia, jotka tuottavat enemmän taloudellista aktiivisuutta kuin pelkkä veronmaksajien siirtely kunnasta toiseen.

    • ventuuva

      Varsinkin suurissa puolueissa aina kansalaisten edun edelle.

      Eihän tietysti nykyisestä niukasta jaettavasta riitäkään kuin pienelle joukolle.

      Pienpuolueista vielä voi löytyä joku "puhtain otsin" mukaan mennyt,mutta se vain tuo huono seura tekee pian kaltaisekseen,eli"tilaisuus tekee varkaan".

      Kokoomuksessakin on vain yksi MIES johon puolueen nykyinen kannatus kulminoituu,muut juoksevat "myötätuuleen" etujen perässä niinkuin muutkin.

      Hajasijoittamisen on kannattavaa ainoastaan kansanedustajille kulukorvauksissa,kansalle sekin tappiollista.

      Mutta niinkauan kuin johtajat ja johdettavat uskovat elävänsä "satumaassa" pahoinvoinnin loppulasku vain kasvaa.

      Kepu joka perinteisesti on ollut yhteisen soppa-astian jakaja,on ollut voittaja,koska omaa panosta ei ole ollut,saa nähdä miten kannatukselle käy kun huomataan astian olevan TYHJÄ.

    • Kun kaikki ei asu

      Kehä III sisällä. Mutta onhan se hyvä kun on sinulle sarkaa valehdella ja purkaa lapsuuden traumoja.

    • Pinatupo

      mutta eihän tuossa maakuntapoliitikot aja muuta kuin sitä, että pääsevät ensi vaaleissa uudestaan HELSINGIN Arkadianmäelle. Maksoi mitä maksoi.

    • lapualaisstalinisti

      Asian ydin onkin siinä, että kun valtion työpaikat vähenevät, loppu jaetaan tasaisemmin , myös maakuntiin. Ei vain Helsinki ole Suomea.

      Myöskin kanattaa ottaa huomioon Helsingin kalleus asuinpaikkana. Siellä on myöskin kova kilpailu työntekijöistä, vaihtuvuus on suurta.

      Maakunnissa sensijaan saadaan palkattua hyvin koulutettua ,sivistyneempää ja sitoutuneempaa väkeä myös vähän heikommin palkattuihin valtion töihin.

      Myöskin sillä, että nämä virastojen ihmiset on töissä maakunnissa on myönteinen heidän ajatteluunsa. Ihminen joka on ikänsä ollut vain Helsingissä töissä ajattelee kuin Helsinkiläinen. Hänen ajtusmaailma on hyvin suppea, sen huomaa virkamiehistä jotka ovat vain mukulakivikaduilla kävelleet.

      Maakunnissa he ymmärtäsivät, että Suomi on paljon muutakin kun Helsinki. Tälläisiä arvoja ei voi rahassa mitata, ne ovat henkisiä arvoja jotka muuttuvat rahaksi muutamassa vuodessa.

      Myös kannattaa ottaa huomioon pääkaupunkiseudun nuorison rappeutuminen. Heistähän lähes puolet pannaan maitojunalla armeijasta pois. Jos tälläiset ihmiset muodostaa tulevaisuudessa virkamieskunnan, ei siitä hyvää seuraa.

      Joka tapauksessa Helsinki tarvitsee ihmisiä maakunnista tekemään ne työt mihin he eivät itse kykene.

      Kirjoittelit joskus Tammikuussa, että käsityötä ei Nokia enää Suomessa tee. Kyllä tekee, siellä tehdään kaleimmat kännykät.

    • Ajattele monipuolisemmin!

      Hajasijoitus pelkkänä työpaikkojen, eli veronmaksajien, siirtelynä kunnista toisiin on tietenkin pelkkää valon kantamista säkillä pimeään tupaan tai peiton jatkamista niin, että leikataan pala toisesta päästä ja ommellaan se toiseen päähän. Hölmöläisten hommaa siis.

      Se "hajasijoitus", jota kokoomus kannattaa on kuitenkin erilaista. Silloin tavoitteena on, että siirrettävä toiminto saa aikaan koko paikkakunnan toimeliaisuuden viriämisen ja käynnistää siellä luonnollisen kasvun, eräänlaisen positiivisen kierteen.

      Oulu on yksi esimerkki, Kuopiosta voi tulla toinen, koska edellytyksiä on, vaikka keskustelu onkin painettu melko matalaotsaiselle tasolle.

      Muita hankkeita tulisikin arvioida siitä näkökulmasta antavatko ne sysäyksen alueen omalle kasvulle vai eivätkö anna?

      Jos eivät anna mitään sysäystä, niin pelkkään veronmaksajien siirtelyyn ei pidä ryhtyä, koska se on hölmöä.

      Asialla on siis kaksi puolta, kuten olet itsekin aina tiennyt, vaikka kirjoitat vain asian toisesta puolesta.

      -Jäbä

      • Valtion virastojen siirrot eivät anna mitään erikoisia toimeliaisuuden sysäyksiä. Oulunkin nousu on perustunut ihan muuhun kuin tällaisiin siirtoihin.

        Hajasijoituksia on arvosteltu yllättäen kaikkein vahvimmin pääkaupunkiseudun kokoomuslaisten edustajien toimesta. Minä pidän näitä kokoomuslaisia näkemyksiä erittäin järkevinä (esim. Vapaavuori, Sarkomaa, Lauslahti, Hemming). Ehkä sinulla löytyy tässäkin arvosteltavaa näiden kokoomuslaisten poliitikkojen näkemyksiin. Puheenjohtaja Katainenkaan ei ole lähtenyt rinta rottinkilla puolustamaan aluepolitiikkaa, vaan on tukenut lähinnä sen vuoksi, että sellaisesta tuli sovittua hallitusohjelmassa. Lääkelaitoksen tapauksessa Kataisen on lisäksi oma lehmä eli vaalipiiri ojassa.

      • voi olla
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Valtion virastojen siirrot eivät anna mitään erikoisia toimeliaisuuden sysäyksiä. Oulunkin nousu on perustunut ihan muuhun kuin tällaisiin siirtoihin.

        Hajasijoituksia on arvosteltu yllättäen kaikkein vahvimmin pääkaupunkiseudun kokoomuslaisten edustajien toimesta. Minä pidän näitä kokoomuslaisia näkemyksiä erittäin järkevinä (esim. Vapaavuori, Sarkomaa, Lauslahti, Hemming). Ehkä sinulla löytyy tässäkin arvosteltavaa näiden kokoomuslaisten poliitikkojen näkemyksiin. Puheenjohtaja Katainenkaan ei ole lähtenyt rinta rottinkilla puolustamaan aluepolitiikkaa, vaan on tukenut lähinnä sen vuoksi, että sellaisesta tuli sovittua hallitusohjelmassa. Lääkelaitoksen tapauksessa Kataisen on lisäksi oma lehmä eli vaalipiiri ojassa.

        Jos kokoomuslaiset tietävät asiat yksityiskohtaisemmin niin siitä vaan.

        En minäkään turhia siirtoja kannata, minkä yritin edellä sanoa.

        Kunhan pidän aivot avoimena sille, etten sortuisi sinun tapaiseesi yksisilmäisyyteen joka asiassa.

        -Jäbä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1749
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1101
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1066
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      962
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      819
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      151
      798
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      51
      710
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe