Matti Vanhanen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vaatii pitämään huolta, ettei rasismi nosta päätään Suomessa taantuman seuralaisena. Vanhasen mukaan suomalaiset puolueet eivät saa toimia kanavina rasistisille mielipiteille eivätkä poliitikot saa maalailla ulkomaalaisista valheellisia kauhukuvia.

Pääministeri linjaa näkemyksiään Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle.
15300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle."

Tuo nyt on kyllä kuin kaiku suoraan jostain pimeimmästä neuvostoajan kumpujen yöstä!

Eikä Matti älyä edes hävetä...

Äänestä

Täysiä rasistejahan nuo perssuomalaiset on Halla-ahoineen päivineen.

KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

Äänestä

Eikö tuo lause myös sano että meillä ei saa olla illuusiota siitä että äänestämällä voimme vaikuttaa omiin asioihimme, enää ei saakkaan äänestää kuin niitä puolueita joita vanhanen haluaa.
Vanhanen voisi samantien peruuttaa kaikki vaalit kun tietää paremmin mitä kansa haluaa, onhan tuo nähty viimeisen 20n vuoden aikana kun suomalaista hyvinvointi yhteiskuntaa järjestelmällisesti ajetaan alas.

Äänestä
  • ettei perssuomalaisia pidä päästää päättämään tämän tasavallan asioista. Johan Halla-ahon julistuksetkin osoittavat sen.

    KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

    Äänestä

  • mm sen, kirjoitti:

    ettei perssuomalaisia pidä päästää päättämään tämän tasavallan asioista. Johan Halla-ahon julistuksetkin osoittavat sen.

    KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

    Eliitillä ei lopulta ole Halla-ahon suhteen muuta vaihtoehtoa kuin... Niinpä niin. Halla-aho on omien sanojensa mukaan valmis marttyyriksi, mutta haluavatko ne TODELLISET FASISTIT, jotka häntä vainoavat, verta käsiinsä? Emme kai elä Venäjällä, jossa presidentin ja pääministerin vastustajille tapahtuu kaikenlaista...

    Äänestä

  • ...tosissaan usko, että PeruSS:ia äänestämällä voisi vaikuttaa johonkin, Halla-aholla tai ilman.

    Tai olisihan Persujen vallankahvoihin pääsyllä toki vaikutusta. Seuraavan vaalikauden ajan yhteisten asioiden hoitaminen l. politiikka jäisi kaiken maailman rettelöinnin ja jarrutuksen jalkoihin. Persuilla kun ei ole mitään omaa 'ohjelmaa', paitsi tehdä tikusta asiaa ja etsiä syntipukkeja.

    Äänestä

  • ...kukaan... kirjoitti:

    ...tosissaan usko, että PeruSS:ia äänestämällä voisi vaikuttaa johonkin, Halla-aholla tai ilman.

    Tai olisihan Persujen vallankahvoihin pääsyllä toki vaikutusta. Seuraavan vaalikauden ajan yhteisten asioiden hoitaminen l. politiikka jäisi kaiken maailman rettelöinnin ja jarrutuksen jalkoihin. Persuilla kun ei ole mitään omaa 'ohjelmaa', paitsi tehdä tikusta asiaa ja etsiä syntipukkeja.

    Samat naamatko sinne pitäisi sitten jotka jotka ovat ajaneet vain omia ja eliitin etuja viimeiset 20 vuotta, jos jotain muutosta on tapahtunut niin vain huonompaan suuntaan.
    Kun hakkaa päätä riittävän pitkään seinään siitä oppii jotain jossain vaiheessa.

    Äänestä

  • ..o.. kirjoitti:

    ...sillä lailla, että PeruSS:lta kun kysyy, että miten asiat tulisivat muuttumaan, jos he pääsisivät vaikuttaamaan, ei sieltä tule minkäänlaista järkevää vastausta. Perhaimmillaan joku latteus tai sitten vastaavat kysymyksellä.

    Kunnallistasolla PeruSS-vaikutus on tämän valtuustokauden aikana näkynyt juuri lähinnä kaiken maailman kiukutteluna ja jarruttamisena, jollei omassa nurkassa vaikenemisena.

    Sellaisen rinnalla mainitsemasi samat vanhat naamatkin näyttävät vähemmän huonolta vaihtoehdolta.

    Äänestä

  • ...katsos... kirjoitti:

    Peruskauraa panettelijoille tuokin kirjoitus, tekivät PSn edustajat mitä vain tietyt tahot muuttavat sen negatiiviseksi tai paheksuttavaksi.
    oli miten oli niin Halla-aho saa ääneni seuraavissa vaaleissa, jos se tekee minusta natsin ja hitlerin ihailijan niin olkoon sitten.
    Saapahan sitten tuo natsi termi uuden merkityksen, oman maansa parasta ajatteleva kansalainen.

    Kuvitellaanpa vähän.

    On kevät 2011. Eduskuntavaaleiss olet antanut äänesi Halla-aholle ja niin moni muukin nyt PeruSS:n äänestäjäksi ilmoittautunut on muistanut käydä äänestämässä, että PeruSS:n äänimäärä riittää hallituspaikoille.

    Millä tavalla tulee näkymään Suomen arjessa?

    Äänestä

  • ..on kirjoitti:

    En ole ennustaja mutta muutosta parempaan ei tule jos ei edes yritä, voin vaikuttaa äänestämällä puoluetta joka parhaiten ajaa asiaani ja toivoa että jotain tulee tapahtumaan.

    ...pelkkä toivominen riittää, niin mikäs siinä.

    Ainakin valituksi tullut ehdokas saa, mitä haluaa. Eli suht hyväpalkkaisen duunin neljäksi kuukaudeksi. Ja saa vielä toiset neljä vuotta, myös kohtuullisen eläkkeen.

    Ainahan sellainen pesee jonkun munkkilatinan sanakirjan rustaamisen apurahan varassa.

    Äänestä

Vanhanen on pimee,samanlailla vois sanoa että älkää äänestäkö kesk se aikoo myydä suomen somaliaan.

Äänestä
  • Aikoinaan oli myymässä Suomea neukuille ja pettämässä virolaistenkin asiaa, oikein painetussa sanassa... Nykyään kumartelee EU:n rötösherroja ja pyytelee muslimeilta anteeksi varmuuden vuoksi. Mikä pelle pääministerinä!

    Äänestä

Se tuo Vanhanen oli pitkään hissukseen mutta sitte kun alkoi jotakin puhumaan niin se on melkein pelkkää holhousta vaan. Ensin halusi holhota Kurosen muijaa ettei se vaan menis puhuun mitään suhteesta lehtimiehille. Kun ei kimuli älynny totella niin Masa tekasi bänksit ja haasto oikeuteen kun nainen alko muisteleen menneitä. No, kovasti yllytettynä ja rahan toiveessa mutta kumminkin.
Nyt sitte Vanhanen haluaa rajottaa ihmisten puoluevalintoja. Demokratiassa puolueet kyllä tuppaa syntymään tarpeesta ja kuolemaan tarpeettomana. Vanhasen kepun niinkun muittenki valtapuolueitten tarvii vaan tehdä semmosta politiikkaa ettei vaihtoehtoja tarvita. Nyt on sosiaalipolitiikka ja terveydenhoito ympäri maan tyytymättömyyden kohteena ja joillakin pääkaupunkilaisilla ja turkulaisilla näyttää olevan jotain äänekkäämpää ulkomaalaiskriittisyyttä jolla Vanhanen sitte tahtoo leimata koko puoluetta. Höpö mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Älä äänestä PS kirjoitti:

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vaatii pitämään huolta, ettei rasismi nosta päätään Suomessa taantuman seuralaisena. Vanhasen mukaan suomalaiset puolueet eivät saa toimia kanavina rasistisille mielipiteille eivätkä poliitikot saa maalailla ulkomaalaisista valheellisia kauhukuvia.

Pääministeri linjaa näkemyksiään Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu