mitä psykiatrsi mulle tekee

kanveesissa lopullisesti

Minulla on masennustila, sairausloma jatkuu ja sain lähetteen psykiatrian polille.
Maanantaina on aika.
Mitä ihmettä siellä tehdään ja kysellään.
Olen jo ihan puhki kaikista kyseilyistä, tk:n antamat lääkkeet eivät oikeastaan auta mitään.
Tuntuu että ole niin poikki kuin ihminen vain voi, omat murheet tuo kelan kanssa tappelu, en ole saanut yhtään rahaa.
Kela vissiin epäilee sairauttani.
Tuntuu etten kestä mitään sielunkaan ronkkimista, kun olisi joku laite mihin minut voisi sijoittaa, osoittaa vika ja parantaa.

3

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varjolilja

      Ei psykiatri tee mitään väkisin. Hän selvittää potilaan tilaa suullisin kysymyksin ja kirjallisin kyselyin. Kyselyitä on monta erilaista. Tavallisimpia varmaan on BDI-testi, masennuskysely. Hän antaa jotain lääkettä kokeeksi ja sen vaikutuksia seurataan, nostetaan annostelua tai vaihdetaan lääkettä sopivammaksi, eri lääkkeeksi. Hän kirjoittaa potilaan kertomia tietoja ja asioita ylös, sillä hän käyttää niitä lausuntojen kirjoittamisessa, mm. b-lausunnon, jota tarvitaan, kun haetaan esimerkiksi Kelan kuntoutuspsykoterapiaa tai varmaan muitakin etuuksia. En tiedä niistä, kun en ole ollut sairauslomalla. Omia asioita ja tuntemuksia kerrotaan omassa tahdissa, sitä mukaa kuin pystyy kertomaan. Jos on vaikeaa puhua, voi myös kirjoittaa tuntemuksistaan tai tilanteestaan ja lukea tai näyttää tekstin psykiatrille tai terapeutille. Omalla psykiatrillani tuntuu kysymyksiä riittävän loputtomasti, samoin terapeutillani. Itse olen kokenut, että psykiatrini ymmärtää minua, ei väheksy tai mitätöi puheitani tai tuntemuksiani. Diagnoosin tekeminen voi viedä aikaa. Ensimmäisellä kerralla hän tosin sanoi, että olen masentunut, mutta piti käydä siellä monta kertaa, että sain varsinaisen diagnoosini, dissosiaatiohäiriön. Hän mietti, mistä masennukseni johtuu ja se johtuu tuosta pitkäaikaisen lapsuudenaikaisen traumatisoitumisen seurauksesta.

      • pitää puhua.....

        Kiitos, joo ei varmaan väkisin. Ymmärrän sen.
        Mulle tuo masennustestikin on jo tehty, tosin olin niin maassa sitä tehdessäni että jo vähän parantelin sitä, en uskaltanut laittaa niinkuin tunsin.
        Silti tuli se tk:n masennusdiagnoosi.
        Kai se on sitä pelkäämistä että taas vähätellään ja naureskellaan.
        -" älä ny viitti, häntä pystyyn vaan"
        - "sulla mitään ole"
        Olen niin kauan yrittänyt olla äitini sanoin "ihmisiksi" ettei ihmiset ala puhumaan mitään.
        Nyt sitten tuli luhistus.


      • Alunloppu
        pitää puhua..... kirjoitti:

        Kiitos, joo ei varmaan väkisin. Ymmärrän sen.
        Mulle tuo masennustestikin on jo tehty, tosin olin niin maassa sitä tehdessäni että jo vähän parantelin sitä, en uskaltanut laittaa niinkuin tunsin.
        Silti tuli se tk:n masennusdiagnoosi.
        Kai se on sitä pelkäämistä että taas vähätellään ja naureskellaan.
        -" älä ny viitti, häntä pystyyn vaan"
        - "sulla mitään ole"
        Olen niin kauan yrittänyt olla äitini sanoin "ihmisiksi" ettei ihmiset ala puhumaan mitään.
        Nyt sitten tuli luhistus.

        Pääosin terapiat ja resptian uusinat menee sairaan´hoitajien kautta ja he rapórtoivat yksikön viikkokokoukessa kunkin asiakkaan tisnteea,. On On hyvä nähnä lääriä, ainakin mä luotan ppsykiatriem tietävän lääkkeistäenemmän. Lääkärikäynnilla käydään sun tämänhetkinnentianne läpi; jos oot työkykyinen, niin aloita vaikka kysyennällö ryöviikokkl.
        Jos et oo tyokkykynen, lääkäri kirjotaa kelaan b.todistuksen, jolla saat saat rahee sielta,
        Sairaanhoitajien esimien on psykiari,, eikä oo hienoa päässää niin fiksun ihmisen puheille?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5775
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      2983
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2238
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1985
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1848
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1569
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1182
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      75
      1026
    Aihe