Kysymys: Säikähditkö

kun tajusit

kohdanneesi sen "oikean" ihmisen/kumppanin?

Kysymykseni lähinnä liittyy tilanteeseeni.. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa kohta kolme vuotta. Tapasin päivää ennen häitä mieheni vanhan ystävän nuoruudesta, itseasissa en jutellut hänen kanssaan tai muutakaan, mutta se katse. Hän katsoi suoraan sieluuni, se oli jotain aivan uskomatonta. Kukaan muu mies ei ole saanut samanlaista tunnetta kuin hän. Ikääkin minulla on jo 30 , joten muutamia pidempiä suhteita ennen aviomiestäni on ollut, mutta yksikään niistä miehistä ei katsonut minua samalla tavalla.

Sinä iltani ennen hääkellojen soittoa, mietin vain puolisoni ystävän katsetta, tuntui kuin meidän välillä olisi lyönnyt kunnon ukkosmyrsky, salamointia, uskomaton vetovoima. Muistan sen päivän kun eilisen. Kun tapasin aviomieheni niin ei minulle suoraan sanottuna tullut tunnetta "tässä on elämäni kumppani", mutta kun näin tämän toisen niin tiesin samantien, hänen olevan se oikea minulle. Meidän katse puhui jo puolestaan.

Nämä kolme vuotta olen vain miettinyt teinkö oikean ratkaisun kun menin mieheni kanssa naimisiin, monesti olen katunut kun en antanut itselleni vapautta kertoa tälle toiselle miehelle tunteistani. Tunnen syyllisyyttä jos jätän mieheni nyt, olen valehdellut hänelle kolme vuotta. En rakasta häntä, vaan hänen ystävää. Se mies vei sydämeni, nyt olen katunut ja kadun varmasti loppu elämäni..

Mieheni haluisi lapsia kanssani, mutta itse en nyt halua, olen henkisesti niin rikki tästä kaikesta. Olen varmasti pilannut kaiken. Kukaan ei ansaitse saada samanlaista kohtelua kuin mitä minä teen miehelleni. Rakastan lapsia mutta en ole valmis tekemään miehelle, jota en rakasta koko sydämestäni.

Vielä sen verran, että kyseinen mies johon rakastuin, kertoi suoraan minulle kun minä ja mieheni tulimme häämatkalta. Olimme silloin meille järjestetyssä juhlassa, jossa tämä mies tuli luokseni kun olin takahuoneessa ja sanoi näin, melkein sanatarkasti: "Hei, me taidettiin tavata ennen hääpäivääsi edeltävänä iltana, en tiedä miten tämän sanoisin. Toivottavasti et järkyty eikä aikomukseni ole rikkoa avioliittoanne, mutta en ole pystynyt unohtamaan sitä uskomatonta katsetta ja tunnetta mikä välillämme oli. Ensimmäistä kertaa eläissäni sain tiedon ja tunteen että sinä olet elämäni nainen."

Tälläisen pommin mies pudotti minulle, se ilta meni omalta osaltani päin honkia jos näin sanotaan. Päätin unohtaa koko asian ja yrittää jatkaa mieheni kanssa, mutta nämä kolme vuotta olen päivittäin miettinyt tätä toista miestä ja hänen sanojansa, katsetta, sitä hetkeä kun tavattiin, kaikkea.. En löydä enää sanoja tunteilleni.

Tiedän sen, ettei ole oikein valehdella tunteita toiselle jos ei todella rakasta koko sydämestänsä häntä. Mieheni on todella ihana ihminen ja mitä mahtavin luonne, varmasti joku toinen nainen saa hänestä uskomattoman hyvän miehen ja lapsille kunnon isän. Välillä olen itkenyt itseni uneen kun mieheni sanoo rakastavansa minua ja ostelee lahjoja vaikka en vaadi mitään tai pyydä, hän kohtelee minua ja pitää kuin kukkaa kämmenellä. Teen niin väärin häntä kohtaan ja myös itseäni. Olen niin pulassa, enää en tiedä mitä tekisin tilanteen eteen.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, jos/kun olette tunteneet saman tunteen kohdatessanne "sen oikean". Miehet ja naiset, kaikki vastatkaa, eikä ole mitään väliä oletko hetero,bi,lesbo,homo,trans, kaikki me samanlaisia ihmisiä olemme ja samat tunteet meillä on! joten kertokaa kokemuksianne jos teiltä löytyy :)

-Nainen kadottanut järjen ja tunteen-

10

1412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hannatäti

      Miksi olet sitten naimisissa miehes kanssa, jos kerta toista rakastat? Ajattelepa jos miehesi ajattelee samalla tavalla jostain toisesta naisesta? Säälistä vain kuluttaa elämääsi sinun kanssa ja rakastaa jotain toista...Mitä sanoisit?

    • hyvin..

      Sinua ja sinun tilannettasi.
      Tulihan tuo "oikea " melko väärään aikaan kyllä:)
      olit juuri menossa naimisiin ja et varmaan osannut odottaa jotain tuon kaltaista hää-aattona
      Rankaiset tavallaan itseäsi ,koska tunnet niin ,se on sinusta väärin ja et voi hyväksyä sitä että rakastuit häneen ,koska eihän todellisessa elämäässä niin käy .niinkuin filmissä ,että jättää sulhasen alttarilleen.

      Olet saanut myös tunteille varmuuden häneltä ,joten kyse ei voi olla vaan ohimenevästä hetkellisestä ihastumisesta .

      KOHDALLESI OSUI SE SINUN SUURIRAKKAUTESI

      sun täytyy miettiä tarkoin mitä haluaat elämältäsi ,se että ajattelet häntä koko ajan ei ole oiken sinulle ,eikä miehellesi.
      se on turhauttavaa ja vaikeaa ja voi johtaa masennukseen ,koska pidät sitä sisälläsi ..ja syytät itseäsi koska välität toisesta.

      älä kuitenkaan lapsia tee ,ennenkuin olet saanut mielenrauhan ja tasapainon sydämeesi.

      jos tunnet ettet voi unohtaa häntä ,sinun pitää otta tunteista selvää. vaikka se onkin hyvin vaikeaa juuri nyt.!

      muista myös että elämä ei tule uusintana ,vain itse tiedät mikä on oiken sinulle!

    • cathy.

      Et ole ainoa. Olin ollut naimisissa jo yli 10 vuotta kun paloin ihan tomuksi yhden pitkän katseen alla. Nyt sitten olen tässä jo melko monta vuotta yrittänyt koota itseäni. Tiedän, ihan typerää. Lisäksi olen saanut elämäni aikana paljonkin pitkiä katseita sillä luonto antoi minulle runsaalla kädellä ulkonäköön aineksia. Hymyilen aina iloisesti vastaan. Mutta tämän yhden katsojan kohdalla lamaannuin täysin.

      • katsastajatar

        on vain katse. Eli tyypillä ihanat silmät joihin upputua mutta hän ei tarkoita katsoa NIIN. Eli joko otat selvää tai sitten et. Ehkä sinun miettisin laajemminkin tilannettasi; olet joka tapauksessa helposti muihin kuin mieheesi ihastuva, eli ovatko tunteesi miestäsi kohtaan sitten minkälaiset. Mitä miehesi ajattelisi jos tietäisi. En osaa sanoa mitä sinun tulisi tehdä, mutta ainakaan kovin rehelliseltä et vaikuta, vaikka pettänyt tms. et siis ole -vielä!


      • sivustaseuraajatar
        katsastajatar kirjoitti:

        on vain katse. Eli tyypillä ihanat silmät joihin upputua mutta hän ei tarkoita katsoa NIIN. Eli joko otat selvää tai sitten et. Ehkä sinun miettisin laajemminkin tilannettasi; olet joka tapauksessa helposti muihin kuin mieheesi ihastuva, eli ovatko tunteesi miestäsi kohtaan sitten minkälaiset. Mitä miehesi ajattelisi jos tietäisi. En osaa sanoa mitä sinun tulisi tehdä, mutta ainakaan kovin rehelliseltä et vaikuta, vaikka pettänyt tms. et siis ole -vielä!

        katsastajatar mahtaa tarkoittaa että aiempi kirjoittaja on helposti muihin ihastuvaa tyyppiä...mä kun sain vaikutelman että on ollut aviomies ja nyt tämä yksi ja sen yhdenkään kanssa ei muuta kuin katseita!melko tuomitsevaa on jos ei yhtään saisi mikään tuntua missään sen jälkeen kun on naimisiin mennyt. minkäs sitä tunteilleen ja reaktioilleen voi???


    • säikähdin

      silloin omani nähdessäni, viime kesänä.
      Onneni oli vain väliaikainen ja sain ainoastaan suuren surun kannettavakseni.
      Hän oli jotain, mitä muut eivät koskaan. Intohimon, rakkauden ja ystävyyden kohde. Jotain minkä tunsin enemmän kuin omakseni. Sitten saapui se, mitä pelkäsin.. Hän hylkäsi, kertomatta edes syytä.

      Kerroin tämän siksi, että toivon sinun miettivän omaa ja muiden parasta, joka on todellisen onnen ja rakkauden lähde.

      Sinulla on ihana mies, joka huomio ja rakastaa sinua, ole onnellinen hänestä ja siitä mitä saat. Anna myös takaisin. Elämä on tässä ja nyt, ei siellä menneessä tai kuvitellussa tulevassa.

      Toivottavasti löydät onnesi, hänen viereltään, jonka olet jo valinnut.

    • ap.

      kannustavista viesteistä ja kokemuksistanne! Minun täytyy nyt ajan kanssa katsoa tätä asiaa ja kuunnella sydäntäni. Olen päättänyt kertoa miehelleni tästä asiasta mitä olen tuntenut toista miestä kohtaan, en voi enää jatkaa tätä valehtelua. Samalla otan myös yhteyttä kyseiseen mieheen, joka vei sydämeni täysin. Meidän kolmen täytyy nyt puhua asiat selväksi niin kuin aikuiset ihmiset, tiedän ettei siitä tule helppoa kenellekkään mutta pakko se on nyt tehdä.

      Kiitos vielä kerran teille! :)

      • kyllä..

        ihan järkevä siinä että ,mietit itseäsi myös ja omia tunteita ,ei ole oiken reilua olla avioliitossa jos ei rakasta niin sanotusti "täysillä".
        Ole kuitenkin ymmäräväinen sinun mieheäsi kohtaan ja kerro tilanne sillai " järkevästi äläkä liioittele " ,kerro mitä tunnet ja että haluaat omille tunteille selvyyttä ja aikaa hieman miettiä tulevaa ja nykyistä tilanettasi.o


      • onko..

        oikein sotkea miestäsi tuohon. Hän on tavallaan ulkopuolinen tuossa sinun sisälläsi tapahtuvassa tunnetilassa ja syytön tilanteeseesi. Eikö ole niin, että puhuminen hänen kanssaan saattaisi helpottaa sinun tilannettasi, mutta tuottaa hänelle suurta surua. Olethan kertomasi mukaan mennyt naimisiin, vaikka olit ihastunut toiseen ihmiseen. Miten pahalta se kaikista teistä tuntuu, sitä voi vaan arvella. Uskoaksen taakka on sinun, heitä selkän ja kanna, ja selvitä itseksesi ongelma. Koitapa vielä toimia niin, että siitä koituu mahdollisimman vähän surua kenellekään.

        Tarkoitan siis, että kannattanee selvitää tunteesi molempiin ihmisiin ja päättää mitä tehdä, ja pysyä päätöksessä. Näin rohkenen ehdottaa sinulle, toki teet, niinkuin parhaaksi näet. Jälkiviisaus on aina se paras, mutta tämä olisi pitänyt hoitaa jo ennen avioliittoon menoa. Ei mukava ole neuvoni, mutta se tasapuolisin kaikille, ehkä.


    • ainakaan

      en erityisemmin säikähtele mistään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5785
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3023
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2258
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2005
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1868
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1192
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe