Pikkusormessani luja ote,
niin taivaansiniset silmät
ja ensimmäinen hymy -
vaaleanpunaisissa
jäntevä, vauvantuoksuinen
elämän alku.
Ehdimme leikkiä,
lapsenvahti ja lapsi,
kunnes hän nukahti
viimeisen kerran.
Hänen lapsensa,
sinun lapsesi -
heissä huutavat
yhä hänen viimeiset
kauhunhetkensä,
kun kukaan ei kuullut.
En voi antaa
sinulle koskaan anteeksi.
Hänen äitinsä herpaantui
hetkeksi,
karkasi jo pienokainen
ja sinä kaappasit hänet.
Hänen äitinsä jäi,
tyhjä kuori,
tyhjä syli
ja minä vihaamaan sinua.
Älä yritä puhua minulle
kauniisti,
älä puhu minulle lainkaan.
En minä kuule sinua vihani yli,
etkä sinä minua,
koska vihaan.
En voi rakastaan
sinua enää koskaan,
ketään teistä.
niin taivaansiniset silmät
ja ensimmäinen hymy -
vaaleanpunaisissa
jäntevä, vauvantuoksuinen
elämän alku.
Ehdimme leikkiä,
lapsenvahti ja lapsi,
kunnes hän nukahti
viimeisen kerran.
Hänen lapsensa,
sinun lapsesi -
heissä huutavat
yhä hänen viimeiset
kauhunhetkensä,
kun kukaan ei kuullut.
En voi antaa
sinulle koskaan anteeksi.
Hänen äitinsä herpaantui
hetkeksi,
karkasi jo pienokainen
ja sinä kaappasit hänet.
Hänen äitinsä jäi,
tyhjä kuori,
tyhjä syli
ja minä vihaamaan sinua.
Älä yritä puhua minulle
kauniisti,
älä puhu minulle lainkaan.
En minä kuule sinua vihani yli,
etkä sinä minua,
koska vihaan.
En voi rakastaan
sinua enää koskaan,
ketään teistä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä on niin syvältä kouraisevaa
tekstiä,että en uskalla enkä halua
sanoa mitään sellaista,joka saattaisi
tuottaa mielipahaa.
Totta tai ei otaksun että totta
ja tuo kerrontasi on
tuntojen juurille asti menevä
elämän alusta sen päättymiseen.
Tämän verran kuitenkin
uskalsin että arvasin
sanoa.
Erityisen vahva että
liikuttava runo Sinulta.
palaa aina kynttilä,
joku käy,
on myöhässä.
Kukkaset laskee joku
hänen kummulleen,
itkee vieraan itkun.
Joku tuo ne kivet
muistokiven päälle -
niin muualla
tehdään -
merkiksi käynnistään,
siitä että tulee kaukaa.
Pahantekijä
on yhä vapaa,
tunteeton,
tuntematon.
Äiti ei käy
haudalla koskaan.
Muistolaatikossaan
hiuskiehkura
ja vaaleanpunainen
potkupuku -
seinät valkeat
kuin arkun
pitsinen tyyny.
Sama huone
vuodesta toiseen.
taas yhden lapsen hautaan.
Se raiskattiin täällä julkisesti,
julmasti, verisesti.
Katso sen riekaleita,
näet ne tässä.
Näillä riveillä,
joille sanat putoilevat
holtittomasti,
pidättelemättä.
Enää en muuta sinulle voi.
Sinä toinen lapsi,
lapsi jonkun toisen sisällä,
hänen lapsensa,
meidän lapsemme,
älä katso tänne.
Älä kuuntele tuulta
jota kuvittelet rakkaudeksi
tällä sivulla.
Älä kävele suolaiseenmereen
hukuttautuaksesi,
se nostaa sinut pinnalle.
Kävele pois,
anna näiden jäädä,
meidän jäädä -
meidän kylmien toistemme kimppuun.
Mikä jäätynyt ruusukokoelma
haudallasi,
jos et ajoissa lähde...
kuulla on kylmänsiniset posket,
miksi hangella viileä valo?
Miksi päivistä tulee ilta,
ja tuo kuunsilta,
jota nuokin rakastavaiset
tuossa kulkee,
niin jäinen
kuin olisi hurman enkeli
kalpea kuolema?
Äiti, miksi aurinko
polttaa, kiehuu ja
räjähtelee?
Miksi kultaisen valonsa
kuulle lainaa,
ja kuulla kylmänsiniset posket?