Halla-Ahon kasvatit

Paviaani on apinaeläin, joita tapetaan kansan iloksi ja suureksi riemuksi Korkeasaaressa. Paviaanit sopivat tapettaviksi hyvin, sillä ne ovat hauskan näköisiä, jolloin niiden kuolemisesta aiheutuva sääli ja medianäkyvyys nostaa aina Korkeasaaren kävijämääriä. Tämä taas tietää lisää rahaa Korkeasaarelle, joka taas tietää lisää paviaanintappoja, jolloin tarvitaan lisää paviaaneja, jolloin paviaanit saavat lisääntyä, mikä on paviaaneista (ja kaikista nisäkkäistä) mukavaa. Siispä loppujen lopuksi paviaanien tappaminen on paviaaneille itselleen ainoastaan hyvä juttu.

Image:Baboon3.jpg Paviaaneilla on kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi häntä sekä pää. Paviaanin ruumiissa on tarpeellinen määrä reikiä, jotta eläin pysyy hengissä. Suurimmalla osalla paviaaneista niitä on 7–8. Reikien määrän on pysyttävä paviaanin elinajan aikana vakiona, sillä ylimääräisten reikien tekeminen aiheuttaa yleensä paviaanin kuoleman. Tämä tiedetään Korkeasaaressa ja siitä tiedosta ollaan hyvin iloisia...

Paviaanien monipuolisiin taitoihin kuuluu mm. paskominen, ja persujen muokkaaminen, kuseminen, nukkuminen, syöminen ja toisten hakkaaminen. Paviaanin elämä kuluu siis melko levollisissa merkeissä.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sen alan tohtorilla ilmeisesti vielä kesken? Koskahan alaan liittyvä opasvihkonen ilmestyy? Hookkanpiireissä ollaan erityisen kiinnostuneita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korkeasaaressa kirjoitti:

Paviaani on apinaeläin, joita tapetaan kansan iloksi ja suureksi riemuksi Korkeasaaressa. Paviaanit sopivat tapettaviksi hyvin, sillä ne ovat hauskan näköisiä, jolloin niiden kuolemisesta aiheutuva sääli ja medianäkyvyys nostaa aina Korkeasaaren kävijämääriä. Tämä taas tietää lisää rahaa Korkeasaarelle, joka taas tietää lisää paviaanintappoja, jolloin tarvitaan lisää paviaaneja, jolloin paviaanit saavat lisääntyä, mikä on paviaaneista (ja kaikista nisäkkäistä) mukavaa. Siispä loppujen lopuksi paviaanien tappaminen on paviaaneille itselleen ainoastaan hyvä juttu.

Image:Baboon3.jpg Paviaaneilla on kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi häntä sekä pää. Paviaanin ruumiissa on tarpeellinen määrä reikiä, jotta eläin pysyy hengissä. Suurimmalla osalla paviaaneista niitä on 7–8. Reikien määrän on pysyttävä paviaanin elinajan aikana vakiona, sillä ylimääräisten reikien tekeminen aiheuttaa yleensä paviaanin kuoleman. Tämä tiedetään Korkeasaaressa ja siitä tiedosta ollaan hyvin iloisia...

Paviaanien monipuolisiin taitoihin kuuluu mm. paskominen, ja persujen muokkaaminen, kuseminen, nukkuminen, syöminen ja toisten hakkaaminen. Paviaanin elämä kuluu siis melko levollisissa merkeissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu