sairaskertomuksista

Kyllä minullekin on varsin usein kirjoitettu sana sanalta, tai ainakin lause lauseelta. Minun sairaskertomukset ovat niin yksipuolisia "ei kohtauksia", etten ole nolostunut.

Tosin vanhempieni kanssa tuntuu "anteeksi että olen olemassa", sillä etenkin äiti rajoittaa sosiaalisia kontaktejani jatkuvasti toisin kuin lääkärit ja sairaanhoitajat. Nykyään tämä "anteeksi että olen olemassa"-tunne on vallitsevin elämässäni, tosin sairaalan ulkopuolella.

Hassuja nuo ovat, itse lähinnä naureskelen. Mutta ehkä ihan alussa ei naurattanut kun virheitäkin oli aika paljon. Mulla on myös tuollainen nurmikolta löytymis -kokemus myös, enkä esim. osannut kertoa, miksi olen Espoossa kun asun Helsingissä (oikeasti asuin ulkomailla sillä hetkellä..). Aggressiivinen (ja törkeä) olen ollut vain ekalla kerralla ja tuolloinkin se meni ohi ennen ulkopuolisia todistajia. Kaveri sai kyllä kuulla kunniansa.

Mulla on kaikki paperit vuosienkin takaa, koska olen niitä joutunut toimittelemaan ympäriinsä. Onhan ne vähän jänniä, mutta itselleni ei niistä haittaa ole ollut. Joskus olen lääkärin kanssa asiasta puhunut, siis kuinka hassulta tuntuu lukea itsestään juttuja, jotka eivät kuulu normaaliin käyttäytymiseen yms.

ei haittaa mitä höpöttää kun on ollut kohtaus.Se katos kuuluukin asiaan,jos on ollut taju kankaalla.Lekurit tietää kyllä mitä epi on ja ihan siksi he kirjoittavat monestikin yksityiskohtaisesti jotta seuraavalla kerralla kun sut viiään vaikka ensiapuun,kun löydetään jostakin,niin osaavat antaa sulle just nappiin oikeeta ensiapuu.No probleemi.Ihan hyvä vaan,katos asiantuntijan pakeilla on hyvä olla ja ne varmistaa,ettei tosiaankaan seuraavalla kerralla sun hoidot menee nappiin.Okkei.

Mulla kävi tossa marraskuussa niin, että sain kohtauksen taksissa ku aamulla laivalta kotiin olin menossa kahden tunnin unien jälkeen. No, taksikuski teki oikein ku soitti ambulanssin, MUTTA...Kohtauksen jälkeen olen aivan paniikissa,itken ja tärisen enkä tiedä kuka olen ja missä olen. Ja kun ambulanssimiehet raahasivat ambulanssiin (omin jaloin kuitenkin menin) ja alkoivat kyselemään asioita lääkityksistä sun muista, en tietenkään osannut vastata ja itkin ja pelkäsin niitä miehiä. Toinen siinä vaan kovaan ääneen, että "sun pitää NYT rauhottua!!ei me muuten saada mitään asioita selville!" siis mitä helvettiä, kai mä ny rauhottuisin, jos pystyisin ja olisin järjissäni.Kummastuttaa kovasti ammattilaisen käytös...JA eikö ne osaa kattoa rannetta, että oisko siinä mahdollisesti ranneke missä lukee epilepsia tai katsoa esim lompakkoon että löytyykö hoitokorttia.Kysyivät siinä sitten, että onko mulla joku sairaus, mihin en oikeen osannu vastata...Ja omissa hoitokertomuksissa asiat monesti väärin: "migreeni alkoi teini-iässä", se oli kyllä 9-vuotiaana...No joo,mutta näin, koitetaan selvitä:)

Ärsyttää ja huvittaa! Ottaa päähän sekoilut!
Ja toinen laita...välillä taas ei oteta tosissaan, kun olen kohtauksen jälkeen järjissäni. Osaan kertoa kaikki mainiosti ja tiiän mitä on tapahtunut. Vaikka kohtaukset vielä jatkuvat pahana. Eivät meinaa hoitaa mua!! Sekin tympäsee!! Nuori ja nuin "hyvässä kunnossa".

Viimesintä-parin viikontakaista juttua en ole saanut. Mutta tiedän, että siinäkin on jotain höpöä! Lääkärin soitosta kyllä tuli kirje just. Siinä oli asiat käsitetty väärin (olikohan lukenut ambulanssin/päivystyksen paperit) vai kirjoittanut mun kertoman siihen. Väärää tietoa oli kohtausten kulusta..hyvähän niitten on hoitaa, ku ei edes toisia ymmärretä! Kun on taas lääkkeen lisäykset tehty!

KYSYNPÄ TÄSSÄ, KUN EN JAKSA UUTTA JUTTUA ALOITTAA, ETTÄ TÄRISEEKÖ/VAPISEEKO TEILLÄ KÄDET, KUN ON KOHTAUKSET PÄÄLLÄ..TAI OLET JUST HERÄNNYT TAJUTTOMUUDESTA.. TAI JOSKUS MUULLOIN??? TORSTAINA KOULUSSA KÄDET ALKOI TÄRISEEN, VASEN ENEMMÄN. JA TUNTU ETTEN SAA MITÄÄN TEHTYÄ. (OLIN KOKO AAMUN TEHNYT NEULETÖITÄ KONEELLA. AIKA RANKKAA KUITENKIN.. JA VÄSYTTI! ENNUSTAAKO KOHTAUSTA? VASTATKAA, JOS ON JOSKUS SAMANLAISTA VAPINAA JA TIIÄTTE MISTÄ SE JOHTUU! KIITOS!

Pakkohan niihin potilaspapereihin on tosiasiat kirjata. Ei siinä voi totuutta alkaa kaunistelemaan. Ja eihän niitä potilaspapereita lue muut kuin lääkärit ja hoitajat ( potilas itse), joille kaikenlaiset käyttäytymiset ovat yleensä arkipäivää.

että kaikki kirjataan ylös. Itse en tiennyt mistään mitään, paitsi silloin kun joku todella yritti saada minuun kontaktin kysymällä, että tiedänkö missä olen ja mikä päivä tänään on, osasin vastata että en. Kuulin ja tiedostin kysymyksen hyvin, mitään muuta en muista. Kummallista.

mahdollisimman tarkkaan, jotta hoitoa ja diagnostiikkaa voitaisiin tarpeen tullen tarkistamaan. Tässä ajatellaan kyllä ihan potilaan etua. Olen itsekin huvittuneena lukenut omia epikriisejäni yms.

Tuossahan oli virhe, jos oli päivähoidossa. Sinänsä hienosti kirjattu tiedot ja osataan hoitaa helpommin.

Sekavuus oli itselläni ainakin kohtauksen ja paha olo. En tuntenut ketään, painelin alasti pakkaseen ja mitä sattu tekemään. Itseäni ei haittaa ollenkaan, että sairaskertomuksissa on tiedot, mutta kyllä pahimmat virheet korjautan ja tietenkin sitten korjataan. Tietokannassahan ne ovat ja sinne voi lienee helposti merkitä korjauksen. Sitä varten potilaallahan on oikeus tarkistaa tietonsa.

Älä nolostu... vaikka lienee ymmärrättevää. Ihmiset nolaavat humalassa paljon pahemmin itseään ja se on vitsikästä ihmisten mielestä.

T. Kaksi viikkoa sitten tajuttomaksi juoneen naisen kotiin kantanut ravintolasta. Muut ei oikein välittäneet ja taksin jouduin maksamaan hänen puolestaa 50 euroa. Onneksi hän oli todella kiitollinen, että ei jäänyt kaupungille tajuttomana ja poliisi olisi korjannut parhaassa tapauksessa turvaan. Jälkikäteen sain 100 euroa vaivannäöstä... eli aina ei kiittämättömyys ole maailman palkka.

Hups, meni taas vähän asian ulkopuolelle, mutta korjauta nuo viat ja kyllä se on luonnollista, että aivomyrskyn jälkeen on sekaisin.