Kuinka monta kortisonipiikkiä voi ottaa golf-kyynärpää vaivaan?
Olen ottanut vuoden sisällä kolme ja 1,5 vuodessa 4. Viimeksi laitettiin tuplana annos.
Nyt lääkäri varoitteli ettei uskalla antaa enempää kun se haurastuttaa.
Olen käynyt myös ortopedillä. Ei osannut kertoa. Hän ohjasi ENMG tutkimuksiin. Sain ajan maaliskuun lopulle.
Käsi on nyt todella kipeä, en pysty odottamaan vaan tarvitsen piikin nyt. Onko turvallista?
Olen käynyt hierojilla, kiropraktikolla ja jäsenkorjaajallakin. Kaikilla useita kertoja ja useammalla eri henkilöllä. Hierojalla kerran viikossa lähes vuoden ajan. Hieroo selkää ja hartioita jotka aika tiukassa. Hetkeksi auttaa. Selkä myös rutisee ja ranne naksuu. Ei aiemmin tällaista ollut.
kortisoni piikkejä?
2
398
Vastaukset
- sulle...
itse ole reumaatikko ja olen saanut monia piikkejä, mutta eri paikkoihin. olen huomannut, että ajan mittaan kortisonin vaikus lakkaa ja siitä ei ole sanottavammin apua. kolmen tai neljän piikin jälkeen saavutetaan se hoitotaso, mikä on saavutettavissa jos siis pistetään samaan paikkaan. piikkien välillä pitäisi olla muutama kuukausi. pistettävän kortisonin määrä myös ratkaisee..
- kuinka monta
Samaan kohtaan ne on kaikki annettu. Samalla tavalla ovat vaikuttaneet. Sivuvaikutuksia oli kyllä viime kerralla enemmän.
Ostin myös TVssä mainostettua Eezeä (kipulääke sumute) apteekista, se ei auttanut ja pisti vain ihon hilseilemään. Käytin viikon.
Mulla on ollut tuo muutama kuukausi kortisonipiikeillä väliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3905Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763