lekuri ei usko

15 vuoden pituisesta depressiosta ei pysty psyykkaamaan itseään ulos ajattelemalla mukavia.

Lähete psykiatrin vastaanotolle ja edes parin viikon sairasloma opiskuluista olisi ollut hyvä.

Liikaa vaadittu, olisihan se pitänyt arvata. No enpä taida täällä yhteiskunnan vaivana enää kauan olla.

..viis kirjoitti:

15 vuoden pituisesta depressiosta ei pysty psyykkaamaan itseään ulos ajattelemalla mukavia.

Lähete psykiatrin vastaanotolle ja edes parin viikon sairasloma opiskuluista olisi ollut hyvä.

Liikaa vaadittu, olisihan se pitänyt arvata. No enpä taida täällä yhteiskunnan vaivana enää kauan olla.

Lue lisää

Kerro että sinulla on noin huono olo. Pakko niiden on lomaa antaa jos potilas on siinä kunnossa että henki on lähdössä!

mielialalääkkeellä ei ole mitään vaikutusta.Ne kaikki ovat pelkkää buisnestä ja lääkärit suhtautuvat mielialalääkkeisiin kuin mihinkin arvotavaraan.Ei vaikutusta masennukseen.Siksi fiksu lääkäri antaakin muita neuvoja,kuten ulkoilu,positiivinen ajattelu ym.,koska hän tietää ettei mielialalääkettä kannattaisi määrätä kellekään.Amerikasta tullut kaupallisuus.

ja tulee olemaan.Mutta kuule,koska lääkäreiltä ei saa apua.He eivät ole kykeneväisiä hoitamaan lääkkeillä masennustapauksia niin kuin heillä ei ole mahdollisuutta parantaa muitakaan sairauksia.He ainoastaan voivat lääkkeillään lievittää sairauksien/tautien oireita.Kun lääke lopetetaan,niin olemme kaikki samassa jamassa kuin mitä oli lähtötilanne.Ja asia koskee ihan kaikkia sairauksia,niin sokeritautia,nivelreumaa,astmaa,migreeniä,sydäntautia,korkeaa kolesterolia,epilepsiaa ym,.Fiksu lääkäri antaa tosiaan elämänohjeita ja positiivisia neuvoja sairauden kohdattua ihmistä.Lääkäri,joka on avuton,kirjoittaa äkkiä kiireellä reseptin ja potkaisee ovesta ulos.Hän katsos ei silloin ole oikealla alalla.Mutta kuule,pidä lippu korkealla.Sinä itse olet paras lääkärisi.Mietippä oikein asioita ja tuumaile,ettei ne lekurit oo sen kummempia kuin muutkaan.Mutta jos todella tarttet lääkettä oireiden helpottamiseen,niin soita jollekkin hyvälle psykiatrille.Sieltä pitäisi tulla jotakin parempaa apua kuin tavallislta yleislääkäriltä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaamosmasennus

orpolainen... kirjoitti:

ja tulee olemaan.Mutta kuule,koska lääkäreiltä ei saa apua.He eivät ole kykeneväisiä hoitamaan lääkkeillä masennustapauksia niin kuin heillä ei ole mahdollisuutta parantaa muitakaan sairauksia.He ainoastaan voivat lääkkeillään lievittää sairauksien/tautien oireita.Kun lääke lopetetaan,niin olemme kaikki samassa jamassa kuin mitä oli lähtötilanne.Ja asia koskee ihan kaikkia sairauksia,niin sokeritautia,nivelreumaa,astmaa,migreeniä,sydäntautia,korkeaa kolesterolia,epilepsiaa ym,.Fiksu lääkäri antaa tosiaan elämänohjeita ja positiivisia neuvoja sairauden kohdattua ihmistä.Lääkäri,joka on avuton,kirjoittaa äkkiä kiireellä reseptin ja potkaisee ovesta ulos.Hän katsos ei silloin ole oikealla alalla.Mutta kuule,pidä lippu korkealla.Sinä itse olet paras lääkärisi.Mietippä oikein asioita ja tuumaile,ettei ne lekurit oo sen kummempia kuin muutkaan.Mutta jos todella tarttet lääkettä oireiden helpottamiseen,niin soita jollekkin hyvälle psykiatrille.Sieltä pitäisi tulla jotakin parempaa apua kuin tavallislta yleislääkäriltä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaamosmasennus

Lue lisää

Alkaa tuntua siltä kuin tähän masennukseen ei ole mitään syytä kuin se, et se on synnynnäinen vika.
Aivoissa joka pysyvä vaje.
Tunnistin että olen masenutnut jo 13 vanhana, mutta kotona ei kukaan siitä mitään välittänyt, sanoivat laiskaksi ja tyhmäksi.
Vielä jotain 22 yritin puhua masiksesta tädilleni joka räjähti nauruun.
Koulussa kerroin siitä opettajalle, silloin mulla oli joku kumma usko että on olemassa joku joka välittää.
Kissan viikset. Muistan kun opettaja vaan muikisteli suutaan ja sanoi:
-" voi voi voi sentään." Pisti päätään vinoon ja teki sellaisen tekosurullisen ilmeen.

Jaa, sitten vaan kävi niin että siihen masikseen en saanut apua, koska sitä siis ei ollut, aloin dokata viimeisen päälle.
Dokasin noin 12 vuotta, ja homma luisui jo siihen että menetin vakityön.
No, tosin nytkään ei ole vakkarityötä, mutta masennus on ja pysyy.
En taida enää usko lääkkeisiin, nyt menen psykiatrin polille ensiviikolla, jos saisi jotain kunnollista, kun jokainen päivä on yhtä tuskaa.
Kun tähän on tullut uusia piirteitä, tähän masennukseen jota ei siis ole, paniikkihäiriötila.
Taas olen nyt työssä, vaikka nyt en todella ole työkykyinen, kun olen lomalla masennuksesta, jota siis ei ole.
Eikä tässä mieliala nouse mihinkään kun juoksutetaan uudestaan lääkäristä lääkäriin ja annetaan lieviä lääkkeitä.
Saisi jotain sellaista joka turruttaisi niin ettei tuntisi mitään.
Tuntuu hullulta kun menee työttömänä valittamaan masennuksesta niin sitä neuvotaan lepäämään ja niitä hemmetin kävelylenkkejä tekemään.
Työttömänä on vasta tressaavaa.
Sitten kun saat työtä, olet jo hermoraunio ettet ole työkykyinen.
Ja saat sairauslomaa.

työllinen voi kirjoitti:

Alkaa tuntua siltä kuin tähän masennukseen ei ole mitään syytä kuin se, et se on synnynnäinen vika.
Aivoissa joka pysyvä vaje.
Tunnistin että olen masenutnut jo 13 vanhana, mutta kotona ei kukaan siitä mitään välittänyt, sanoivat laiskaksi ja tyhmäksi.
Vielä jotain 22 yritin puhua masiksesta tädilleni joka räjähti nauruun.
Koulussa kerroin siitä opettajalle, silloin mulla oli joku kumma usko että on olemassa joku joka välittää.
Kissan viikset. Muistan kun opettaja vaan muikisteli suutaan ja sanoi:
-" voi voi voi sentään." Pisti päätään vinoon ja teki sellaisen tekosurullisen ilmeen.

Jaa, sitten vaan kävi niin että siihen masikseen en saanut apua, koska sitä siis ei ollut, aloin dokata viimeisen päälle.
Dokasin noin 12 vuotta, ja homma luisui jo siihen että menetin vakityön.
No, tosin nytkään ei ole vakkarityötä, mutta masennus on ja pysyy.
En taida enää usko lääkkeisiin, nyt menen psykiatrin polille ensiviikolla, jos saisi jotain kunnollista, kun jokainen päivä on yhtä tuskaa.
Kun tähän on tullut uusia piirteitä, tähän masennukseen jota ei siis ole, paniikkihäiriötila.
Taas olen nyt työssä, vaikka nyt en todella ole työkykyinen, kun olen lomalla masennuksesta, jota siis ei ole.
Eikä tässä mieliala nouse mihinkään kun juoksutetaan uudestaan lääkäristä lääkäriin ja annetaan lieviä lääkkeitä.
Saisi jotain sellaista joka turruttaisi niin ettei tuntisi mitään.
Tuntuu hullulta kun menee työttömänä valittamaan masennuksesta niin sitä neuvotaan lepäämään ja niitä hemmetin kävelylenkkejä tekemään.
Työttömänä on vasta tressaavaa.
Sitten kun saat työtä, olet jo hermoraunio ettet ole työkykyinen.
Ja saat sairauslomaa.

Lue lisää

Terapeuttini sanoi, että tunteista on hyötyä. Ne ovat kuin kompasseja, jotka ohjaavat ihmistä. Minulta ovat tunteet kadonneet jo kauan sitten, ilman lääkkeitä. Pelkään tunteitani ja sitä sekasortoista lohduttomuutta, jossa olin silloin, kun vielä koin niitä. Nyt opettelen tunneluettelon avulla tunnistamaan tunteitani - ja se on vaikeaa. Sittenkin on parempaa elää tunteita kokien kuin ilman niitä, vaikka ne tuovatkin paljon tuskaa mukanaan. Tunteet ovat tärkeä työkalu terapiassa ja muutenkin. Ilman tunteita kaikki tuntuu irtonaiselta ja merkityksettömältä, jopa omat lapset. Ilman tunteita on vain suuri välinpitämättömyys ja turtumus.

Varjolilja kirjoitti:

Terapeuttini sanoi, että tunteista on hyötyä. Ne ovat kuin kompasseja, jotka ohjaavat ihmistä. Minulta ovat tunteet kadonneet jo kauan sitten, ilman lääkkeitä. Pelkään tunteitani ja sitä sekasortoista lohduttomuutta, jossa olin silloin, kun vielä koin niitä. Nyt opettelen tunneluettelon avulla tunnistamaan tunteitani - ja se on vaikeaa. Sittenkin on parempaa elää tunteita kokien kuin ilman niitä, vaikka ne tuovatkin paljon tuskaa mukanaan. Tunteet ovat tärkeä työkalu terapiassa ja muutenkin. Ilman tunteita kaikki tuntuu irtonaiselta ja merkityksettömältä, jopa omat lapset. Ilman tunteita on vain suuri välinpitämättömyys ja turtumus.

Lue lisää

Onko sinun tapauksessasi siis niin, ettet ole käyttänyt lääkitystä ja myös silloin koet itsesi tunteettomaksi, turtaksi mitä tunteiden käyttöön ja ilmenemiseen tulee ? Voiko pelkästään pitkä kroonistunut masennus ja ahdistuneisuus sinänsäkin tehdä tuon tunteettomuuden turtan tilan, että mikään ei tunnu miltään, mikään ei oikeasti huvitä, ei oikeasti motivoi, jne. ?

Itselläni on mennyt kohtuu määrä ssri:tä vuosikaudet ja olen mikkään-ei-tunnu-miltään -ihminen. Tästä tilasta yleensä syytetään lääkitystä. Onko asia niin?