Pössyttely pienetää aivoja

Mikke

Pössyttely pienentää aivoja

Pitkäaikainen kannabiksen polttelu saattaa pienentää aivoja, ja varsinkin niitä aivojen osia, jotka säätelevät muistia, tunteita ja aggressiivisuutta.

Australialaisten tiedemiesten tekemässä tutkimuksessa todettiin, että säännöllisesti kannabista polttavilla aivojen hippokampus eli aivoturso oli 12 prosenttia pienempi kuin normaalisti. Hippokampuksen arvellaan osallistuvan tunteiden ja muistin säätelyyn. Myös amygdala eli mantelitumake oli kannabista säännöllisesti käyttävillä 7 prosenttia normaalia pienempi. Mantelitumake puolestaan säätelee pelkoa ja aggressiivisuutta.

Tutkimukseen osallistuneet 15 kannabiksen käyttäjää myönsi polttaneensa yli viisi sätkää päivässä vähintään kymmenen vuoden ajan. Heidän aivojaan verrattiin 16 ihmisen aivoihin, jotka eivät olleet käyttäneet huumeita. Erot ilmenivät tutkittavien aivojen magneettikuvista.

Pössyttelijät pärjäsivät huonommin myös kuullun muistamisessa, ja heillä todettiin olevan suurempi riski kärsiä lievempiasteisista psykoottisista oireista, jotka ovat yhteydessä skitsofreniaan ja maanisuuteen.

Hiljattain Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa kannabiksen polttajien aivoissa ei todettu eroja verrattuna niiden aivoihin, jotka eivät olleet sitä koskaan käyttäneet. Tutkimus kuitenkin tarkasteli kannabiksen käyttöä lyhyemmällä aikavälillä. Siinä tutkittiin 17-30 vuotiaiden ihmisten aivoja, jotka olivat polttaneet kannabista kahdesta kolmeen kertaan viikossa vähintään vuoden ajan.

Aiemmissa tutkimuksissa kannabiksen vaikuttavan aineen, THC:n eli tetrahydrokannabinolin on todettu aiheuttavan ohimeneviä skitsofreniaan viittaavia oireita, jotka vaihtelivat epäluuloisuudesta ja harhoista huonomuistisuuteen ja keskittymisvaikeuksiin.

5

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jujuttaja

      Näinhän se tekee, tosin tarvitaan melkein kilo pilveä päivässä, joka päivä, aamusta iltaan, kymmeniä vuosia putkeen.

      Kysymys kuuluukin, mitä viina tekee samassa ajassa, samalla käyttötiheydellä?

      Sitähän minäkin, et osaa vastata, koska kilju on syönyt aivosi. Näkeehän sen jo sokea Reettakin palstan viesteistä.

      Yksi häirikkö, jolla yksi aivosolu = paljon tuhoa.

    • Kannabis on päihde

      "Tutkimukseen osallistuneet 15 kannabiksen käyttäjää myönsi polttaneensa yli viisi sätkää päivässä vähintään kymmenen vuoden ajan."

      Aika tarkkaan ovat varmaan syynänneet kaikki kannabiksenkäyttäjät löytääkseen tollaset ääritapaukset tutkimusmateriaaliksi :)

      Tuolla käyttöajalla- ja intervallilla se ei ei ole edes välttämättä THC joka aiheuttaa ongelmia vaan ihan jo ne savun muutkin kemikaalit. Koska TYYPILLISEN kannabiksenkäyttäjän käyttö on ehkä yks sadasosa (jos sitäkään) tuosta mitä noi jannut vetelee niin ehkäpä ne vaikutuksetkin ovat samaa tasoa tai vähäisemmät kehon korjautumisen ollessa normaali.

      Lieköhän yhdysvaltain testi tehty normikäyttäjille ja tämä aussitutkimus sitten super-hyper-hardcore-hamppumaanikoille.

    • Ha haa

      Ei toi tieto mitään uutta ole, onhan olemassa jo vanha vitsikin asiasta. " Opettaja näytti oppilaille kahta piirrettyä ympyrää ja sanoi, tuo pienempi on teidän peräaukko ja tuo suurempi aivonne, mutta kun alatte pössytellä ja lähdette lusimaan tuo pienempi on aivonne ja suurempi persreikänne."

    • Mikke_ORIG

      Voisit ystävällisesti vaihtaa käyttämäsi nimimerkin joksikin toiseksi, koska minä olen käyttänyt nimimerkkiä ”Mikke” jo yli kuusi vuotta. Sitä ei kuitenkaan voi jostain syystä rekisteröidä; sekä sinä että minä olemme sitä yrittäneet.

      Oletko ajatellut, olisiko yhtään noista henkilöistä hengissä, jos he olisivat juoneet saman määrän alkoholia, tai missä kunnossa he olisivat olleet henkisesti? Moni olisi kuollut ja loppu olisi niin henkisesti kuin fyysisestikin erittäin surkeassa kunnossa. Näin on ero aineiden välillä.

      Kannabis saattaa (kuten kirjoituksessa mainitaan) tehdä jotain tuhoa, jos sitä vetää aamusta iltaan. Alkoholi ei vain saata, vaan tekee sen oikeastikin, täydellä varmuudella - se on erittäin voimakkaan solumyrkyn tapa käyttäytyä ihmisessä.

      Joka päivä kuusi ihmistä tässä maassa kuolee alkoholiin, vaan mitäpä sen on sinulle väliä, kun et maasta, kansasta tai sen tulevaisuudesta mitään piittaa. Piittaat vain omasta hulluudestasi, ja siitä, että saat rauhassa häiriköidä aihealueella, jossa jokainen valhe maksaa joka päivä ihmishenkiä.

      Mitäpä jos taas vartija vetäisit vähän sitä sinulle rakasta amfetamiiniasi, ja vahtisit sitä peltikoppiasi sitten taas yökauden piripäissäsi. Jaksat taas kirjoittaa vähän minun nimimerkilläni paskaakin, kun olet pullistanut pienet pallisi vimipulverilla vähän suuremmiksi tuulimuniksi.

      Tunnen muitakin vartijoita, jotka voisi käyttää kusitestissä, kun maistuu kokaiini ja amfetamiini todella hyvin.

    • MUN AIVOJA

      AIVONI OVAT OLEMATTOMAT, SUORASTAAN SURKASTUNEET KÄYTÖN PUUTTEESSA, OLENHAN KANNABISTI.

      MUNANI ON ONNETON NAKKI, SUORASTAAN SURKASTUNUT KÄYTÖN PUUTTEESSA, OLENAHAN KANNABISTI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe