Hervanta

siellä on suomen kauneimmat maisemat ja rauhallisimmat ihmiset.
2747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asuin 8 vuotta Hervannassa ja olen asunut muis monissa muissa kaupungeissa, Lapissa, Saaristossa, Pohjanmaalla, Satakunnassa, yms.

Mutta Hervanta teki lähtemättömän vaikutuksen.
Suolijärvi Hilloineen ja Suopursuineen on vaikuttava.

Äänestä
  • En ole koskaa asunut Hervannassa, mutta ympäristön luonto on todella mahtava. Opiskeluaikanani 70-luvulla puolukoita kasvava metsä alkoi 30 metrin päässä luentosalista. Nykyään Hervannan keskustasta todelliseen metsään on matkaa kolmisen kilometriä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pirtupaavo kirjoitti:

siellä on suomen kauneimmat maisemat ja rauhallisimmat ihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu