Viron talous rajusti alas

Bloomberg

Viron bruttokansantuote putosi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin ekonomistit olivat odottaneet. Laskua tuli 9,4 prosenttia. Tästä vuodesta on tulossa synkkä.
Viron bruttokansantuote putosi 9,4 prosenttia viime vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Pudotus oli suurin ainakin 15 vuoteen. Taustalla oli kulutuskysynnän ja teollisuustuotannon putoaminen.

Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin mukaan odottaneet 6,5 prosentin supistumista.

Koko viime vuoden aikana Viron bruttokansantuote pieneni 3,5 prosenttia, Viron keskuspankki kertoi. Tänä vuonna talous voi keskuspankin mukaan notkahtaa enemmän kuin 5,5 prosenttia. Keskuspankki arvioi helmikuun alussa, että Viron bruttokansantuote voi pudota 5,5–8,9 prosenttia riippuen tärkeimpien vientimaiden – Suomen ja Ruotsin – kehityksestä.

Baltian maat ovat vajonneet pahimpaan taantumaan sitten itsenäistymisensä, koska kotimainen kysyntä on laskenut maailmanlaajuisen luottolaman seurauksena. Latviassa bkt supistui ennakkotietojen mukaan 10,5 prosenttia viime vuoden neljännellä neljänneksellä.

8

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukutaidoton

      Suu vaahdossa taas linkitetään näitä copy-peistattuja uutisia katsomatta onko samasta aiheesta jo olemassa aloitus.

    • punkteeraus?

      sinäkö se oot......????

    • 20.08.1991

      "Pudotus oli suurin ainakin 15 vuoteen."
      Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät Virosta 1994,
      ilmeisesti voit ilmoittaa, mikä oli vuonna 1994 Viron bruttokansantuote. Minä tiedän sen, entä sinä. Muuten muistatko milloin markka lopetti kellumisen ja siitä tuli taas vakaa valuutta ennen euroa.

      Edellisen porvarihallituksen taideteos.

      Näkymätön käsi luo kuvaa Esko Ahon ja Iiro Viinasen palokunnasta, joka sammuttaa Suomea uhkaavaa suurpaloa. Valuutta katoaa maasta. Yhteiskunta on kuilun partaalla.

      Pahin kriisihetki oli vuonna 1991, kun Säästöpankkien keskusosakepankki (Skop) järkkyi. Silloin rahoitus rahamarkkinat olivat suuri ongelma. Suomen Pankki otti Skop:n haltuunsa
      muiden pankkien pelastamiseksi tarvittiin vielä ”iso puhallus”

      – paikallisten säästöpankkien terve tase pilkottiin muille pankeille. Ilman sitä ne olisivat kaatuneet.

      – Kun idänkauppa romahti, kaikki täällä käyneet ulkomaiset sijoittajat sanoivat, että devalvoikaa äkkiä. Suomessa haluttiin kuitenkin käydä itsetuhoinen kamppailu, jolla syvennettiin lamaa. Erikoista oli, että annettiin ymmärtää, että devalvaatio on jotenkin paha asia, jota Suomi ei voi tehdä.

      Muillakin mailla oli valuuttakurssipaineita. Suomen devalvaatiota seurasi sarja devalvaatioita: Ruotsi, Norja, Espanja, Italia…

      Itse asiassa suurimmassa osassa Eurooppaa valuuttakurssit muuttuivat.

      Suomen markka laitettiin kellumaan, ja sen arvosta putosi kaikkiaan 40 prosenttia.

      NIIN MUISTATKO MILLOIN TÄMÄ TAPAHTUI?

      • kohti rikkautta

        suomen lamaan ja devalvaatioon oli syynä ns. vahvan markan politiikka, jota noudatettiin presidentti koiviston johdolla 1980 luvun lopussa. kuvitelma vahvasta ja vakaasta markasta yhdistettynä täysin maailmarkkinoiden ehdoilla toimivaan vientisektoriin oli melkoinen utopia. suomi pärjää tällä hetkellä näin hyvin pitkälti sen vuoksi, että saneeraukset ja toiminnan tehostaminen tehtiin 90 luvun lamavuosien aikana ja sen jälkeen. oppitunti oli kova.

        devalvointi oli ainoa oikea päätös suomessa vuonna 1991. kärsijöitä oli tietysti, ne joilla ei riittänyt harkintakykyä olla ottamatta näennäisesti edullista valuuttalainaa. voittajia oli markkalainoja ottaneet.
        suomen talous lähti siitä nousuun ja tarvittavat rakennemuutokset oli pakko tehdä.

        viro on nyt samassa tilanteessa. takana on utopia vahvasta ja kiinteäkurssisesta kruunusta samaan aikaan kun muu talous joutuu toimimaan markkinatalouden ehdoilla. virossakin hävijiä on ne, joilla järki ei riittänyt arvioimaan valuuttalainojen riskejä. virossa häviäjiin kuuluu ehkä kolmasosa, toinen kolmasosa eli köyhät ei häviä eikä voita ja viimeinen kolmannes tulee kuorimaan devalvaatiosta kermat päältä eli ne joilla nyt on eurotalletuksia tai kruunulainoja.

        voittajiin kuuluvat myös ulkomaiset sijoittajat, jotka devalvaation jälkeen ostelee taas kerran kiinteän omaisuuden pois virolaisilta erittäin matalilla hinnoilla. virolaisethan ehti suuren osan mm. kiinteistöistä ylihintaan ja eurolainoilla rahoitettuna ostelemaan takaisin silloin kun kupla oli suurimmillaan. nyt aloitetaan taas alusta... :)

      • tahot kyllä
        kohti rikkautta kirjoitti:

        Virossa odottavat tätä devalvaatiota kielipitkällä.Taitaa olla taas samat tyypit ,jotka rikastuvat lisää .Keskiluokka maksaa ,kuten aina ,kun ovat niin varovaisia ,että aina ostavat vasta nouseviin hintoihin .Pitää ostaa laskeviin ja myydä nouseviin .Köyhille tällä devalvaatiolla ei ole merkitystä.

      • Erikoisporo

        Kuten edellä käy ilmi, Viro korkein neuvosto antoi Viron toiseen valtiolliseen itsenäisyyteen johtaneen julistuksen 20.8.1991. Sillä ei tämän keskustelun aiheen kanssa ole kuitenkaan suoranaisesti tekemistä.

        Alkuperäisessä viestissä oleva viittaus pahimpaan taantumaan viimeisen 15 vuoden kuluessa lienee sikäli oikeaan osunut, että Viron taloushan on kasvanut vasta viitisentoista vuotta. En nyt viitsi tarkistaa tilastoista, mutta muistelen, että Viron talous alkoi kasvaa vasta vuonna 1995. Siihen asti maassa oltiin vielä neuvostovallan peruina tukevalla lasku-uralla. Ultraliberaali talous- ja kauppapolitiikka yhdistettynä omaan valuuttaan eivät nekään saaneet aikaan nopeampaa käännettä. Neuvostoliiton ruplahan korvattiin Viron kruunulla juhannuksena 1992, ja Mart Laarin (ääri)oikeistolainen hallitus aloitti radikaalit talousuudistukset samana vuonna.

        En tiedä, mikä ketäkin tässä taas kiukuttaa, mutta alkuperäinen viesti vaikutti varsin asiapitoiselta ja uskottavalta.

        Ja vielä: Suomen markkahan lopetti varsinaisen vapaan kellumisensa kun Suomi liittyi Euroopan valuutajärjestelmään (ERM = European Rating Mechanism). Vuosi taisi olla 1998. Viro lienee samassa systeemissä nyt, kun se odottelee pääsyä eurokerhoon. Mutta miten tämäkään liittyy alkuperäiseen viestiin?

      • ketsu,,
        kohti rikkautta kirjoitti:

        suomen lamaan ja devalvaatioon oli syynä ns. vahvan markan politiikka, jota noudatettiin presidentti koiviston johdolla 1980 luvun lopussa. kuvitelma vahvasta ja vakaasta markasta yhdistettynä täysin maailmarkkinoiden ehdoilla toimivaan vientisektoriin oli melkoinen utopia. suomi pärjää tällä hetkellä näin hyvin pitkälti sen vuoksi, että saneeraukset ja toiminnan tehostaminen tehtiin 90 luvun lamavuosien aikana ja sen jälkeen. oppitunti oli kova.

        devalvointi oli ainoa oikea päätös suomessa vuonna 1991. kärsijöitä oli tietysti, ne joilla ei riittänyt harkintakykyä olla ottamatta näennäisesti edullista valuuttalainaa. voittajia oli markkalainoja ottaneet.
        suomen talous lähti siitä nousuun ja tarvittavat rakennemuutokset oli pakko tehdä.

        viro on nyt samassa tilanteessa. takana on utopia vahvasta ja kiinteäkurssisesta kruunusta samaan aikaan kun muu talous joutuu toimimaan markkinatalouden ehdoilla. virossakin hävijiä on ne, joilla järki ei riittänyt arvioimaan valuuttalainojen riskejä. virossa häviäjiin kuuluu ehkä kolmasosa, toinen kolmasosa eli köyhät ei häviä eikä voita ja viimeinen kolmannes tulee kuorimaan devalvaatiosta kermat päältä eli ne joilla nyt on eurotalletuksia tai kruunulainoja.

        voittajiin kuuluvat myös ulkomaiset sijoittajat, jotka devalvaation jälkeen ostelee taas kerran kiinteän omaisuuden pois virolaisilta erittäin matalilla hinnoilla. virolaisethan ehti suuren osan mm. kiinteistöistä ylihintaan ja eurolainoilla rahoitettuna ostelemaan takaisin silloin kun kupla oli suurimmillaan. nyt aloitetaan taas alusta... :)

        Suomen pitäisi nyt kyllä devalvoida euro,
        mutta ei onnistu.Viro suorittaa nyt sisäistä
        devalvaatiota eli palkat ja etuudet laskee.
        Sekään ei onnistu suomessa,että talous on
        täällä totaalisessa pudotuksessa.

    • ja samasugustele

      ” Viron talous rajusti alas”

      Uutistoimisto Bloomberg!
      Parem kirjuta, missuguse maailma või Euroopa maa majandus on teinud hüppe üles.

      Mis sul see Eesti kogu aeg lõugade vahel on, kas oled lotovõidu saanud ja oma Soomemaa asjad enam üldse ei huvita?

      Kuidas puudutab soome-eestlasi see rohkem kui soomlasi? Kas mingit majanduse palsta pole kusagil mujal foorumis?

      Kui tahaksid arutada SIIN, siis oleks vaja ka mõtekat teemat või küsimust. Niisama lõksimine teeb sind lihtsalt tobedaks.

      Aga mida ma ikka kirjutan – niikuinii sa essugi aru ei saa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe