Iltalehti loistaa

"Koulutaksi törmäsi henkilöauton kylkeen"

Jokainen varmaan ajattelee että ko. taksin kuljettaja on jollain tavalla aiheuttanut onnettomuuden kun lukee otsikon. mutta mutta, jo seuraava kappale kertoo ihan muuta

"Henkilöauto ajoi suoraan koulutaksin eteen pihatieltä Limingassa. "

Eihän siinä mitään, tehdään taksinkuljettajasta syyllinen niin saadaan vähän räväkämpi otsikko.
Onneksi en ole ko. paskalehteä ostanut vuosikymmeneen.
121082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ainahan rekat ajavat päälle vaikka henkilöautokuski tekee itsemurha!

Äänestä

Tai auto suistui satama-altaaseen

...kaikki ihan noin vaan itsekseen eikä missään tapauksessa siitä syystä, että kuljettajat eivät osanneet ottaa keliä huomioon tai unohtivat, mikä niistä polkimista nyt olikaan kaasu ja mikä jarru.

Äänestä

Julistihan samaan kassialmameediaan kuuluva aamulehtikin viime syksynä että suomessa on euroopan kalleinta ruokaa.

Olikin verrattu vain kymmentä maata ja hakemalla haettu ero oli saatu etsimällä joku 50 euron hintainen naudan sisäfilee ja sitten muita tuotteita muutaman euron edestä, joissa ei voi tulla suurta eroa.

kassialmamedia on syvältä!

Äänestä
  • ovat erisnimiä ja kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

    Kannattaisi ehkä mennä koulunpenkille tai äidinkielen tukiopetukseen ennen kuin alkaa parjata journalisteja tai päästää muita aivopieruja suustaan.

    Mutta huomioonottaen sivistystasosi ei voi olettaakaan sinun ymmärtävän, että kyseiseen artikkeliin oli kerätty ne 10 maata joissa on tunnetusti korkein hintataso suhteutettuna kuluttajan ostovoimaan, vaikka se olikin kerrottu tutkimusta selventävässä kappaleessa. Kieltämättä lukutaito on katoavaa kansanperinnettä.

    Tällä mittarilla Suomessa on siis todellakin Euroopan kallein ruoka.

    Lisäksi ostoskorimittauksissa katsotaan tuotteiden normaali - ei tarjoushintoja.

    Äänestä

  • Eurooppa ja Aamulehti kirjoitti:

    ovat erisnimiä ja kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

    Et sitten ymmärtänyt edes pienellä kirjoituksen pointtia?

    Just joo, "tällä mittarilla" :D

    Äänestä

  • Eurooppa ja Aamulehti kirjoitti:

    ovat erisnimiä ja kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

    Kannattaisi ehkä mennä koulunpenkille tai äidinkielen tukiopetukseen ennen kuin alkaa parjata journalisteja tai päästää muita aivopieruja suustaan.

    Mutta huomioonottaen sivistystasosi ei voi olettaakaan sinun ymmärtävän, että kyseiseen artikkeliin oli kerätty ne 10 maata joissa on tunnetusti korkein hintataso suhteutettuna kuluttajan ostovoimaan, vaikka se olikin kerrottu tutkimusta selventävässä kappaleessa. Kieltämättä lukutaito on katoavaa kansanperinnettä.

    Tällä mittarilla Suomessa on siis todellakin Euroopan kallein ruoka.

    Lisäksi ostoskorimittauksissa katsotaan tuotteiden normaali - ei tarjoushintoja.

    Voisit mennä itse koulunpenkille, jos et sen lisäksi ettet ymmärtänyt pienten kirjainten merkitystä (No Respect), et tiedä edes Euroopan maita.

    Ota myös kassialmamedian jourlaNistit mukaan, kun hekään eivät ole kuulleet esim. Norjasta ja Sveitsistä, jotka menisivät kirkkaasti samaan mainitsemaasi joukkoon:

    "kyseiseen artikkeliin oli kerätty ne 10 maata joissa on tunnetusti korkein hintataso suhteutettuna kuluttajan ostovoimaan,"

    "Lisäksi ostoskorimittauksissa katsotaan tuotteiden normaali - ei tarjoushintoja."

    Ostoskori ei ole 10 valikoitua tuotetta, 1 kilo kutakin tuotetta, mm. naudansisäfile ja peruna.
    Ostoskorivertailussa täytyisi painottaa todellisten ostosmäärien mukaan, esim. 10 kg;n säkki perunaa, 10 litraa maitoa, 1 kg filettä, 1 kg jauhelihaa, 1 kg makkaraa jne...

    Äänestä

  • kassialma-media sucks! kirjoitti:

    joissa on korkeat hinnat, mutta mikäli sivistäisit itseäsi muullakin kuin Aku Ankalla ja Seitsemän päivää -lehdellä saattaisit ymmärtää mitä termi ostovoima tarkoittaa.

    Tässä sinulle lyhyt oppimäärä siitä, eikä maksa mitään.

    Ostovoima - Kuinka paljon hyödykkeitä käytettävissä olevalla varallisuudella voidaan ostaa.
    Mikäli hinnat nousevat mutta tulot pysyvät ennallaan, ostovoima laskee.
    Ostovoiman lasku voi olla myös inflaation seurausta.

    Nyt sitten päästäänkin niihin mainitsemiisi Norjaan ja Sveitsiin joissa keskituloisen palkansaajan ostovoima on vuoden 2006 mittauksen mukaan Sveitsissä 47 prosenttia suurempi ja Norjassa 30 prosenttia suurempi kuin Suomessa.

    Kuinka näin voi olla?
    Siihen on yksinkertainen selitys. Tuloveroprosentti ja palkkataso.

    Kun Suomessa perheettömän palkansaajan tuloveroprosentti 34 700 e/vuosi on 30,4, niin Norjassa se on 25,1 % ja Sveitsissä 15,6 %.
    Tähän kun vielä otetaan palkansaajan nettopalkkaero (laskettu tuloilla 42 000 e/vuosi), niin Norjalaiselle palkansaajalle jää vuodessa noin 3 500 euroa enemmän käteen ja Sveitsiläiselle noin 9 500 euroa.
    Lähteet: Verohallinto ja Tilastokeskus.

    Vaikka näissä mainitsemissasi maissa onkin huomattavasti korkeammat hinnat kuin Suomessa, niin niissä on myös huomattavasti korkeammat palkat ja pienempi verotus. Näin ostovoima suhteutettuna ruoan sikäläiseen hintaan Sveitsissä ja Norjassa ruokakori on huomattavasti halvempi kuin Suomessa.

    Saksaan nähden ero Suomeen on suorastaan tyrmistyttävä.
    Kun Suomessa ostoskori jossa on vertailtu 15 peruselintarviketta maksaa yli 85 euroa niin Saksassa vastaavan korin saat 35 eurolla.

    Suomessa on siis Euroopan kallein ruoka ja on hienoa, että Aamulehti nosti aiheesta kissan pöydälle. Nähtäväksi jää miltä ostoskorivertailun tulos näyttää kun ruoan ALV:tä lasketaan, sillä Aamulehden tekemä tutkimus osoitti myös sen, että arvonlisäverottomia hintoja vertaillessa Suomi pääsi lähes tasoihin Saksan kanssa, jossa ruoan ALV on 7 % ja Suomessa 17 %.
    Mikäli tulos on sama tai lähes yhtä heikko, on se merkki vain siitä, että veroalennus on siirtynyt kauppiaan eikä kuluttajan taskuun. Mikäli näin tulee käymään, on toivottavaa, että jokainen äänestää jaloillaan ja tekee kauppiaalleen selväksi, että ahneella on paskainen loppu.

    Mitä tuohon viimeiseen kommenttiisi tulee, niin todelliset ostosmäärät eivät todellakaan ole mitään 10 litraa maitoa ja 10 kg perunoita, ellei perheessäsi ole 10 lasta ja suoritat päivittäistavaraostoksesi tukussa.

    Argumenteista ja terminologiastasi päätellen sinulla tuskin kuitenkaan on lapsia tai tukkukorttia, ja ne koulutkin elämänkoulu mukaanlukien ovat vielä käymättä.

    Äänestä

Eiköhän tätäkin ole yritetty vääntää täällä useampaan otteeseen rautalangasta...

Törmäys on tapahtuma jossa jokin törmää johonkin.
Kyseessä ei ole mikään kielikuva, vaan selkeä fysiikan lain mukainen tapahtuma.

Auto kulkee eteenpäin, sen eteen tulee este, johon se törmää.
Jos taksi olisi ehtinyt henkilöauton eteen, tällöin otsikko olisi ollut että henkilöauto törmäsi taksiin.
Samalla periaatteella kuin hirvikolareissa; hirvi juoksee auton eteen ja auto törmää hirveen. Pitäisikö siinä tapauksessa otsikon olla että hirvi törmäsi autoon, koska oli niin huolimaton?

Jos on ihan pakonomainen tarve sekoittaa törmäily ja törmäys-käsite, olisi ehkä parempi käydä keskustelua jossain toisessa forumissa.

Äänestä
  • Kyllähän se taksi törmäsi. Eihän siitä ole kyse. Mielikuvaan vaikuttaa se mistä puhutaan ensin. Sanavalinnoista riippumatta otsikko syyllistää aina, jos siinä esiintyy vain yksi osapuoli. Parempi ja yhtä populistinen otsikko olisi ollut esim.: Auto syöksyi pihalta koululaiskuljetuksen eteen.

    Äänestä

  • Break kirjoitti:

    Kyllähän se taksi törmäsi. Eihän siitä ole kyse. Mielikuvaan vaikuttaa se mistä puhutaan ensin. Sanavalinnoista riippumatta otsikko syyllistää aina, jos siinä esiintyy vain yksi osapuoli. Parempi ja yhtä populistinen otsikko olisi ollut esim.: Auto syöksyi pihalta koululaiskuljetuksen eteen.

    Niin, kaiketi se on noinkin.
    Itse tulee määriteltyä jo otsikkoa lukiessa lähinnä se mikä törmäsi ja mihin törmäsi.
    Syyllisyysvaikutelmat ei ainakaan minussa herää välttämättä otsikon perusteella.

    Toisaalta tänään HS otsikoi seuraavasti:
    Pulkkailijat törmäsivät pakettiautoon Lappeenrannassa.
    Tilanne oli kuitenkin päinvastainen.

    Jos termiä törmäys käytetään ilmaisemaan päätöntä kohellusta (= törmäily), sen pitäisi kyllä käydä ilmi otsikosta. Mutta kirjoittajia on kaikenlaisia.

    Äänestä

ei olisi julkaistu vuosiin, jollei joku niitä ostaisi, siis kuka niitä ostaa, kun minä en osta, eikä minun suht laajasta tuttavapiiristänikään oikein kukaan tunnusta ostavansa??

Äänestä
  • vain sellaisen käsiinsä saa.

    Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista ja köyhä puhuu paskalehdistä kun ei ole varaa niitä ostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jälleen... kirjoitti:

"Koulutaksi törmäsi henkilöauton kylkeen"

Jokainen varmaan ajattelee että ko. taksin kuljettaja on jollain tavalla aiheuttanut onnettomuuden kun lukee otsikon. mutta mutta, jo seuraava kappale kertoo ihan muuta

"Henkilöauto ajoi suoraan koulutaksin eteen pihatieltä Limingassa. "

Eihän siinä mitään, tehdään taksinkuljettajasta syyllinen niin saadaan vähän räväkämpi otsikko.
Onneksi en ole ko. paskalehteä ostanut vuosikymmeneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu