Kerran eräs nainen kertoi kansanradiossa olleensa naimisissa lestadiolaisen miehen kanssa. Nainen kertoi miehellään olleen sellaisen periaatteen, että tehdä voi mitä vaan kunhan ei jää kiinni. Lieneekö kuinka yleistä niissä piireissä, vai oliko poikkeustapaus.
Hyvä
periaate ???
4162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vanhoillislestadiolaisia on joka lähtöön.
Oma kokemukseni on, että heissä kuitenkin on omantunnon rehellisiä paljon enemmän, kuin väestössä keskimäärin. (sukulaiseni ovat asia erikseen)
Yksi silmiinpistävä piirre on, että juuri ne, joiden elämä ei kestä päivänvaloa, ovat ahkerimpia toisten neuvojia. Hössöttämällä ja toisista väärää kuvaa antamalla kiinnittää ihmisten huomion itsestään muualle. Tähän sopii hyvin ajatustapa, että mitä tahansa saa tehdä, kun ei jää kiinni.
Vanhoillislestadiolaiset ovat yleensä ottaen ts. suurimmalta osaltaan rehellisiä, mutta valitettavasti "näitä silmään viilaajia" löytyy liikaakin.
Mitenkähän mahtaa tällaisenssa tapauksessa olla: Ajatteleeko ihminen, että ei jää kiinni seurakunnan edessä vai Jumalan edessä?
Edellisessä tapauksessa voi keplotella pitkäänkin ja elää jollakin tavoin eräänlaista kaksoiselämää.
Jälkimmäisessä tapauksessa taas.... No, Jumala on kaikkinäkevä...
EVVK