puhutaan paljon puheen määrästä. pitäisi puhua, miksi en saa sanaa suustani. miksi kommunikointini ei suju. miksi en ole sosiaalisesti niin aktiivinen. haluan puhua paljon jotta olen suosittu.
ennen suomessa ei tämmöistä ongelmaa ollut. oltiin hiljaa jos puhuttavaa ei ollut ja hiljaiset hetket olivat normaaleja, ne olivat jopa kommunikoimismuotoja. kun ollaan vaan hiljaa ja istutaan, hyväksytään toinen sellaisena kuin on, kaikki on ok ja ollaan ystäviä. ei todellakaan stressattu siitä, jos hiljainen hetki tulee.
amerikkalainen smalltalk kulttuuri on kovasti levittäytymässä tänne suomen maaperälle. olen surullinen kun me hylkäämme oman kansamme tavan kommunikoida. ei saa enää olla juro, on oltava yltiösosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja PUHUTTAVA PALJON.
sosiaalisuutta vastaan minulla ei mitään ole, kyllähän ihminen läheisyyttä kaipaa.
puheen määrää vastaan minulla on sitäkin enemmän.
on puhuttava paljon ja säännöllisesti, että pysyy jengissä mukana. perässähiihtäjiä ei kaivata. ennen riitti, että oli kotoisin samalta alueelta ja oli suht. normaali (öö 50v sitte vaikka).
itse en tykkää puhua paljon. olen löytänyt ehkä oman paikkani elämässä, siitä huolimatta. tilan, jossa minun ei tarvitse puhua, mutta tunnen silti läheisyyttä.
uskon että puhuminen ei lisää onnellisuutta. ei edes läheisyys, jos se edellyttää jatkuvaa puhumista ihmiseltä joka sitä ei halua tehdä. se vain ahdistaa kun tietää että pitäisi jatkaa puhumista -mitä jos aihetta ei yht. äkkiä löydykään??
puhutkoon ne ihmiset keskenään jotka tykkää puhua. hiljaisemmat tyypit voisi minun puolestani nivoutua yhteen ja tuntea toisenlaista läheisyyttä. näin ei valitettavasti ole, koska usein mennään suurten puhujien ehdoilla: on vain hiljaisia perässähiihtäjiä.
ennen suomessa ei tämmöistä ongelmaa ollut. oltiin hiljaa jos puhuttavaa ei ollut ja hiljaiset hetket olivat normaaleja, ne olivat jopa kommunikoimismuotoja. kun ollaan vaan hiljaa ja istutaan, hyväksytään toinen sellaisena kuin on, kaikki on ok ja ollaan ystäviä. ei todellakaan stressattu siitä, jos hiljainen hetki tulee.
amerikkalainen smalltalk kulttuuri on kovasti levittäytymässä tänne suomen maaperälle. olen surullinen kun me hylkäämme oman kansamme tavan kommunikoida. ei saa enää olla juro, on oltava yltiösosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja PUHUTTAVA PALJON.
sosiaalisuutta vastaan minulla ei mitään ole, kyllähän ihminen läheisyyttä kaipaa.
puheen määrää vastaan minulla on sitäkin enemmän.
on puhuttava paljon ja säännöllisesti, että pysyy jengissä mukana. perässähiihtäjiä ei kaivata. ennen riitti, että oli kotoisin samalta alueelta ja oli suht. normaali (öö 50v sitte vaikka).
itse en tykkää puhua paljon. olen löytänyt ehkä oman paikkani elämässä, siitä huolimatta. tilan, jossa minun ei tarvitse puhua, mutta tunnen silti läheisyyttä.
uskon että puhuminen ei lisää onnellisuutta. ei edes läheisyys, jos se edellyttää jatkuvaa puhumista ihmiseltä joka sitä ei halua tehdä. se vain ahdistaa kun tietää että pitäisi jatkaa puhumista -mitä jos aihetta ei yht. äkkiä löydykään??
puhutkoon ne ihmiset keskenään jotka tykkää puhua. hiljaisemmat tyypit voisi minun puolestani nivoutua yhteen ja tuntea toisenlaista läheisyyttä. näin ei valitettavasti ole, koska usein mennään suurten puhujien ehdoilla: on vain hiljaisia perässähiihtäjiä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
liian viisaita sanoja sulla etä kukaan niitä kommentoida haluais.