Hannun tunnustus TV:ssä olisi

ABC:n takatukka ja muukin sekapää porukka kirjoittelee täällä viikosta toiseen miksi Hande ei pääse televisioon kertomaan asioistaan tai miksi Hannun tunnustusta ei näytetä televisiossa.

Uskomatonta miten sekaisin tuo Capita porukka voikaan vielä loppumetreillä mennä.

Eihän rikoksestaepäillyn mielipiteitä tai mahdollisia todisteita ole koskaan ennenkään kesken rikostutkinnan esitelty televisiossa.

En ole koskaan kuullut, että rikoksen tehneen henkilön tehtyä poliisille esitukinnassa tunnustuksensa, hänet olisi sen jälkeen raahattu television suoraan lähetyksen toistamaan tuo tunnustuksensa.
Vielä ihmeellisempää olisi että moinen näytelmä järjestettäisiin keskeneräisen rikoskokonaisuuden rikostutkinnan aikana tai edes rikostutkinnan valmistumisen jälkeen.

Käsittääkseni moinen menettely poliisin taholta olisi useidenkin eri lakien vastaista.

Mutta Capitauskovaisten mielestä sekin, että Hannua ei ole raahattu suomen television valtakunnankanavalle tekemään tunnustustaan on osoitus salaliitosta ja asioiden pimittämisestä.

Sekavaa, sekavaa porukkaa on WinCaputin tupailloissa ABC:llä...niin sekavaa...niin sekavaa
131433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ainakin sopisi ohjelman nimeksi. Meniks ny varmasti oikein ainaski toi kauppa osa?

Äänestä

Jos olisit itse tehnyt jonkin rikoksen, saati näin montaa ihmistä koskevan kusetuksen, niin menisitkö sitä sitten julkisesti pyytämään anteksi jossain yleisessä tiedotteessa. Eiköhän Hannu ole varsin tietoisesti tämän tehnyt.

Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi äkkipikaistuksissa tehty tappo, jota sitten katuisi myöhemmin.

Hannu vain murtui kuuslusteluissa ja tunnusti tekonsa. Pitääkö siitäkin vielä vääntää jotain hemmetin sonta teorioita?

Äänestä
  • mitäs sitten tehdään.

    Äänestä

  • tunnustanut kirjoitti:

    mitäs sitten tehdään.

    odoteltiin syksyllä ja se tuli. Ja oli mitä oli, mutta se ei olekaan totta niinkö?
    Voi herran juutas onneksi Suomessa on 200 viisasta ihmistä, jotka ovat keksineet, että kaikki onkin vain silmän lumetta.

    Äänestä

  • tiedotusta kirjoitti:

    odoteltiin syksyllä ja se tuli. Ja oli mitä oli, mutta se ei olekaan totta niinkö?
    Voi herran juutas onneksi Suomessa on 200 viisasta ihmistä, jotka ovat keksineet, että kaikki onkin vain silmän lumetta.

    krp:ltä puhelimella.Ei ole mitään huijausta tunnustanut.

    Äänestä

  • hyvä ihminen kirjoitti:

    krp:ltä puhelimella.Ei ole mitään huijausta tunnustanut.

    Pitäskö sen kultahanun käydä jokaisen naaman edessä
    sanomassa että capitan tuotot tulivat AINOASTAAN jäsenten suorituksista capitalle.
    Usko jo capita EI ole käynyt valuuttakauppaa (Vaikka omassa foorumissaan Marco sekä Hannu kommentoivatkin miten capita treidaa ? )
    Capita EI ole siis siirtänyt noita "Tuottojaan jotka tulivat AINOASTAAN jäsenten suorituksista",
    millekään ulkopuoliselle treidaajalle, koska tileiltä ei ole muuta liikennettä kuin jäseniltä toisille jäsenille.

    Äläkä vaan ala mussuttaan mistään Giiclub-kassasta
    yms. sonnasta.

    Petos mitä petos. Kylläkin TÖRKEÄ !!

    Äänestä

  • mikä pönttö kirjoitti:

    Totuus ei pala tulessakaan!

    Äänestä

  • hyvä ihminen kirjoitti:

    krp:ltä puhelimella.Ei ole mitään huijausta tunnustanut.

    Hannu on tunnustanut WinCapita
    Kirjoittanut: PETOKSEN ! 13.2.2009 klo 12.20

    KRP:n WinCapita tutkinnan tuloksena antamassa tiedoitteessa.

    Win Capitan yhteydessä ei ole mitään muita yhtiöitä tai toimijoita olemassa

    Tuo asia on KRP:n tiedoitteen ja Hannu Kailajärven tekemän tunnustuksen jälkeen yksiselitteisen selvä.

    Siinä ole enään mitään epäselvää.

    Vastoin WinCapitaan sijoittaneille henkilöille annettua tietoa, että WinCapita kävisi valuuttakauppaa suurella voitolla, totuus onkin Hannun tunnustuksen mukaan tämä:

    "WinCapita ei ole saanut tuottoja valuuttakaupoista, vaan sen varat ovat muodostuneet ainoastaan jäsenten rahasuorituksista."

    Hannu on siis tunnustanut, että sijoittajia on petetty antamalla heille täysin tosiasioita vastaamatonta tietoa WinCapitan toiminnasta.

    WinCapita ei siis täysin yksiselitteisesti ole saanut tuloja:
    Itse tekemistään valuuttakaupoistaan.
    Ei Hannun tekemistä valuuttakaupoista.
    Ei offshoreyhtiöiden tekemistä valuuttakaupoista.
    Ei WIF säätiön tekemistä valuuttakaupoista.
    Ei ulkopuolisten tuntemattomien valuuttameklareiden tekemistä valuuttakaupoista.

    "vaan sen varat ovat muodostuneet AINOASTAAN jäsenten rahasuorituksista."

    Vaan sen varat ovat muodostuneet AINOASTAAN jäsenten rahasuorituksista. Tärkein ilmenee siis sanan AINOASTAAN merkityksestä.
    Se siis tarkoittaa sitä ettei WinCapitaan ole tullut MISTÄÄN MUUALTA rahaa kuin jäsenten tekemistä rahasuorituksista.
    Suomenkielessä AINOASTAAN on todellakin ainoastaan, se ei ole osaksi, pääosin, suurelta osin. Se on AINOASTAAN jäseniltä heidän tekemistään rahasuorituksista.
    Varoja ei WinCapitaan ole siis tullut mistään muualta eikä mistään tuntemattomasta lähteestä. Varoja on tullut ainoastaan jäsenten maksamista rahasuorituksista.

    Onko jo selvää, että KRP:n tiedoite täysin yksiselitteinen. Se ei jätä sijaa minkäänlaisille arvailuille valuuttakaupan mahdollisesta olemassaolosta josakin offshore yhtiössä tai muuallakaan WinCapitan ulkopuolella.
    Kaikki WinCapitaan sisään laitettu ja päätekijöiden uudelleen jakama ulosmaksettu raha on tullut yhdestä ainoasta lähteestä.
    Jäsenten WinCapitaan maksamista raha suorituksista.
    Tässä vielä KEP:n tiedoite

    "Sijoitusklubi WinCapitan (entinen WinClub) esitutkinnassa on varmistunut, että WinCapita ei ole käynyt valuuttakauppaa. Jutun pääepäilty Hannu Kailajärvi on kuulusteluissa myöntänyt, että WinCapita ei ole saanut tuottoja valuuttakaupoista, vaan sen varat ovat muodostuneet ainoastaan jäsenten rahasuorituksista."

    MIKÄ ASIASSA VOI OLLA JOLLEKKIN SPONSORILLE VIELÄ EPÄSELVÄÄ?

    Ps. Kenelläkähän asiassa mahtaa olla intressi valehdella?

    1.POLIISILLA
    Tutkivalla viranomaisella joka tekee normaalia palkkatyötään. WinCapitankin tapauksessa kyseessä on vain täysin rutiiniluontoisesta selvitys ja tutkimustyöstä joka koskee poliisille ennestään tuntemattomia ihmisiä.
    Virkamies antaa asiasta lausuntonsa virkamies- ja rikoslakiin kirjatulla virkavastuulla. Virheellisestä tai vääristellystä lausunnosta seuraa voi seurata rikosseuraamuksia sekä mahdollinen oman työpaikan menettäminen.
    Viranomaisilla ei ole asiassa rahallista- tai muutakaan henkilökohtaista intressiä.
    Miksi he em. asioiden perusteella valehtelisivat tutkittavassa asiassa?

    2. PONZOOREILLA
    Ponzoorit keksivät jatkuvasti uusia selityksiä ja piilomerkityksiä poliisin virallisesta tiedoituksesta. Mikä on heidän intressinsä moisen toimintaan?
    Yksinkertaisesti se on rikoksella saadun taloudellisen hyödyn ja maineen menettämisen pelko. Hehän elävät jo vakavien rikosepäilyjen alla
    Rikoslain mukaan rikoksesta epäilty saa lisäksi jopa valehdella omassa asiassaan ilman rangaistusta?
    Jos itse olisit epäiltynä rikoksesta ja intressinäsi olisi saada mahdollisimman paljon aikaa piiloittaa rikoksella hankittua omaisuutta, saattaisitko valehdella omassa asiassasi kun se kaikenlisäksi vielä on täysin laillista?

    Kumpikohan todellakin valehtelee? Poliisi vai Ponzoori?
    Yleisellä elämänkokemuksella arvioituna kallistuisin n. 400% vahvasti jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen.

    Kaikki syyttömät:

    Hopi, hopi poliisiasemalle rikosilmoituksen ja vahingonkorvausvaatimuksen tekoon. Saadaan Ponzooreilta omaisuus valuustakavarikkoon ja WinCapita paise mahdollisimman nopeasti puhkaistuksi ja haava hoidettua.

    Äänestä

  • ja kuule kirjoitti:

    Totuus ei pala tulessakaan!

    Entäs jos ei olekaan?

    Äänestä

  • -Bart kirjoitti:

    Entäs jos ei olekaan?

    palaa tulessa.

    Äänestä

  • ja kuule kirjoitti:

    Totuus ei pala tulessakaan!

    sieltä todisteet. Ei muuta kuin esittelet ne poliisille, niin Hannu pääsee vapaaksi ja jäsenten piina loppuu. Tai pitääkö lauseesi tulkita kuten capitaatit tulkitsevat:
    valuuttakauppaa on maailmalla käyty, mutta ei Wincapitan toimesta?

    Äänestä

vaan syö kaurapuuroa ja odottelee näyttöä.Poliisin työ on näyttä toteen eikä hannun.´Kopissa voi heittää mitä vaan liirun laarumia

Äänestä

... kysymykseen, jotta Hannun vaadittua vapauttamistaan (vangitsemisen jatkamista/vapautumista käsiteltäisiin käräjillä), niin istunto olisi avoin esim. tietyille median edustajille (TV) ja silleen jäsenet pääsisivät kuulemaan Hannun tai sen juristin kertomaa?

Uskoiskohan he sittenkään, jos juristi vaan puhuis ja Hannu olis hiljaa?

Ja mitaan ette voi...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vastoin lakia kirjoitti:

ABC:n takatukka ja muukin sekapää porukka kirjoittelee täällä viikosta toiseen miksi Hande ei pääse televisioon kertomaan asioistaan tai miksi Hannun tunnustusta ei näytetä televisiossa.

Uskomatonta miten sekaisin tuo Capita porukka voikaan vielä loppumetreillä mennä.

Eihän rikoksestaepäillyn mielipiteitä tai mahdollisia todisteita ole koskaan ennenkään kesken rikostutkinnan esitelty televisiossa.

En ole koskaan kuullut, että rikoksen tehneen henkilön tehtyä poliisille esitukinnassa tunnustuksensa, hänet olisi sen jälkeen raahattu television suoraan lähetyksen toistamaan tuo tunnustuksensa.
Vielä ihmeellisempää olisi että moinen näytelmä järjestettäisiin keskeneräisen rikoskokonaisuuden rikostutkinnan aikana tai edes rikostutkinnan valmistumisen jälkeen.

Käsittääkseni moinen menettely poliisin taholta olisi useidenkin eri lakien vastaista.

Mutta Capitauskovaisten mielestä sekin, että Hannua ei ole raahattu suomen television valtakunnankanavalle tekemään tunnustustaan on osoitus salaliitosta ja asioiden pimittämisestä.

Sekavaa, sekavaa porukkaa on WinCaputin tupailloissa ABC:llä...niin sekavaa...niin sekavaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu