Sydän itkee vieläkin

tuomas´´ kirjoitti:

Kuinka voi jatkaa elämää koettuaan täydellisen rakkauden ja menetettyään sen pelkästään omaa ylpeyttään ja pelkuruuttaan. Aikaa on kulunut jo kauan, melkein 10 vuotta, ja aina silloin tällöin sydän täyttyy surusta ja silmät kyynelistä. Eikä kyseessä ollut mikään nuoruuden ihastus, vaan olin valmis antamaan vaikka henkeni hänen puolestaan, olen edelleen. Aikoinaan olimme samassa koulussa (vieläpä samalla luokalla) ja sydän täyttyi ihastuksen tuskasta, kaikki oli niin puhdasta ja kaunista, hän oli sydämeltään yhden miehen nainen, minä olin yhden naisen mies sydämeltäni. Olin täysin ihastunut ja hän olisi yhdellä sanalla voinut iskeä minut täysin maahan. Lopulta sain yhtenä päivänä pakotettua itseni kysymään häntä treffeille ja tärisin aivan hirveästi. Ja kun hän suostui (oli kuulemma katsellut myös minua) taivas aukeni, siitä lähtien leijuin joka paikkaan, linnut lauloi ja puro solisi. Elimme uskomattoman ihanan kesän pidättäytyen kuitenkin kaikesta siitä mikä kuuluu vasta avioliittoon. Tuijotimme monesti vain toisiamme silmiin sanomatta sanaakaan, kaikki oli kuin ihanimmasta sadusta. Sydän murtuu vieläkin kaikesta siitä kauneudesta, kaikki muut naiset olivat tyhjää hänen rinnallaan, suudelmat veivät hurmoksiin, hän oli arvokkainta Jumalan jälkeen. Olin kuitenkin suosiostani huolimatta ujo, ja lukion alku toi ongelmia, kun en uskaltanut lähestyä julkisesti. Hän alkoi tietenkin ajatella että halveksin häntä tai jotain, vaikka en vain uskaltanut tulla kaikkien keskelle, kun olin aika hiljainen. Kuulostaa tosi tyhmältä, ja sitä se onkin. Ero tuli puhelimessa, ja vaikka en sitä näyttänyt niin paljon se sattui sydämeen. Vanhojen tanssien aikaan kysyin häntä parikseni ja myöhemmin kirjoitin rakkauskirjeen, lähdimme juttelemaan. Olin kirjoittanut rakastavani häntä, ja pelkäsin paljon, ettei hän rakasta minua ja että hän hylkää kaiken. Sotkin kaiken pelkällä pelollani, enkä ymmärrä kuinka saatoin olla niin tyhmä. Hän sanoi minulle etten minä rakasta häntä ja koin sen kielteisenä vastauksena. Jälkeenpäin kun kaikki oli liian myöhäistä ymmärsin että hän oli tahtonut puhua tunteista enemmän..niin uskon. Kirjoitan tänne, ehkä se helpottaa. Minulla on todella hyvä vaimo, mutta menneisyys vaivaa. Monesti mietin, mitä sinulle Johanna kuuluu. Vaikka meillä meni asiat pieleen niin rukoilen, että et ole hylännyt Taivaan Isää minun takiani. Minä olin tyhmä ja paholainen sai mut eksytettyä Jumalan suunnitelmista. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja siunausta. T:tuomas.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä