Hän esitti blueskappaleensa äsken YLE-tv 1, Jari Halosen vetämässä ohjelmassa.
Ohjelman nimi näyttää olevan Jerry Halloween.
En tiennyt Suomessa olevan noin mahtavaa alantaitajaa.
Hänen nimensä on Marjo Leinonen.
Niin myyty tuohon esiintymiseen, että voisin mennä kuulemaan häntä joillain festifaaleilla.
Blues mahdollistetaan todisesti todisesti kaikkien tunneskaalojen emootiot häistä hautajaisiin.
A r m o i t e t t u bluesartisti!!
6
381
Vastaukset
- Olen samaa mieltä kanssasi
Jäin myös kuuntelemaan tuota Marjo Leinossa, upea tulkitsija ja hänen kitaransoittajansa soittaa myös nappiin. Tämä Marjo Leinonen on aina välillä esiintynyt tv:ssä ja luulempa, että hän laulaa välillä jossain jazz-jutuissa ainakin Helsingissä. Hänellä oli aiemmin vaaleat hiukset ja hän on myös ollut mukana muistaakseni K-rappu-ohjelmassa ja esitti silloin maalaustaitojaan. Lahjakas taiteilija, saisi kuulua ja näkyä enemmän. Mutta eikö tuomari Nurmiokin ollut ihana, pidän hänestäkin kovasti. On meillä Suomessa lahjakkaita muusikoita ja laulajia ja itse 'Jerry Halloween' on myös hurmaava siinä ohjelmassa. Kivan erilainen ja värikäs show. Iloa paljon silmille ja korville.
- Ikädonna
Pidin tuota ohjelmaa aluksi jonain uutena huuhaana ja ihmettelin ensimmäisessä jaksossa vierailleen Viktor Klimenkon tavoin, mitä tekemistä ohjelman riehaavalla naislaumalla oli olla mukana, ei sitten sopinut lainkaan silloisten uskonasioiden parissa pyörivien puheenvuorojen kanssa.
Sitkeästi, uteliaisuuttani, olen jatkanut ohjelman katselua. Ja kyllä tuon riehan joukossa on tavattoman paljon antia. Kuten eilenkin. Tosin mm. Tuomari Nurmion ihailija en koskaan ole jaksanut olla, mutta BLUES, ihanaa! Marjo Leinosta en liene ennen kuullut, ellei nyt sitten tukanväri tms.... Olipahan mahtavaa tulkintaa. Toivottavasti hän esiintyisi pian uudelleen TV:ssä. Täytyypä antaa vinkkiä Studio55:lle. - oli siinä...
elämäntaparemontti-ohjelmassa, jonka nimeä ei nyt tuu mieleen. Marco B oli toinen juontaja ja siinä oli tunnettuja henkilöitä, ministeristä lähtien. Ennustivat k.o ihmisen elinikää tämän elintapojen perusteella ja asiantuntija laati "parannusohjelman", jota sitten noudattivat minkä noudattivat. Hyssälä on kertonut saaneensa uuden suunnan elämälleen ohjelman kautta... En katsonut kyllä kaikkia osia.
Marjolla on tosi mahtava tulkinta ja ääni. Wau! Ohjelman vetäjä Jari Halonen omaa mielestäni Suomen vaikuttavimman naurutyylin.
JH:n tyylilaji on 'lievästi' ironinen. Mielenkiintoinen TV-ohjelma hyvin valittuine vieraineen.
- Sibelius´
...syksyn lehti maahan ehti...siinäkin soi blues.
- on mm Suomen
Janis Joplin ja aivan mahtava ääni hänellä on.
Marjoa voi kuulla myös tuolta yuotubesta. Sieltä löytyy useita esityksiä:
http://www.youtube.com/watch?v=WW470xl086M
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3838426Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732790- 131122
- 76988
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61893- 25886
- 55863
- 64832
- 46806
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72782